Mosambikista tulleita siirtolaisia karsastetaan Swazimaassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mosambikista tulleita siirtolaisia karsastetaan Swazimaassa

Swazimaassa on tarjolla runsaasti matalapalkkaista työtä siirtolaisille, koska paikalliset eivät halua likaisia töitä, ja HI-virus verottaa aktiivista työvoimaa. Monet swazimaalaiset suhtautuvat mosambikilaisiin torjuvasti, koska uskovat näiden olevan rikollisia. Vieroksunta on johtanut muun muassa epävirallisen rikosten torjuntajoukon syntyyn.

Samito on sävyisä 15-vuotias poika, joka yrittää elättää tyttöystäväänsä ja kahdeksan kuukauden ikäistä lastaan tekemällä kahta työtä. Hän toimii puutarhurina ja kauppaa makeisia pääkaupungin Mbabanen vilkkaalla linja-autoasemalla.

Samitolle ei ole ongelma hoitaa keskiluokkaisen perheen puutarhaa esikaupunkialueella, mutta hänen toinen työnsä tuottaa hankaluuksia.

Kun Samito eräänä päivänä kuljetti makeistarjotinta linja-autojen välissä, ryhmä nuoria miehiä hyökkäsi hänen kimppuunsa. He nappasivat makeisia ja kieltäytyivät maksamasta. Yksi miehistä iski Samitoa rautatangolla päähän, ja tämä joutui pakenemaan vertavuotavana.

Kukaan väkijoukosta ei tullut apuun. Päinvastoin ihmiset hyökkäsivät ottamaan makeisia, kun niitä putosi tarjottimelta.

Välikohtaus oli hyvin epätavallinen tässä hyvän käytöksen maassa. Mutta Samito ei olekaan swazimaalainen, vaan mosambikilainen, yksi kymmenistä tuhansista lähinnä laittomista siirtolaisista, jotka paikallisten mukaan ovat tehneet kaupungista Mosambikin toisen pääkaupungin.

Swazimaan viranomaiset katsovat läpi sormien laittomien siirtolaisten virtaa. Yhä useammat köyhän naapurimaan asukkaat saapuvat tänne työtä etsimään ja asettuvat asumaan mudasta ja pahvista kyhättyihin majoihin kaupungin laidoille.

Swazimaassa tarvitaan työvoimaa, koska 40 prosenttia aikuisväestöstä on hiv-positiivisia ja tauti tappaa työikäisiä.

Tilanne on nurinkurinen. Maassa on korkea työttömyys, joten kouluja käyneet swazit lähtevät työnhakuun Etelä-Afrikkaan, joka tarjoaa enemmän mahdollisuuksia ja parempia palkkoja. Joidenkin Swazimaan tehtaiden ja liikeyritysten on samaan aikaan vaikea löytää henkilökuntaa.

Swazit ovat tyytyväisiä elämäänsä perheviljelmillään, ja ne jotka lähtevät töihin muualle, haluavat hyvin palkattua, arvostettua työtä. Heitä ei huvita kaupustella makeisia ja kampoja linja-autoasemalla.

Mosambikista riittää tulijoita. Vaikka maan talous kasvaa vauhdilla, kestää pitkään ennen kuin parikymmentä vuotta sisällissotia käynyt maa pääsee kunnolla jaloilleen ja voi tarjota töitä 11 miljoonalle asukkaalleen.

Ennusteet ovat Maailmanpankin mukaan kuitenkin hyvät. Mosambikiin virtaa ulkomaisia investointeja, hallituksen politiikka suosii liike-elämää ja maahan rakennetaan vilkkaasti infrastruktuuria.

Monet swazimaalaiset suhtautuvat mosambikilaisiin torjuvasti, koska uskovat näiden olevan rikollisia. Poliisin mukaan he eivät kuitenkaan ole enemmistönä rikollisten joukossa.

Mosambikilaisten vieroksunta on johtanut epämiellyttävään lieveilmiöön, epävirallisen rikosten torjuntajoukon toimintaan bussiasemalla.

Alueella liikkuu paljon taskuvarkaita, joten joukko käy kaikkien sellaisten kimppuun, joita se epäilee pitkäkyntisiksi. Epäilty hakataan perusteellisesti ennen kuin hänet marssitetaan poliisiasemalle.

Poliisi koettaa vähentää omankädenoikeuden käyttöä lisäämällä partiointia alueella.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia