Merten elohopeapitoisuudet jopa kolminkertaistuneet | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Merten elohopeapitoisuudet jopa kolminkertaistuneet

Jalometallin määrä on kasvanut erityisesti merien pintavesissä, joiden koostumus muuttuu syväämerta nopeammin, sanotaan uudessa tutkimuksessa.

Elohopeapitoisuudet maailman merissä ovat jopa kolminkertaistuneet teollisen vallankumouksen alkamisen jälkeen, sanotaan Nature-tiedelehdessä julkaistussa uudessa tutkimuksessa.

Tutkijoiden selvityksen mukaan jalometallin määrä on kasvanut erityisesti merien pintavesissä, joiden koostumus muuttuu syväämerta nopeammin. Korkeimmat pitoisuudet löytyvät Atlantin ja Tyynenmeren teollistuneiden rannikoiden läheisyydestä, mutta pintavesien jatkuva liike on korottanut elohopean määrää myös alueilla, joiden lähellä ei ole teollistuneita valtioita, tutkimuksessa sanotaan.

Merkittävimpiä elohopeapäästöjen lähteitä ovat hiilivoimalat, kaivokset ja asutuskeskukset.

Tiedemiesten mukaan nyt julkaistusta tutkimuksesta ei voi vetää suuria johtopäätöksiä merten terveydentilasta, mutta tulosten tulisi silti olla varoitus ihmiskunnalle.

Elohopea on eliöille myrkyllinen jalometalli, joka kerääntyy ravintoketjuun. Viimeisimpien suositusten mukaan raskaana olevien naisten ja pienten lasten tulisi välttää muun muassa miekkakalaa lajien korkean elohopeapitoisuuden vuoksi.

Kansainvälinen yhteisö on ollut hidas puuttumaan elohopean sääntelyyn. Ensimmäinen sopimus elohopean sääntelemiseksi esimerkiksi teollisissa prosesseissa allekirjoitettiin vasta viime vuonna.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia