Morales saanee jatkokauden Boliviassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Morales saanee jatkokauden Boliviassa

Bolivian presidentin Evo Moralesin ennustetaan
voittavan joulukuun 6. päivän presidentinvaalit suoraan ensimmäisellä
kierroksella. Hänellä on ehdokkaista eniten näyttöä.

Bolivian presidentin Evo Moralesin ennustetaan voittavan joulukuun 6. päivän presidentinvaalit suoraan ensimmäisellä kierroksella. Hänellä on ehdokkaista eniten näyttöä.

Vasemmistolainen Morales on ensimmäinen intiaanipresidentti maassa, jossa alkuperäiskansa muodostaa poljetun enemmistön. Hän voitti vuoden 2005 vaalit 53,7 prosentin äänimäärällä. Se on ennätystulos maassa, jossa johtaja on joskus valittu puolta pienemmällä kannatuksella.

Moralesin asema vahvistui elokuun 2008 kansanäänestyksessä, jossa hän sai 67 prosentin tuen uudelleenvalinnalleen.

Equipos Mori -tutkimuslaitos ennustaa Moralesille 52 prosentin äänisaalista joulukuun vaaleissa, joissa valitaan myös parlamentti.

Moralesin päävastustaja, oikeistolainen Manfred Reyes Villa, saa ennusteen mukaan 18 prosenttia äänistä ja Samuel Doria Medina 8,8 prosenttia.

Kaikki lupaavat rahaa köyhille

Latinalaisen Amerikan köyhimmän maan johtajana Morales on asettanut etusijalle sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tulojen uudelleenjaon.

Köyhimmille jaetut avustukset ovat lisänneet taloudellista aktiivisuutta ja kohentaneet vanhusten toimeentuloa. Lapset ovat pysyneet koulussa, ja raskaana olevien naisten hyvinvointi on parantunut.

Muutkin presidenttiehdokkaat ovat nyt lupailleet rahaa köyhille.

Reyes Villan tärkein lupaus on antaa tuhat dollaria (665 euroa) jokaiselle köyhälle työttömälle perheelle.

Doria Medina on luvannut saman summan pienviljelijöille, pienyrittäjille ja käsityöläisille starttirahaksi.

Bolivian minimipalkka on 60 euroa kuukaudessa.

Morales jatkaisi kansallistamisia

Moralesin hallitus on suunnitellut antavansa 665 miljoonan euron lainan valtiojohtoiselle öljy-yhtiölle YPFB:lle. Doria Medinan mukaan raha tulisi paremmin käytetyksi avustuksina pienyrittäjille.

Morales on kampanjassaan ilmoittanut jatkavansa avainalojen kansallistamista ja tuottojen jakamista köyhille.

Doria Medina muistuttaa, että Bolivian entinen presidentti Gonzalo Sánchez de Lozada (1993-1997 ja 2002-2003) loi jo vanhuuseläkejärjestelmän, Moralesin hallitus on vain muuttanut sen nimeä sekä maksu- ja rahoitustapaa.

Doria Medina ja Reyes Villa myös painottavat, että avustukset köyhille perustuvat lakiin, joten niitä ei voi lakkauttaa. Näin he haluavat vakuuttaa kunnioittavansa niitä.

Kautensa alussa Morales kansallisti maan laajat maakaasuvarat, neuvotteli uusiksi ulkomaisten yritysten sopimukset ja nosti lisenssimaksuja ja veroja. Valtio sai tuntuvat lisätulot energian viennistä.

Tukea köyhille


Bolivian valtio maksaa avustuksia 2,5 miljoonalle lapselle, raskaana olevalle naiselle ja vanhukselle. Noin neljännes kansasta hyötyy tästä ohjelmasta.

Lähes 750 000 yli 60-vuotiasta saa 19 euron kuukausieläkkeen.

Kymmenettuhannet perheet saavat 19 euron kuukausiavustuksen peruskoulua käyville lapsilleen.

Vailla sairausvakuutusta oleville odottaville ja pienten lasten äideille alettiin toukokuussa maksaa avustusta. Edunsaajia on yli puoli miljoonaa. Raskauden ja lapsen kahden ensimmäisen elinvuoden ajalta maksetaan yhteensä 170 euroa sillä ehdolla, että äiti käy terveystarkastuksissa ennen ja jälkeen synnytyksen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia