Muutoksella malariaa vastaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Muutoksella malariaa vastaan

Unicef auttaa Madagaskarin lapsia malarian välttämisessä. Malariaa esiintyy kaikkialla Madagaskarilla. Tauti on alle viisivuotiaiden suurin yksittäinen kuolinsyy. Ongelman ratkaisussa on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin hyttysverkoista. Unicefin työn lähtökohtana on lähestyä lasten ongelmia kokonaisuutena ja ratkaista ne pysyvästi.

UNICEF auttaa Madagaskarin lapsia malarian välttämisessä. Ongelman ratkaisussa on kyse paljon muustakin kuin hyttysverkoista.

9-vuotias Angeline elää pienessä, muutaman kymmenen asukkaan kylässä Luoteis-Madagaskarilla.

”Täällä on melkein koko ajan kuuma ja paljon hyttysiä. Ne ovat pahoja, sillä niistä tulee malaria. Minulla on ollut malaria. Se ei ollut kivaa”, Angelina kertoo.

Malariaa esiintyy kaikkialla Madagaskarilla. Tauti on alle viisivuotiaiden suurin yksittäinen kuolinsyy. 60 000 lasta kuolee vuosittain eri syistä. Kolmannes heistä menehtyy malariaan.

Malariaa levittävät hyttyset. Siksi taudin torjuminen on hankalaa, toisin kuin polion tai tuhkarokon, jotka ovat helposti estettävissä rokotuksilla. Tehokkaita keinoja hyttysen pistojen välttämiseen on kuitenkin olemassa. Tämän tietää myös Angeline: ”Jos nukkuu torjunta-aineella käsitellyn verkon alla, niin hyttyset eivät pääse pistämään.”

Verkoista on muutakin hyötyä. Tutkimusten mukaan vastasyntyneet ovat terveempiä silloin, kun äidit ovat raskauden aikana käyttäneet verkkoja.

Angelinen kaltaisten lasten ongelmia ei kuitenkaan voi ratkaista yksitellen. UNICEFin työn lähtökohtana on lähestyä ongelmia kokonaisuutena ja ratkaista ne pysyvästi. Hyttysverkkojen jakaminen antaa mahdollisuuden myös muuhun terveystyöhön.

UNICEF toimittaa torjunta-aineilla käsiteltyjä hyttysverkkoja, rokotteita sekä lääkkeitä mm. ripuliin ja malariaan. Sen lisäksi UNICEF tekee valistustyötä, jotta äidit ymmärtäisivät säännöllisen terveydenhuollon merkityksen.

Tukea ja koulutusta tarvitsevat myös terveydenhuollon ammattilaiset. UNICEF kouluttaa terveydenhoitajien lisäksi paikallisia vapaaehtoisia esimerkiksi seuraamaan lasten ravitsemustilannetta tai auttamaan rokotuskampanjan toteutuksessa.

Maan hallitusta UNICEF tukee lasten elämää parantavien toimenpiteiden suunnittelussa, toteutuksessa ja seurannassa. Yksi esimerkki tästä on UNICEFin tuki koulurakennusten kunnostamiselle ja parantamiselle. Rakentamalla erilliset vessat tytöille ja pojille varmistetaan omalta osaltaan lasten koulunkäynnin jatkuminen.

Uskoa tulevaisuuteen antavat myös Angelinan kaltaiset lapset: ”Kun kasvan isoksi, haluan joko lääkäriksi tai opettajaksi. Silloin voin parantaa lapsia tai opettaa heille, kuinka pysyä terveenä.”

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia