Nälkä maksaa Malawille vuosittain puoli miljardia euroa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälkä maksaa Malawille vuosittain puoli miljardia euroa

Lyhytkasvuisuus lapsena aiheuttaa sairauksia, koulupulmia ja huonoa tuottavuutta työelämässä.

Eteläisessä Afrikassa sijaitseva Malawi menettää vuosittain lähes 600 miljoonaa dollaria eli yli 500 miljoonaa euroa lasten aliravitsemuksen vuoksi, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta. Vuonna 2012 aliravitsemus maksoi maalle 10,3 prosenttia sen bruttokansantuotteesta.

Tutkimuksen teossa ovat olleet mukana muun muassa maan valtiovarainministeriö sekä Maailman ruokaohjelma. Menetykset aiheutuvat sen mukaan esimerkiksi kasvaneista terveyskuluista, koulutusjärjestelmään kohdistuvasta lisätaakasta sekä työvoiman heikommasta tuottavuudesta.

Erityisen tuhoisaa on tutkimuksen mukaan lyhytkasvuisuus, jota aiheuttaa tärkeiden ravintoaineiden puute joko raskauden tai kahden ensimmäisen elinvuoden aikana. Seuraukset ovat elinikäiset: sairauksia, koulun keskeyttämistä ja huono työn tuottavuus.

60 prosenttia Malawin aikuisista on kärsinyt lyhytkasvuisuudesta lapsena. Käytännössä siis 4,5 miljoonaa ihmistä ei kykene täyttämään koko potentiaaliaan aliravitsemuksen vuoksi, tutkimuksessa kerrotaan. Tilanne saattaa olla ainakin tilapäisesti huononemaan päin, sillä tänä vuonna maa on kärsinyt tuhoisista tulvista, joiden seurauksena maissintuotannon ennustetaan laskevan yli neljänneksen.

Malawissa tehty tutkimus on osa 12 Afrikan maata käsittävää tutkimussarjaa, jossa tarkastellaan aliravitsemuksen vaikutuksia talouteen. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi Uganda menettää vuosittain 934 miljoonaa työtuntia aliravitsemuksen takia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia