Sarita Giri, 18, työskenteli 13-vuotiaasta 16-vuotiaaksi asti kotiapulaisena Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa. Nuorempia veljiään hän ei kotitaloustyöhön päästäisi.

”Lapsityövoiman käyttö pitää lopettaa, siitä on lakikin”, hän sanoo.

Aloittaessaan naisten ja lasten oikeuksia puoltavan CWISH-järjestön (Children & Women in Social Service & Human Rights) päiväkerhon muutama vuosi sitten Giri oli sulkeutunut ja hiljainen. Nyt siitä ei enää ole merkkejä.

”Sarita puhuu omasta ja muiden puolesta. Hän raportoi kerhon kautta yhden seksuaalisen hyväksikäyttötapauksenkin”, kertoo hänen luottohenkilönsä, järjestön sosiaalityöntekijä Yadav Basnet.

1,6 miljoonaa lapsityöläistä

Alle 14-vuotiaiden työnteko on Nepalissa kielletty, ja 14–16-vuotiaiden viikkotyöaika on rajattu 36 tuntiin. Siitä huolimatta Nepalissa on Kansainvälisen työjärjestön ILOn arvion mukaan 1,6 miljoonaa lapsityöläistä.

Lapsia työskentelee maataloudessa, tiili- ja mattotehtailla, kiviteollisuudessa, armeijassa, kuppiloissa, pikkubussien apumiehinä ja kaupustelijoina. Kathmandun laaksossa on 10 000–14 000 tyttöä seksityössä.

Kathmandun keskiluokkaistuvissa lähiöissä pieni kotitaloustyöläinen on statussymboli. Pääkaupungin kotitalouksissa työskenteleekin arvioiden mukaan 17 000–20 000 Sarita Girin kaltaista lasta.

Lapsityöhön on useita syitä. Lapsi saattaa paeta alkoholismia tai väkivaltaa. Osa haluaa kouluun, osa maalta kaupunkiin. Lapsia lähetetään etsimään omaa toimeentuloa tai tukea perheelle. Lapsia myös myydään ja välitetään työhön.

Vanhemmat ovat tietämättömiä lasten oloista ja työn seurauksista. Ero perheestä traumatisoi, ja henkinen ja ruumiillinen kehitys kärsivät työstä.

Työpäivä kesti iltakymmeneen

Sarita Girin perheellä oli talousvaikeuksia. Siksi esikoinen lähetettiin syrjäisestä Sindhupalchokista maan keskiosista pääkaupunkiin 13-vuotiaana. Hän pääsi kaksilapsiseen perheeseen. Aamuviidestä alkaen hän keitti, siivosi, kasteli kasveja ja tiskasi. Sen jälkeen hän kipaisi kouluun kymmeneksi. Työt jatkoivat klo klo 16:sta 22:een. Sitten odottivat läksyt.

Työtä vastaan Sarita sai koulutuksen, ylläpidon, vaatteet ja kotimatkoja juhlapyhinä.

Työnantajan perheen samanikäiset tytär ja poika kävivät parempaa koulua. Giri nukkui lattialla tyttären huoneessa ja uneksi siitä, mitä sisarukset tekivät – esimerkiksi pyörivät vapaalla kaverien kanssa. Jos rouva haukkui Giriä liikaa, sisarukset puolustivat tyttöä.

Eriarvoisuuden takia Giri ei halua kohtaloaan veljilleen. Hänestä lapsia ja vanhempia ei pidä erottaa.

Kolmen vuoden jälkeen hän palasi perheensä luo, kun työnantaja muutti ulkomaille ja oma perhe oli muuttanut Kathmanduun. Hänen isänsä on toimistotyössä ja äiti vihannesmyyjänä, veljet koulussa. Giri itse on kymppiluokalla ja haaveilee hotellijohdon koulutuksesta.

Muutos meneillään

Giriä kerhon kautta ja sosiaalityöntekijän tuella auttanut CWISH-järjestö syntyi vuonna 1993, kun Nepalin demokratiakehitys salli järjestöjen perustamisen. Järjestön tarkoitus oli auttaa naisia, mutta naiset puhuivat kadonneista lapsistaan ja pyysivät etsimään heitä. Etsittäessä löytyi aina muitakin lapsia, lapsityöläisiä, perustaja Shanti Adhikari kertoo toimistotalossaan.

Alussa järjestö joutui vetoamaan työnantajiin, paikallishallintoon ja opettajiin, jotta lapsityöläiset pääsisivät kouluun. Se järjesti ja järjestää yhäkin opetusta lasten vapaa-ajalla, ammattikoulutusta, terapiaa ja tukea. Tukea se saa muun muassa suomalaiselta Interpedialta.

CWISH on saavuttanut 170 000 lasta ja yli 300 000 vanhempaa. Sillä on sosiaalityöntekijöiden verkosto ja auttava puhelin, ja se lobbaa parlamentissa. Järjestö tukee myös lasten palauttamista perheisiinsä. Noin 900 lasta on palautettu.

CWISH:n mukaan lapsikotitaloustyöläisten määrä Kathmandussa on pudonnut: heitä on joka 20:nnessä taloudessa, ennen joka 5:nnessä. Kun tieto ongelmista on alkanut saavuttaa vanhemmat, vähemmän lapsia lähetetään Kathmanduun.

Koulua käy Kathmandun kotitaloustyöläisistä 75 prosenttia, kun 2000-luvun alussa osuus oli 12 prosenttia. Adhikari uskoo, että oppivelvollisuus poistaisi lapsityöläisyyden.

Aiemmin yleisiä lapsiorjia hävettäisiin nyt ja kutsuttaisiin vieraiden edessä lapsiksi, sukulaisiksi tai vierailijoiksi, Adhikari sanoo. ”Työnantajat ovat peloissaan.”

Kotiapulainen on nyt arvostettu aikuisten ammatti, kertoo myös entinen pikkupiika Rekha Khadka. Kotiapulaiset ovat myös järjestäytyneet ammatillisesti.