Naiset tuovat aurinkoenergiaa Chileen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naiset tuovat aurinkoenergiaa Chileen

Intiaaniyhteisöihin kuuluvat naiset hyödyntävät Atacaman aavikon voimakasta auringonsäteiltyä sähköntuotantoon chileläiskylissä.

(IPS) -- Kolme pientä kylää Chilen Atacaman aavikolla on saanut käyttöönsä aurinkopaneeleita. Paneeleiden asennuksesta ja huollosta vastaa viisi naista, jotka saivat aurinkoenergiakoulutuksen Intiassa.

"Olemme saaneet generaattorilla tuotettua sähköä vain iltaisin kahdeksi ja puoleksi tunniksi kerrallaan", kertoo Luisa Terán, yksi koulutukseen osallistuneista naisista.

Terán ja muut neljä naista kuuluvat quechua-, aymara- ja atacamañaintiaaniyhteisöihin. Heidän kotikylänsä sijaitsevat 3 000 metriä merenpinnan yläpuolella sähköverkon ulottumattomissa.

Valoa tuhansiin koteihin

Jo 700 naista 49 maasta on saanut aurinkoenergiakoulutuksen. Barefootin hankkeiden ansiosta 450 000 syrjäkylien asukasta saa sähkönsä aurinkoenergiasta. Latinalaisessa Amerikassa tavoitteena on tuoda valo tuhanteen kotiin.

Chileläiskylissä suuri osa energiasta tulee yhä generaattoreista, jotka käyttävät dieseliä ja muita fossiilisia polttoaineita. Mahdollisuudet aurinkoenergian hyödyntämiseen ovat kuitenkin suuret, sillä esimerkiksi Atacaman aavikolla auringon säteilyvoimakkuus on yksi maailman suurimmista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia