Mosambikilta vie vuosia toipua Idai-syklonista – ”Vettä on ollut käsittämättömän isolla alueella” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mosambikilta vie vuosia toipua Idai-syklonista – ”Vettä on ollut käsittämättömän isolla alueella”

Mosambikin viranomaiset ja avustustyöntekijät paiskivat töitä saadakseen normaalin arjen pyörimään tuhoisan Idai-syklonin jäljiltä. Suomen Punainen Risti pyörittää kolerasairaalaa ja Kirkon Ulkomaanapu aikoo ryhtyä rakentamaan väliaikaisia kouluja.

Oppilaita raunioituneen koulun pihalla Mosambikissa

Sykloni Idai teki valtavaa tuhoa Mosambikissa. Beirassa sijaitsevassa C. Julius Nyereren alakoulussa oli 14 luokkahuonetta, mutta nyt vain kahta voidaan käyttää, sillä syklonin seurauksena rakenteita romahti. Kuva: Natalia Jidovanu / Kirkon Ulkomaanapu.

Juan Reyes vastaa puhelimeen Nhamatandan sairaalassa. WhatsApp-yhteys toimii hämmästyttävän hyvin ottaen huomioon, että alueelle iski vajaat neljä viikkoa sitten sykloni, joka on arvioitu yhdeksi eteläisen pallonpuoliskon tuhoisimmista.

Sykloni vei mennessään viljelysmaita, infrastruktuuria ja koteja. Sen on arvioitu vaikuttaneen tavalla tai toisella lähes kolmen miljoonan ihmisen elämään Mosambikissa, Malawissa ja Zimbabwessa. Lähes 850 ihmistä on kuollut. Satoja tuhansia taloja tuhoutui tai vaurioitui.

”Tämä on katastrofi, jonka suuruusluokkaa on ollut vaikea käsittää kentältä käsin, sillä olemme rajoitetulla alueella. Ihmiset, jotka ovat päässeet sisämaahan helikopterilla, voivat nähdä syklonin vaikutuksen laajuuden. Ihmisten tarpeet ovat erittäin suuret”, Reyes kuvailee.

Reyes työskentelee apulaisjohtajana Suomen ja Kanadan Punaisten Ristien yhteisessä kolerasairaalassa, joka alkoi vastaanottaa potilaita vajaa viikko sitten. Maanantaihin mennessä se oli ottanut vastaan noin sata potilasta, joista suurin osa lapsia. Nhamatandan kolerahoitokeskus palvelee koko 370 000 asukkaan aluetta.

”Osalla potilaista on myös jokin toinen tauti, usein pitkälle edennyt malaria. Osa on matkustanut tunteja päästäkseen sairaalaan. Yksikään potilaista ei ole vielä kuollut. Jos keskukseen pääsee ajoissa, mahdollisuudet toipua ovat korkeat”, Reyes kertoi maanantaina.

Kolera on likaisen veden levittämä ripulitauti, joka voi hoitamattomana tappaa tunneissa. Se on yleinen katastrofitilanteissa, jos vesi- ja sanitaatiopalveluita ei pystytä toimittamaan. Nopeasti etenevä epidemia alkoi Mosambikissa viime viikolla. Maanantaihin mennessä tartunnan oli saanut noin 3 100 ihmistä. Ainakin viisi ihmistä on kuollut.

Maassa on aloitettu kolerarokotuskampanja, mutta tapauksia tulee yhä. Reyes kuitenkin huomauttaa, että parhaiten tautia kitketään toimittamalla yhteisöihin puhdasta vettä.

”Siihen asti tapauksia tulee tasaisesti. Epidemiaa ei ratkaista parantamalla potilaita vaan sitä on hoidettava sen alkulähteillä.”

Ihmiset pakenivat puihin ja katoille

Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun asiantuntija Johanna Tervo on tutustunut olosuhteisiin, joissa katastrofista selvinneet elävät. Hän vieraili viime viikolla Buzin alueella, joka sijaitsee noin sadan kilometrin päässä pahimmin kärsineestä satamakaupunki Beirasta.

”Alue, jolla vesi on ollut, on ollut käsittämättömän iso”, Tervo kuvailee.

Syklonista on nyt vajaat neljä viikkoa. Tervo kertoo, että vesi on suurimmaksi osaksi laskenut, mutta hän näki esimerkiksi kokonaan veden ympäröimän kaivon, josta asukkaat kertoivat juovansa vettä sellaisenaan.

Rakennuksista näkee yhä, että vesi on ollut korkealla.

”Haastattelimme perheitä ja ihmiset kertoivat viettäneensä kolme päivää talojensa katoilla. Taloissa näkyi veden jättämiä merkkejä 150 sentin, jopa katonrajan kohdalla.”

Nainen seisoo tuhoutuneiden rakennusten edustalla.

Jacinta Francisco selvisi hengissä sykloni Idaista. Talosta jäi jäljelle vain perustus, eikä perheellä ole rahaa rakentaa sitä uudelleen. Kuva: Natalia Jidovanu / Kirkon Ulkomaanapu.

Katastrofi tuli Mosambikiin vaiheittain. Maaliskuun alussa matalapaine aiheutti tulvia, kuun puolivälissä sykloni Idai rantautui Beiran kaupunkiin. Muutamaa päivää sen jälkeen tulivat rankkasateet ja sen mukana taas tulvia. Sitten sykloni suuntasi Malawiin ja Zimbabween.

”Ihmiset kertoivat, että vesi tuli todella nopeasti, eivätkä he oikein päässeet pakoon. Osa ihmisistä kiipesi puihin”, Tervo kertoo.

Kirkon Ulkomaanapu toimittaa apua katastrofista selvinneille paikallisten kumppaniensa avulla. Järjestö myönsi viime viikolla katastrofirahastostaan Mosambikiin 50 000 euron avustuksen, jolla kuivaruuan, hygieniatarvikkeiden ja pressujen jakaminen saatiin alkuun.

Tervon tehtävänä on auttaa avustusoperaation käynnistämisessä. KUA:n tarkoituksena on keskittyä etenkin koulutussektoriin paikallisen CEDES-järjestön kanssa, sillä YK:n arvion mukaan sykloni on tuhonnut tai vaurioittanut tuhansia kouluja.

”Tarkoituksena on ryhtyä rakentamaan väliaikaisia kouluja, joissa lapset pystyisivät käymään niissä sillä aikaa, kun varsinaisia kouluja korjataan. Lisäksi haluaisimme jakaa koulutarvikkeita lapsille ja opettajille ja kouluttaa opettajia psykososiaalisen tuen antamisessa”, Tervo kertoo.

Kriisi kestää vuosia

Yksi suurimmista huolenaiheista Mosambikissa on nyt ruoka. Katastrofi ei olisi voinut tulla pahempaan aikaan, sillä kylvötyöt ovat käsillä. Yli 715 000 hehtaaria viljelysmaata jäi veden alle.

Alueella oli jo valmiiksi kuivuuden aiheuttama ruokakriisi, joka vaikuttaa noin 12 miljoonaan ihmiseen Zimbabwessa, Malawissa ja Mosambikissa.

”Koko eteläisessä Afrikassa on hyvin monimutkainen ruokaturvan kriisi, jota sykloni on pahentanut. Pelkästään Zimbabwessa on 5,5 miljoonaa ja Malawissa 3,6 miljoonaa ihmistä, joiden ruuansaanti on epävarmaa”, Reyes kertoo.

Hän työskentelee normaalisti Zimbabwessa Punaisen Ristin aluetoimistossa ja palaa sinne viikon kuluttua. Sen jälkeen tilalle tulee uusia avustustyöntekijöitä. Punaisen Ristin arvio on, että koko avustusoperaatio kestää kaksi vuotta.

”Kestää useita vuosia, ennen kuin maat toipuvat. Vaikutukset tuotannollisiin sektoreihin ja väestöön tulee olemaan varsin syvä. Toipuminen riippuu monesta tekijästä, mutta ilmastonmuutoksen vaikutukset vaikeuttavat väestön elämää entisestään”, Reyes ennustaa.

Mosambkiin apua lähettäviä suomalaisjärjestöjä

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia