Mauritania vapautti orjuutta vastustavia aktivisteja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mauritania vapautti orjuutta vastustavia aktivisteja

Aktivistit tuomittiin viime kesänä muun muassa luvattomaan järjestöön kuulumisesta. Maassa esiintyy yhä orjuutta.

Vetoomustuomioistuin on vapauttanut Mauritaniassa kymmenen orjuuden vastaista aktivistia, jotka oli aiemmin tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tietojen mukaan oikeus määräsi kokonaan vapautettavaksi kolme aktivistia ja pienensi kymmenen muun rangaistusta. Näistä kymmenestä seitsemän vapautetaan, koska he olivat jo suorittaneet tuomionsa. Kolme aktivistia on yhä vangittuina.

Syytteet liittyivät Mauritanian pääkaupungissa Nouakchottissa viime kesänä järjestettyyn mielenosoitukseen slummin asukkaiden pakkosiirtoa vastaan. Kukaan aktivisteista ei kuitenkaan ollut edes paikalla mielenosoituksessa.

Aktivistit vangittiin kesäkuun lopulla. Heitä syytettiin muun muassa luvattoman järjestön jäsenyydestä sekä osaa myös aseistamattomasta kokoontumisesta, aseistamattoman kokoontumisen järjestämisestä sekä poliisin toiminnan estämisestä. Tuomiot vaihtelivat kolmesta 15 vuoteen.

Tuomioiden perumisesta ja lieventämisestä huolimatta Amnesty on yhä huolissaan Mauritanian kansalaisyhteiskunnan tilasta. Oikeudenkäynnin yhteydessä on raportoitu myös kidutuksesta sekä muista väärinkäytöksistä, eikä syytteitä ole tutkittu, järjestö muistuttaa.

"Aktivistien vapautus on suuri helpotus. --- Se, että kymmentä pidetään yhä syyllisenä ja kolme on yhä vangittuna, kertoo kuitenkin kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeusaktivistien tilan huolestuttavasta kutistumisesta", sanoo järjestön Länsi-Afrikan kampanjoitsija Kiné Fatim Diop.

Tuomitut ja vapautetut aktivistit edustavat orjuuden vastaista IRA-järjestöä, johon kuuluu Mauritanian etnisen haratine-ryhmän jäseniä. Haratineja pidettiin Mauritaniassa usein orjina orjuuden vielä ollessa sallittua. Tapauksia esiintyy maassa yhä, sillä orjuus kriminalisoitiin virallisesti vasta vuonna 2007.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia