Namibian oikeus päätti hiv-positiivisten äitien hyväksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Namibian oikeus päätti hiv-positiivisten äitien hyväksi

Kolme hiv-positiivista naista väitti kanteessaan, että heidät oli steriloitu luvatta keisarileikkauksen yhteydessä.

Namibian korkein oikeus päätti maanantaina kolmen naisen hyväksi, jotka väittivät tulleensa steriloiduiksi ilman suostumustaan.

Oikeusjuttu sai alkunsa kaksi vuotta sitten, kun kyseiset hiv-positiiviset naiset synnyttivät keisarileikkauksella tartuntavaaran vähentämiseksi. Heidät steriloitiin keisarileikkausten yhteydessä.

Sairaalan henkilökunta ei ollut puhunut naisten kanssa samaa kieltä ja heille oli annettu vieraskieliset suostumuslomakkeet synnytyksen aikana.

Naisia puoltavasta päätöksesta huolimatta jutun tuomari ei määrännyt naisille maksettavaksi korvaussummaa tai myöntänyt, että naiset olisi steriloitu juuri hiv-positiivisuuden takia.

Naisten asianajaja Amon Ngavetene piti päätöstä silti tervetulleena ja läpimurtona potilasoikeuksille.

"Tapaus korostaa sitä, että valtio on vastuussa työntekijöidensä toimista ja sen odotetaan työllistävän tarpeeksi ihmisiä ja oikeita ihmisiä."

Tapaus on saanut paljon julkisuutta, sillä Afrikassa on esiintynyt viime aikoina väitteitä siitä, että valtion sairaalat steriloivat tarkoituksella HIV-positiivisia äitejä. UNAidsin mukaan Namibiassa 13 prosenttia aikuisista on hiv-positiivisia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia