Uutiset Tasa-arvo

Monet Latinalaisen Amerikan nuoret näkevät naisiin kohdistuvan väkivallan normaalina – kyselyn mukaan mustasukkaisuutta pidetään rakkauden osoituksena

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan machokulttuuri on yhä voimissaan monissa Latinalaisen Amerikan maissa. Naisiin kohdistuva väkivalta ei kuitenkaan ole väistämätöntä, ja sen muuttumiseksi tehdään jo paljon töitä, muistuttaa Oxfam-järjestö.
Peligro: el machismo mata -teksti vyössä
Latinalaisessa Amerikassa kamppaillaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan moni pitää väkivaltaa kuitenkin normaalina. (Kuva: Natalio Pinto / CC BY-SA 2.0)

Miesten naisiin kohdistama väkivalta on yhä monen nuoren mielestä normaali asia Latinalaisen Amerikan maissa, selviää kehitysyhteistyöjärjestö Oxfamin kyselytutkimuksesta.

Tutkimusta varten haastateltiin 15–25-vuotiaita kahdeksassa alueen maassa. Heiltä kysyttiin väkivaltaan ja ihmissuhteisiin liittyvistä uskomuksista. 

Tutkimusraportin mukaan 15–19-vuotiaista nuorista miehistä 60 prosenttia piti mustasukkaisuutta rakkauden osoituksena. Lähes kaksi kolmesta oli sitä mieltä, että kun nainen sanoo seksisuhteelle ei, se tarkoittaa oikeasti kyllä. Yli puolet samanikäisistä naisista sanoi, että on yleistä, että humalainen mies pakottaa naisen seksiin tai lyö tätä.

Uskomuksiin liittyy naisten syyllistäminen. 40 prosenttia 15–19-vuotiaista miehistä ajatteli, että jos nainen on juonut alkoholia, mies voi harrastaa hänen kanssaan seksiä – vaikka hän olisi tajuton. 72 prosenttia oli sitä mieltä, että naisen ei pidä pukeutua provosoivasti tai kävellä kaduilla yksin illalla.

Väkivaltaan ei myöskään puututa. 86 prosenttia 20–25-vuotiaista naisista ja miehistä sanoi, ettei tyttöystävän lyömiseen puututtaisi ystäväpiirissä.

Oxfamin mukaan uskomusten taustalla on machokulttuuri, jota tukevat ja ylistävät niin musiikki, kirjallisuus kuin elokuvatkin. Nuoret toistavat yhteiskunnassa näkemäänsä eriarvoisuutta ja uskovat siksi miesten harjoittaman väkivallan olevan normaalia.

”Tämän jokapäiväisen seksismin normalisoiminen loppuu usein pahimmalla mahdollisella tavalla naisten ja tyttöjen kannalta. --- Tiedämme, että tämä voi muuttua ja se muuttuu, ja meidän on motivoitava ja tuettava nuoria muutoksessa, jotta he voivat elää vapaana sukupuolittuneesta väkivallasta”, sanoo Oxfamin naisten oikeuksien koordinaattori Damaris Ruiz tiedotteessa.

Hän muistuttaa, että Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla sijaitsee 14 niistä 25 maasta, joissa tapahtuu eniten naisten murhia. 

Tutkimuksen mukaan myönteistä kuitenkin on, että 90 prosenttia tutkimuksessa mukana olleista nuorista tunnisti joitakin väkivallan muotoja. Lisäksi alueella toimii monenlaisia tasa-arvojärjestöjä, kollektiiveja ja digitaalisia aktivisteja, jotka pyrkivät muuttamaan tilannetta. 

Tutkimusta varten haastateltiin 4 731:tä nuorta ja tehtiin 47 fokusryhmähaastattelua ja 49 syvähaastattelua Boliviassa, Kuubassa, Kolumbiassa, El Salvadorissa, Guatemalassa, Hondurasissa, Nicaraguassa ja Dominikaanisessa tasavallassa.

Tasa-arvo ihmisoikeudetgenderkulttuuri Latinalainen Amerikka ja Karibia

Lue myös

Naisia kuokat olalla

Tutkimus: Ilmastonmuutos iskee rankimmin naisiin – Selviytymiskeinotkin lisäävät naisten taakkaa

Aasiassa ja Afrikassa varsinkin nuoret, vähemmän koulutetut ja alempiin yhteiskuntaluokkiin tai kasteihin tai etnisiin ryhmiin kuuluvat naiset kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten, vaikka perheet, yhteisöt tai valtio näyttäisivätkin tukevan heitä.
Nainen puolilähikuvassa

Vammaisten naisten seksuaalisuus on tabu kaikkialla maailmassa – Kenialainen Jane Kihungi haluaa rikkoa hiljaisuuden

Polion lapsena sairastanut Jane Kihungi huomasi erilaisuutensa, kun haaveet sairaanhoitajan ammatista romuttuivat. Nyt hän on vammaisten naisten oikeuksia ajavan järjestön johtaja, joka haluaa puhua etenkin vammaisten naisten lisääntymisterveyden ongelmista, kuten pakkosteriloinneista.
Kirjahylly ja ihmisiä pöytien ääressä

Suomalaisten lukeminen eriarvoistuu – Tuoreen Pisa-tutkimuksen mukaan viidesosalla 15-vuotiaista pojista on heikko lukutaito, ja syy on mysteeri

Heikosti lukevien osuus on noussut jo 13,5 prosenttiin oppilaista. Myös sukupuoli vaikuttaa lukutaitoon: ero tyttöjen ja poikien välillä on Suomessa suurempi kuin missään muussa OECD-maassa. Tutkija Kaisa Leino uskoo esimerkin voimaan lukuinnon kasvattamisessa.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Mies palestiinalaishuivi olkapäillään

Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”

Ahmed Abu Artema sai liikkeelle gazalaisten suurmielenosoitukset, joissa vaaditaan palestiinalaispakolaisille oikeutta palata kotiseuduilleen. Hän uskoo, että väkivallaton vastarinta johtaa konfliktin rauhanomaiseen ratkaisuun.
Kaksi lehmää heinäkaukalon äärellä

Lehmänlanta ja maatilajäte hyötykäyttöön: Nepalissa vähennetään päästöjä ja tuontiriippuvuutta biokaasun avulla

Nepalista on tullut maailman johtaja paikallisesti suunniteltujen kotitalouksien biokaasukompostorien levittämisessä. Nyt maassa toimii teollisen kokoluokan biokaasutehdas, joka voi vähentää myös riippuvuutta tuontilannoitteista ja nestekaasusta.
Kaksi miestä nousemassa autosta poliisin ympäröiminä

Paikalliset asukkaat auttavat turvapaikanhakijoita Ranskan ja Italian rajalla, koska valtio ei sitä tee – Dokumenttielokuva kysyy, mitä tapahtui eurooppalaiselle solidaarisuudelle

Docpoint-festivaaleilla nähdään muun muassa dokumentti The Valley, joka kertoo viranomaisia uhmaavista, turvapaikanhakijoita auttavista aktivisteista. Ohjaaja Nuno Escudeiro on huolissaan siitä, että Euroopan pakolaispolitiikka niputtaa terroristit ja siirtolaiset yhteen. ”Se aiheuttaa vahinkoa, jonka korjaaminen kestää vuosia.”
Terveyssiteitä ja terveyssidepaketteja pöydällä

Kuukautiset eivät ole naurun asia, opitaan Eswatinin kouluissa

Eswatinissa eli entisessä Swazimaassa kuukautisten alkaminen voi johtaa tyttöjen nöyryyttämiseen, kiusaamiseen ja jopa perheväkivaltaan. Tilanne on muuttumassa muun muassa aktivisti Nomcebo Mkhaliphin ansiosta. Hän valistaa tyttöjen lisäksi myös poikia, jotta nämä ymmärtäisivät, että kyseessä on luonnollinen asia.
Kaksi nuorta miestä seisoo pellolla

Maatalousalan työvoimapula uhkaa Afrikkaa – Pienviljelijän keski-ikä on 60 vuotta

Afrikka voisi periaatteessa olla jopa ruokaomavarainen, mutta etenkään nuoria raskaana pidetty ala ei houkuttele. ”Meidän täytyy muuttaa tuo asenne ja saada heidät ymmärtämään, että maanviljely voi olla vaurauden, bisneksen ja mielihyvän lähde”, sanoo maatalousinstituutti IITA:n pääjohtaja Nteranya Sanginga.

Tuoreimmat

Lehmänlanta ja maatilajäte hyötykäyttöön: Nepalissa vähennetään päästöjä ja tuontiriippuvuutta biokaasun avulla
Paikalliset asukkaat auttavat turvapaikanhakijoita Ranskan ja Italian rajalla, koska valtio ei sitä tee – Dokumenttielokuva kysyy, mitä tapahtui eurooppalaiselle solidaarisuudelle
Kuukautiset eivät ole naurun asia, opitaan Eswatinin kouluissa
Maatalousalan työvoimapula uhkaa Afrikkaa – Pienviljelijän keski-ikä on 60 vuotta
Satojen miljoonien kulkusirkkojen parvet tuhoavat satoa Itä-Afrikassa – ”Työntekijämme taistelevat lähes läpinäkymättömän tiheitä parvia vastaan”, kertoo Pelastakaa Lasten edustaja
2000-luvun oppikirjat kertovat edelleen vanhanaikaista tarinaa kehitysmaista – ”Kuvista tulee käsitys kuivista kylistä ja köyhyydestä”, sanoo tutkija Eeva Rinne
Raportti: Vaurauserojen lisäksi myös maailman tuloerot ovat kasvaneet – Pohjoisamerikkalainen tienaa 16 kertaa afrikkalaista enemmän
Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”
Merkittävä YK-linjaus: Ilmastokriisin takia turvaa hakeneiden karkottaminen voi rikkoa keskeistä ihmisoikeussopimusta
Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”

Luetuimmat

Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Lapsiavioliitoista päästään nykymenolla eroon vasta vajaan sadan vuoden päästä – Toisen asteen koulutus olisi tehokas lääke
Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”
Tutkimus: Ilmastonmuutos iskee rankimmin naisiin – Selviytymiskeinotkin lisäävät naisten taakkaa
Keski-Aasian jäätiköt sulavat, ja sen on huomannut myös maanviljelijä Kylych Bekeshov – Kirgisiassa harva voi kuitenkaan varautua ilmastonmuutokseen
Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”
Yli puolet apua tarvitsevista elää vain kymmenessä maassa – Järjestö listasi vuoden pahimmat humanitaariset kriisit
Ennusteet toteutuvat: Ennenäkemättömät 45 miljoonaa ihmistä eteläisessä Afrikassa on vakavassa ruokapulassa
YK huolissaan Kolumbiassa tapettujen ihmisoikeusaktivistien määrästä – Rauhansopimus loi tyhjiön, jonka täyttävät rikollisjengit
Australian palot kasvattavat painetta muuttaa maan ilmastopolitiikkaa – ”Metsillä kestää vuosikymmeniä toipua”