Monikasvoinen kommunismi Etelä-Aasiassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Monikasvoinen kommunismi Etelä-Aasiassa

"Hyviä uutisia, vai mitä", riemuitsi vasemmistolainen ystäväni täällä Delhissä kuultuaan Gorbatshovin syrjäyttämisestä.

(Radio Suomi/ Tänään Iltapäivällä, syyskuu 1991)

Aasialaisille kommunisteille Neuvostoliiton luhistuminen on ollut lievästi sanottuna kova pala. Monet Aasian vasemmistopuolueista ovat vuosia arvostelleet "maailman ensimmäistä sosialistista valtiota" aatteen petturuudesta ja ystävien hylkäämisestä kolmannessa maailmassa.

Ajatus siitä, että itse päämäärässä, kommunismissa, olisi ollut jotakin vialla, ei ole ollut monenkaan Aasian kommunistisen puolueen politbyroon mieleen.

Ja kun päämäärä on edelleen oikea, ovat kaikki keinot sen saavuttamiseksi sallittuja: "Hyviä uutisia, vai mitä", riemuitsi vasemmistolainen ystäväni täällä Delhissä kuultuaan Gorbatshovin syrjäyttämisestä. Hän oli juhlistanut kaappausta afganistanilaisten ja kuubalaisten tovereidensa kanssa oikein Finlandia- vodkalla.

Pari päivää myöhemmin mielialat olivat toiset: "Gorbatshovin ajan miehiä kaikki tyynni. Tehotonta porukkaa."

***

Kommunismi on Aasiassa niin monikasvoista, ettei siitä voi kerralla piirtää selkeätä kuvaa. Eikä näiden puolueiden ymmärtäminen aina ole aivan yksinkertaista puhtaasti länsimaisten ajatuskuvioiden perustalta. Se ei kuitenkaan merkitse, että kylmän sodan kuva asian kommunisteista suupielet verta valuen olisi oikea.

Kiinassa, Vietnamissa ja Pohjois- Koreassa ovat vallassa kommunistipuolueiden hallitukset ja näiden odotetaan tiivistävän nyt yhteistyötään. Kiinan ja Vietnamin kommunistien lähestyminen tuntuisi muuten olevan lopultakin tuomassa rauhanomaista ratkaisua kauan jatkuneeseen tragediaan Kambodzhassa.

Japanissa toimii militantti ja kurinalainen kommunistipuolue, jolla ei ole sananvaltaa maan asioihin. Filippiinien puolue on yhä vuorilla aseissa, Indonesian kommunistit joukkomurhattiin jo 60- luvulla. Singaporen kaltaisessa veroparatiisissa vasemmistolainen toiminta on yhtä kiellettyä kuin turhaakin.

***

Länsimaisella tavalla ajateltuna Aasian kenties mielenkiintoisimmat kommunistiset liikkeet löytyvät Intiasta ja yllättäen Nepalista, siellä viime toukokuun vapaissa vaaleissa yhdistynyt kommunistipuolue sai yli kolmasosan parlamenttipaikoista.

Nämä kumpikin ovat selvästi kehitysmaita ja kommunistit toimivat niissä porvarillisen demokratian oloissa - jos brittiläistä Westminsterin parlamenttimallia voi demokratiaksi kutsua.

Intiassa marxilainen kommunistipuolue CPM on jo toistakymmentä vuotta pitänyt hallitusvaltaa asukasluvultaan lähes Ranskan kokoisessa Länsi-Bengalin osavaltiossa. Yksikään muu kommunistipuolue koko maailmassa ei ole koskaan kyennyt voittamaan demokraattisia parlamenttivaaleja. CPM on tämän Länsi- Bengalissa tehnyt neljä kertaa peräkkäin, ja joka vaaleissa lisännyt kannatustaan.

Intian kommunistit ovat tehneet tämän Stalinin kuvat yhä seinillään ja koko ajan katkerasti kritisoiden perestroikaa ja Itä- Euroopan kehitystä.

Paradoksaalista on, että Länsi- Bengalin kommunistit ovat viime vuodet noudattaneet juuri samoja perestroikan perusperiaatteita omassa talouspolitiikassaan. Juuri nyt CPM yrittää johtajansa Jyoti Basun johdolla houkutella kapitalisteja toimimaan Länsi- Bengalissa ja onpa moni intialainen teollisuusmies pitänyt "Jyotibabua" parhaana ehdokkaana koko Intian pääministeriksi.

***

Intian kommunistien dilemma on kenties tyypillinen kolmannen maailman vasemmiston ongelma. Heille sosialismi on merkinnyt unelmaa työstä ja leivästä, vapautusta kehitysmaan arkipäivästä; nälästä, taudeista, loputtomasta köyhyydestä.

Heille imperialismi, riisto, on todellisuutta ja nyt heiltä on mennyt suuri liittolainen sen vastaisessa taistelussa. Maailma nähdään yksinapaisena ja tulevaisuus pelottavana.

Neuvostoliiton kehitys vaikuttaa koko Intian tulevaisuuteen niin taloudellisesti kuin poliittisestikin. Apu ja markkinat ovat mennyttä ja Intia onkin talouspolitiikassaan kääntymässä radikaalisti länteen päin. Lisäksi neuvostoliiton poliittinen hajoaminen on herättänyt pelon, että sama voi tapahtua täälläkin. Kumpikaan näistä tosiasioista ei auta intialaisia kommunisteja nukkumaan öitään yhtään rauhallisemmin.
eskustelu on kuitenkin virinnyt ja moni vasemmistolainen teoreetikko kehottaa kommunistipuolueita näkemään perestroikan kolmannen maailman etujen mukaisena. Stalinismista vapautuminen tuntuu puolueen elämässä olevan kuitenkin vielä kovin kaukana.

Mutta, kuten poliittisesti sitoutumaton nepalilainen ystäväni sanoi: "Kommunistien kannatus täällä ei ole peräisin ideologiasta tai sosialismin mallista. Se on köyhien ja alistettujen raivoa rikkaita ja syvälle juurtuneita luokkarakenteita vastaan."

Täällä Juha Rekola - New Delhi.

© Muista tekijänoikeudet

Julkaisija: YLE

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia