Marokossa halutaan myös muutosta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Marokossa halutaan myös muutosta

Vaikka Marokosta on puhuttu vähän julkisuudessa, marokolaiset haluavat muutoksia, kirjoittaa Maima Mahmud.

Vaikka Marokosta on puhuttu vähän julkisuudessa, marokolaiset haluavat poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia muutoksia, kirjoittaa Maima Mahmud, Länsi-Saharan itsenäisyysliikkeen Polisarion edustaja Suomessa, Rauhan Puolesta -lehdessä. Mahmudin mukaan marokolaiset haluavat kansanvallan absoluuttisen monarkian sijaan.

"Marokkolaiset eivät halua myöhästyä alueen halki pyyhkäisevästä demokratiajunasta. 20. helmikuuta tuhannet ihmiset Marokon 53:ssa eri provinssissa osoittivat mieltään korruptiota, köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan vaatien muutosta" Mahmud kirjoittaa.

Mielenosoituksia on jatkettu jokaisena sunnuntaina siitä huolimatta, että poliisi on pidättänyt ja kiduttanut osallistujia. Toistaiseksi kuusi on kuollut, satoja loukkaantunut.

"Uskonkin, että on vain ajan kysymys, kun marokkolaiset ylittävät pelon kynnyksen ja ilmestyvät massoittain kaduille vaatimaan heille kuuluvia oikeuksia. Se voi kestää päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia tai jopa vielä kauemmin, mutta olen varma, että muutos Marokossa tapahtuu" Mahmud ennustaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia