Mosambikin tytöt alttiita papilloomavirukselle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mosambikin tytöt alttiita papilloomavirukselle

Puolet Zambezian maakunnan naisista pitää kohdunkaulansyövän syynä uskottomuutta.

(IPS) -- Maputon keskussairaalan vuoteessa numero 27 makaava nainen ei tiedä, miten onnekas hän oli.

Naisen alavatsakivut yltyivät tammikuussa, ja apteekissa suositeltiin särkylääkettä. Kun kipu ei talttunut, nainen hakeutui huhtikuussa klinikalle Matolassa lähellä Mosambikin pääkaupunkia Maputoa.

Kasvain havaittiin, ja nainen lähetettiin keskussairaalaan kemoterapiaan, joka on jatkunut kolme kuukautta. Ennuste on toiveikas.

Naisen pelastukseksi koitui se, että osassa Mosambikin terveyskeskuksia oli aloitettu rutiininomaiset seulonnat kohdunkaulansyövän ja sen esiasteiden löytämiseksi. Syövän aiheuttaa pääasiassa sukupuoliteitse leviävä papilloomavirus, joka voi myös olla oireeton ja parantua itsestään.

Tuhat hoitajaa koulutettu

"Naiset etsivät apua vasta, kun heillä on kipuja, mikä tarkoittaa pitkälle edennyttä syöpää. Saattaa kulua kuukausia ennen kuin potilas pääsee gynekologille ja irtosolukokeeseen, ja silloin on liian myöhäistä", sanoo hoitaja Ana Mafalda Chissano.

Kohdunkaulansyövän riski ja kuolleisuus ovat Mosambikissa Afrikan korkeimmat. Syövän saa seitsemän tyttöä sadasta ja viisi kuolee siihen. Syöpä todetaan vuosittain 5 600 naisella, ja heistä 4 000 menehtyy.

Tilastot kertovat vain osan totuudesta, sillä puolet Mosambikin 26 miljoonasta asukkaasta on terveydenhuollon ulkopuolella.

Papilloomaviruksen jäljittäminen on nyt kytketty osaksi neuvolarutiineja, ja tuhat hoitajaa on koulutettu tehtävään, kertoo tohtori Aventina Cardoso kansainvälisestä Jhpiego-terveysjärjestöstä, joka tukee Mosambikin hanketta.

Järjestön tilaston mukaan seulotuista naisista yhdellä kymmenestä tavattiin syövän esiastetta merkitseviä solumuutoksia ja yhdellä 20:stä oli syöpä.

Hiv altistaa syövälle

Syöpäaltistusta pahentaa ja taudin etenemistä nopeuttaa hi-virus, jota kantaa noin joka kymmenes lisääntymisikäinen mosambikilainen.

"Mitä heikompi immuunipuolustus, sitä nopeammin kohdunkaulansyöpä kasvaa", selittää YK:n väestörahaston Unfpan lääkäri Amir Modan. Hänen mukaansa kohdunkaulansyöpä on Mosambikin 15–44-vuotiaiden naisten yleisin syöpätyyppi.

Hoitaja Chissano työskentelee Alto Maén klinikalla Maputossa, jossa hiv on tuplasti yleisempi kuin muualla maassa. Tutkituista hiv-positiivisista naisista joka kolmannelta löytyy solumuutoksia, hän kertoo.

Riskikäytös ja noituus

Mosambikissa kondomin käyttö on vähäistä, alle neljännes sanoo suojautuvansa silloinkaan, kun seksiin liittyy riskejä. Se pahentaa sekä papillooman että hivin riskiä.

Myös lasten saanti nuorella iällä altistaa syövälle. Mosambikissa neljä tyttöä kymmenestä tulee äidiksi alle 19-vuotiaana, ja lapsiluku on keskimäärin viisi. Vuoden 2011 kyselyn mukaan joka kolmas nainen aloitti sukupuolielämän alle 15-vuotiaana.

Lisäpulmia tuo Cardoson mukaan taikausko. Hänen Zambezian maakunnassa haastattelemistaan naisista puolet piti kohdunkaulansyövän syynä uskottomuutta ja yli 40 prosenttia piti syynä noituutta.

Asiasta on aloitettu mittava tiedotuskampanja, joka näkyy viestimissä ja tilaisuuksissa äitienpäiväjuhlia ja muotinäytöksiä myöten. Kampanjaa johtaa presidentin puoliso Maria da Luz Guebuza.

Cardoso korostaa ennaltaehkäisyn merkitystä syövän torjunnassa. Ensimmäiset 8 500 kymmenvuotiasta tyttöä on rokotettu tänä vuonna papilloomavirusta vastaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia