Norjan selvitys kehitysmaaveloista valmistunut | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Norjan selvitys kehitysmaaveloista valmistunut

Kehitysmaavelkojen selvitys tehtiin, jotta "voisimme kehitysmaiden lainanantajana kantaa vastuumme", sanoo ministeri Heikki Eidsvoll Holmås.

Norja on ensimmäisenä valtiona teettänyt erityistilintarkastuksen kehitysmaaveloistaan.

"Teimme tämän, jotta voisimme kehitysmaiden lainanantajana kantaa vastuumme", kehitysyhteistyöministeri Heikki Holmås sanoo Norjan ulkoministeriön tiedotteessa.

Tarkastuksen tehnyt konsulttiyritys Deloitte toteaa 15. elokuuta julkistetussa raportissaan, että myönnetyt lainat ovat pääosin vastanneet kulloinkin voimassa olleita kansallisia ohjeita. Deloitten löytämät poikkeamat eivät myöskään sen mukaan olleet merkittäviä.

Ylilyönneiksi lasketaan esimerkiksi Indonesialle 1990-luvun alussa myönnetty laina aaltovoimalaitoksen rakentamiseen ilman kunnollista arviota hankkeen menestymismahdollisuuksista sekä Zimbabween myönnetty laina korruptiosta tunnetulle valtio-omisteiselle yhtiölle, raportissa todetaan.

Norjalaisen velkaverkosto SLUG:in hallituksen raportin yhteydessä julkaiseman varjoraportin mukaan Norjan hallituksen tulisi mitätöidä Egyptille ja Indonesialle myönnetyt lainat, jotka eivät täytä vastuullisuusehtoja.

Eurooppalaisen velkaverkosto Eurodadin mukaan EU-maiden tulisi seurata Norjan esimerkkiä ja tehdä vastaava selvitys omista kehitysmaaluotoistaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia