Metsäkato hidastunut | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Metsäkato hidastunut

Metsää on menetetty Etelä-Afrikan pinta-alan verran 25 vuodessa, mutta toisaalta metsää suojellaan yhä useammin, kiittelee FAO.

Maailma kärsii yhä metsäkadosta, mutta ilmiö on hidastunut selvästi viimeisten 25 vuoden aikana, kertoo YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO tuoreessa raportissaan (pdf).

Raportin mukaan vuoden 1990 jälkeen on menetetty noin 129 miljoonaa hehtaaria metsää, lähes Etelä-Afrikan pinta-alaa vastaava alue. Metsää on nyt noin 30,6 prosenttia maapallon pinta-alasta.

Hävikistä huolimatta metsien nettokato on vähentynyt yli 50 prosenttia 0,18 prosentin vuosivauhdista 0,08:aan, järjestö kertoo. Syynä ovat muun muassa aiempaa paremmat suojelutoimet sekä lainsäädäntö ja paikallisyhteisöjen suurempi osallistuminen metsien hallintaan.

FAO:n arvion mukaan metsäsektori tuottaa vuosittain bruttokansantuotteeseen noin 600 miljardia dollaria eli noin 539 miljardia euroa. Se työllistää yli 50 miljoonaa ihmistä. Metsät ovat myös oleellisia biodiversiteetin säilyttäjiä sekä tärkeitä hiilidioksidipäästöjen sitojia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia