Näkökulma: Tuuli käy Kiinasta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Näkökulma: Tuuli käy Kiinasta

Afrikkalaisten mielestä kiinalaiset ovat reilumpia yhteistyökumppaneita kuin eurooppalaiset, sillä he eivät kohtele afrikkalaisia lapsina tai kerjäläisinä, kirjoittaa Elina Grundström.

 

Olen kuullut sen tänä kesänä monta kertaa. Päivällispöydissä ja muissa epävirallisissa keskusteluissa afrikkalaiset tai Afrikassa työskentelevät ulkomaalaiset kertovat, etteivät afrikkalaiset enää halua meidän kehitysapurahojamme. Heidän mielestään kiinalaiset ovat reilumpia yhteistyökumppaneita kuin eurooppalaiset. Kiinalaiset eivät kohtele afrikkalaisia lapsina tai kerjäläisinä vaan samanarvoisina kauppakumppaneina.

Afrikkalaisten virkamiesten puheissa länsimaiset kehitysjärjestöt ja kiinalaiset kaivos- ja plantaasiyhtiöt asettuvat merkillisellä tavalla vastakkain, aivan kuin ne olisivat toistensa kilpailijoita.

Tuntuu uskomattomalta, että afrikkalaiset haluavat ennemmin kiinalaisten harjoittamaa luonnonvarojen riistoa kuin länsimaiden antamaa ilmaista apua. Voiko se olla totta?

Kaiken takana on resurssitalous. Kiinalaiset ostavat afrikkalaisilta metalleja, energiaa ja viljelysmaata ja antavat vastineeksi itsetuntoa.

Selvimmin tämän on sanonut tunnettu sambialainen kehitysapukriitikko Dambisa Moyo, jonka uutuuskirja Winner Take All kertoo Kiinan resurssikuumeen vaikutuksista. Hänen mukaansa Kiina ei rekolonialisoi eli uudelleenkolonialisoi Afrikkaa, vaan pikemminkin dekolonialisoi eli vapauttaa sen kolonialismista.

Moyo viittaa washingtonilaisen Pew Research Centerin vuonna 2007 kymmenessä Saharan eteläpuolisessa maassa tekemään tutkimukseen, jonka mukaan enemmistö afrikkalaisista pitää kiinalaisten investointien vaikutusta omaan maahansa positiivisina. Lähes kaikki tutkimukseen vastanneet afrikkalaiset vastasivat myöntävästi kysymykseen "Onko Kiinalla positiivisempi vaikutus Afrikan maihin kuin Yhdysvalloilla?".

Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että harva kriitikko olisi valmis luopumaan kehitysavusta kokonaan. Heitä pikemmin vain harmittavat avulle asetetut ehdot ja siihen liittyvät asenteet. Sitä paitsi puhujat ovat yleensä vähintään keskiluokkaa. Käy mielessä, että heidän kannaltaan ei tosiaan ole väliä, tulevatko heidän virkamiespalkkansa ja lahjuksensa kehitysrahoista vai kaivosluvista. Köyhemmille afrikkalaisille se tuskin on yhdentekevää.

Yksi on kuitenkin varmaa. Afrikkalaisten poliittinen maailmankuva on muuttunut. He ovat alkaneet ajatella kehitysavusta eri tavalla kuin länsimaiset lahjoittajat. He eivät ole Kiinankaan suhteen kritiikittömiä, mutta eivät enää osta ajatusta, että vain länsimailla on uskottava visio kehityksestä.

Dambisa Moyon mukaan ongelma on ollut juuri siinä, ettei Afrikan maiden kansalaisilla ole ollut mitään sanomista siihen, mitä kehitysapurahoilla on tehty. Hallitukset ovat toteuttaneet avunantajien, eivät kansalaistensa toiveita. Kun valtion rahat tulevat veroina ja kaivosmaksuina, hallitus joutuu ainakin teoriassa vastaamaan niiden käytöstä suoraan äänestäjille.

Kaikkien tavoitteena on lopulta se, että Afrikkaan alkaisi kehitysavun sijaan virrata investointeja ja pysyviä vientituloja. Sitä resurssitalous ei kuitenkaan takaa. Raaka-aineiden hinnat vaihtelevat rajusti suhdanteiden mukaan. Tällä hetkellä ne riippuvat lähes täysin Kiinan taloustilanteesta.

Moyo myös muistuttaa, että vaikka Kiina on tähän asti ollut mukava tasa-arvoinen kauppakumppani, niin vielä ei ole kokeiltu, miten se reagoi, jos tuuli kääntyy. Miten Kiina toimii, jos Afrikan maat alkavat kansallistaa kaivoksiaan ja plantaasejaan?

Lisää uusi kommentti