Malin kapinalliset värväävät lapsia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Malin kapinalliset värväävät lapsia

Tuaregit ja islamistiryhmät ajavat omia päämääriään sekavissa oloissa, kirjoittaa William Lloyd-George.

Lapsia katoaa Pohjois-Malin kylistä ja kaupungeista, ja moni päätyy taistelijaksi tuaregi-kapinallisten riveihin.

Kidalin pikkukaupungin laidalla asuva kauppias kertoo puhelimitse ongelmista alueella, jolla toimii useita aseellisia ryhmiä. Hallituksen joukot vetäytyivät sieltä maaliskuun lopulla.

"Halusin lähteä pois lasteni vuoksi, mutta kauppa on ainoa omaisuuteni, enkä tahtonut jättää sitä ryöstäjille", sanoo peitenimellä Hassan Toure esiintyvä mies.

Nyt hän katuu päätöstään jäädä, sillä sen seurauksena hänen 15-vuotias poikansa katosi maaliskuun lopulla.

"Naapurin lapset kertoivat, että poikani lähti aseistettujen miesten mukaan. En pysty nukkumaan, kun murehdin hänen kohtaloaan", Tuore jatkaa.

Liian suuret asepuvut

Raportit alueelta tukevat Touren kertomusta. Human Rights Watch (HRW) -järjestön Corinne Dufka tutustui huhtikuussa Malin tilanteeseen. Kaikki hänen ryhmänsä haastattelemat ihmiset olivat nähneet lapsisotilaita.

Tapaukset liittyvät useimmiten tuaregi-kapinallisten Azawadin vapautusliikkeeseen (MNLA).

HRW:n raportin mukaan monien lasten nähtiin kantavan rynnäkkökiväärejä liian suuriin taisteluasuihin puettuina.

Dufka pitää tietoja hyvin huolestuttavina. ”Komentajien tulisi välittömästi lopettaa alle 18-vuotiaiden värväys, vapauttaa riveissään olevat lapset ja auttaa näiden kotiuttamisessa”, hän vaatii.

Silminnäkijöiden mukaan lapsisotilaat näyttävät 15-17-vuotialta, mutta mukana on 12-vuotiaitakin. Opettajat ovat tunnistaneet joukossa oppilaitaan.

Kapinaa yli 50 vuotta

Saharan paimentolaiskansoihin kuuluvia tuaregeja on alle kymmenesosa Malin liki 16-miljoonaisesta väestöstä. Tuaregit ovat sotineet Malin valtiota vastaan sen perustamisesta vuonna 1960.

Malin pääkaupungin Bamakon sekava poliittinen tilanne ja Libyasta paenneiden tuaregien tuomat aseet vahvistivat joukkoja niin, että tuaregit julistivat 6. huhtikuuta Pohjois-Maliin omaan valtion, Azawadin.

Raporttien mukaan alue ei kuitenkaan ole tuaregien hallinnassa, vaan siellä toimii myös islamistiryhmiä. Niihin kuuluu Ansar Dine, joka ei vaadi itsenäisyyttä, vaan haluaa islamin lain voimaan.

Ansar Dinen riveissä on nähty vähemmän lapsia, mutta senkin tiedetään kiihdyttäneen värväystään ja sotilaskoulutustaan Gaon ympäristössä.

Sekasortoa lisäävät ulkomaiset islamistiryhmät, jotka hyödyntävät alueen poliittista tyhjiötä. Niitä ovat nigerialainen Boko Haram, Pohjois-Afrikan al-Qaida ja siitä irronnut Mujao-ryhmä. Lapsisotilaita on nähty kaikkien mukana.

Myös tytöt vaarassa

HRW:n tietojen mukaan kapinalliset sieppaavat myös nuoria tyttöjä, jotka joutuvat seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

Dufka muistuttaa, että Pohjois-Malin naisten ja tyttöjen ahdinkoa pahentavat terveydenhuollon ja humanitaarisen avun puute sekä vallitseva yleinen laittomuus.

YK:n ihmisoikeustoimisto arvioi, että lähes 300 000 ihmistä on paennut tänä vuonna Pohjois-Malin selkkausta. Noin kolmannes evakoista on kotimaassa, loput hakeutuivat rajojen yli.

Malin faktat:

 

  • Sisämaavaltio Länsi-Afrikassa
  • Asukkaita 15,8 miljoonaa 
  • Alle 1,25 dollarilla päivässä eläviä 51,4 prosenttia 
  • Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 26,2 prosenttia 
  • Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 175/187

 

(Lähde: YK)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia