Uutiset Nepalin kehitys

Nepalissa päästiin sopuun perustuslaista vuosien väännön jälkeen

Sopu on kuitenkin hauras, sillä tulevien osavaltioiden nimet ja rajat on päättämättä.
(Kuva: PRSA-NY / cc 2.0)

Nepalin vuosia torailleet pääpuolueet pääsivät viime viikolla sopuun maan perustuslaista, jonka on määrä tulla voimaan jo ensi kuussa. Perustuslaista ehdittiin kiistellä seitsemän vuotta.

Sopimuksessa ovat mukana neljä pääpuoluetta, joilla on hallussaan enemmän kuin vaadittu kahden kolmasosan äänten enemmistö perustuslakia säätävässä komiteassa. He sopivat mallista, jossa Nepal jaetaan kahdeksaan osavaltioon.

Saavutusta pidetään merkittävänä, sillä puolueet ovat vääntäneet vuosien ajan uudesta perustuslaista, joka on osa vuonna 2006 solmittua, sisällissodan päättänyttä rauhansopimusta. Kiistakysymyksenä on ollut osavaltiomalli, jota vaativat etenkin maan monet etniset vähemmistöt ja alkuperäiskansat.

Sopu ei kuitenkaan välttämättä kestä, sillä sopimuksessa ei eritellä esimerkiksi osavaltioiden rajoja eikä nimiä, kirjoittaa New York Times -lehti. Rajoista päättämään aiotaan perustaa erityinen komitea, ja nimistä säätävät osavaltioiden omat komiteat vasta myöhemmin.

Pienpuolueiden mukaan osavaltioiden nimet ja rajat ovat kuitenkin liian tärkeä asia, jotta niistä olisi voitu jättää päättämättä tässä vaiheessa, kirjoittaa uutistoimisto Reuters.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kiitteli kuitenkin lausunnossaan sopua perustuslaista. Hänen mukaansa tulos on erityisen kehuttava, koska se saavutettiin keskellä kevään maanjäristysten jälkeisiä jälleenrakennustöitä.

Huhti- ja toukokuussa iskeneissä järistyksissä kuoli lähes 8 800 ihmistä. Noin 2,8 miljoonan ihmisen arvioidaan tarvitsevan humanitaarista apua.

Nepalin kehitys politiikkalaki Nepal

Lue myös

Nepalin lippu kahden muun lipun välissä, taustalla rakennuksia

Nepalin viranomaisten epäillään sekaantuneen laittomiin adoptioihin

Manju ja Bhimsen Khadka antoivat poikansa lastenkotiin, koska toivoivat näiden pääsevän kouluun. Pojat kuitenkin adoptoitiin Italiaan vanhempien tietämättä. Tapaus ei ole Nepalissa harvinainen.
Vauvan jalat ja käsi, joka pitelee vauvaa sylissä

Nälän voittamisen menestystarina jäi kesken Nepalissa – Lähes puolet lapsista yhä aliravittuja

Nepal on onnistunut vähentämään viime vuosina tuntuvasti nälkäisten määrää, mutta syrjityimpiä yhteisöjä, kuten kastittomia, ei ole tavoitettu. ”En näe syytä ylpeillä menneillä saavutuksilla, kun krooninen aliravitsemus on edelleen vakava ongelma”, sanoo kansanterveysasiantuntija Aruna Uprety.
Nepalin pääkaupungin Kathmandun rakennuksia

Nepalilaisia vierastyöläisiä koettelee itsemurhaepidemia – Odotusten ja todellisuuden välinen kuilu saa monet turvautumaan epätoivoiseen ratkaisuun

Moni korkeasti koulutettu nepalilainen lähtee töihin Etelä-Koreaan. Tutkimuksen mukaan muun muassa kovat paineet ja ulospääsymahdollisuuksien puuttuminen johtavat jopa itsemurhiin. Nepalin valtiolla taas ei ole juuri halua puuttua asiaan.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Mies pienen traktorin päällä, toinen traktorin takana.

Väitöstutkimus: Yrittäjyyden avulla voi nousta köyhyydestä, mutta taikakonsti se ei ole – Yrittäjä tarvitsee hyvän idean ja paljon tukea

Marleen Wierenga tutki Aalto-yliopiston väitöskirjassaan intialaisia innovaatioyrittäjiä, joista yksi keksi moottoripyörän moottorilla toimivan traktorin. Yrittäjyys tarjoaa hänen mukaansa paljon mutta ei rajattomasti mahdollisuuksia vähentää köyhyyttä. ”Suurin osa kehitysmaiden yrittäjistä valitsisi mieluummin palkkatyön”, hän sanoo.
Nainen taittelee terveyssidettä.

Intialaisnaiset keksivät keinon vähentää muovia – Maatuva terveysside vähentää jätekuormaa ja tarjoaa elinkeinon

Intian naiset ja tytöt käyttävät vuodessa 12 miljardia terveyssidettä, joiden maatuminen voi valmistusmateriaalista riippuen kestää jopa 800 vuotta. Goalaiset naisyrittäjät valmistavat puukuidusta terveyssiteitä, jotka auttavat vähentämään muovijätekuormaa.
Seteliraha, jossa rakennus ja teksti Bank of Tanzania

Miljardien mikrolainabisnes

Kehitysmaiden pienyrittäjille tarkoitetut mikrolainat saavat yksiltä ylistystä ja toisilta täystyrmäyksen. Pankkien mikrolainaohjelmien lisäksi naisten omaehtoiset osuuskunnat ovat yhä suositumpia tapoja säästää ja saada lainaa.
Vyötäröstä alaspäin kuvattu ihminen seisoo vanhoista kännyköistä koostuvan kasan yläpuolella.

Kulutuksen kiihtyminen on nostanut e-jätemäärät ennätystasolle – Eurooppalaiset tuottavat e-jätettä henkeä kohti eniten

Sähkölaitteita heitetään pois yhä enemmän, sillä kulutus kasvaa ja käyttöikä on lyhyt. Alle viidennes e-jätteestä kierrätetään, selviää YK:n raportista.
Rauhanmerkki roikkumassa metallijohdosta

Kansalaisjärjestöt vaativat humanitaarista aseidenriisuntaa – ”Pandemiaa ei ratkaista asevarustelulla”

Maailman pitäisi käyttää rahaa sotilasmenojen sijaan humanitaarisiin tarkoituksiin, todetaan järjestöjen avoimessa kirjeessä. Myös Suomen pitäisi miettiä hävittäjähankintoja uudelleen, sanoo kirjeessä mukana oleva Sadankomitea.

Tuoreimmat