Miljoonat indonesialaiset "näkymättömiä" syntymätodistuksen puutteessa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Miljoonat indonesialaiset "näkymättömiä" syntymätodistuksen puutteessa

Lukemattomat aikuiset ja miljoonat pikkulapset ovat Indonesiassa "näkymättömiä", sillä heillä ei ole syntymätodistusta, jota tarvitaan kouluun ilmoittautuessa, äänestämisen yhteydessä tai avioliittoa solmittaessa. Maan alle viisivuotiaista lapsista on rekisteröity vain noin puolet. Rekisteröinnin kalleus ja mutkikas byrokratia ovat johtaneet siihen, että miljoonat lapset jäävät vaille koulutusta ja terveydenhuoltoa.

Sofi Semiun syntyi 30 vuotta sitten, mutta syntymätodistus häneltä puuttuu edelleenkin. Virallisesti häntä ei siis ole olemassakaan.

Lukemattomat aikuiset ja miljoonat pikkulapset ovat Indonesiassa vailla syntymätodistusta, vaikka sitä kysytään monessa tilanteessa: kun ilmoittautuu kouluun, avaa pankkitilin, solmii avioliiton, äänestää tai anoo passia.

Myös työpaikan ja sosiaalipalvelujen vastaanottaminen edellyttää yleensä syntymätodistusta, samoin kuin kaikkialla tarvittavan kansalaiskortin hankkiminen.

"Perheelläni ei ollut varaa syntymätodistukseen. Hankin sen sitten, kun on aika mennä naimisiin", pohtii Semium, joka on tullut maalta kotiapulaiseksi Jakartaan.

Alle viisivuotiaista lapsista on Indonesiassa rekisteröity vain 53 prosenttia, joten vailla syntymätodistusta on noin kymmenen miljoonaa lasta, YK:n lastenrahasto Unicef kertoo.

"Monet indonesialaiset lapset ovat jääneet paitsi parhaasta koulutuksesta ja muista palveluista, terveyspalvelut mukaan lukien, koska heillä ei ole syntymätodistusta", Indonesian lastensuojelukomission puheenjohtaja Seto Mulyaldi sanoo.

Indonesia sijoittuu vauvojen rekisteröinnissä maailman 20 huonoimman valtion joukkoon. Syinä ovat rekisteröinnin kalleus, virastojen vaikea tavoitettavuus, mutkikas byrokratia ja se, ettei asiaa ole pidetty tärkeänä.

Jotkut virkamiehet mieltävät syntymätodistuksen paikallishallinnon tulonlähteeksi, joten sen hinta vaihtelee 45 eurosentistä 14 euroon ja kenties ylikin, sisäministeriön väestöhallinto-osaston pääjohtaja Rohadi Haryanto kertoo.

Indonesian 400:sta hallinnollisesta alueesta vain 10 myöntää syntymätodistuksen ilmaiseksi.

Indonesian väkiluvuksi arvioidaan nykyisin 215 miljoonaa, ja lapsia syntyy noin 2 miljoonaa vuodessa. Todennäköisesti asukkaita on laskettua enemmän, sillä varsinkin köyhissä maakunnissa, kuten Papuassa, Etelä-Sulawesissa ja Javassa elää paljon "näkymättömiä" kansalaisia.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia