Norsunluurannikon avun tarve kasvaa hurjaa vauhtia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Norsunluurannikon avun tarve kasvaa hurjaa vauhtia

Väkivaltaisuuksien keskellä elävät lapset tarvitsevat terveydenhoitoa, suojelua ja mahdollisuuden käydä koulua.

Norsunluurannikon presidentinvaaleista alkaneet väkivaltaisuudet leviävät. Yli 300 000 norsunluurannikkolaista on joutunut jättämään kotinsa marraskuussa alkaneiden levottomuuksien takia ja lähes 100 000 ihmistä on paennut naapurimaahan Liberiaan, Suomen UNICEF kertoo.

Liberialaiset ovat yrittäneet auttaa pakolaisia, mutta heidän mahdollisuutensa auttaa ovat äärimmäisen rajalliset: monista yhteisöistä uhkaavat loppua ruoka ja puhdas vesi.

UNICEF yhteistyökumppaneineen on auttanut Norsunluurannikon levottomuuksista kärsiviä muun muassa rokottamalla 1,7 miljoonaa pientä lasta tuhkarokkoa ja muita tauteja vastaan sekä toimittamalla opetusvälineitä noin 20 000 lapselle. Liberian puolella UNICEF on auttanut
pakolaisia muun muassa toimittamalla heille puhdasta vettä.

Tämän lisäksi EU on nostamassa tukeansa alueelle 5 miljoonasta 30 miljoonaan, jotta avustusjärjestöt voivat turvata ruokaa, majoitusta ja lääkkeitä, Kehys kirjoittaa.

Norsunluurannikolla poliittinen tilanne on erittäin jännittynyt. Marraskuun lopun presidentinvaaleissa hävinnyt Laurent Gbagbo pitää kiinni vallastaan tiukalla otteella. Samaan aikaan vaalit voittanut opposition ehdokas Alassane Outtara yrittää ottaa oman paikkansa maan johdossa. Tukijoukkojen välinen taistelu vallasta on käynyt erittäin väkivaltaiseksi ja noin 400 ihmistä on kuollut.

YK ja EU ovat painostaneet Gbagboa väistymään, mutta tilanne on edelleen selvittämätön. Levottomuuksien pelätään laajenevan myös naapurimaihin. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on lisäksi huolissaan kriisin vaikutuksista Länsi-Afrikan talouteen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia