Mali ja Niger kärsivät ruokapulasta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mali ja Niger kärsivät ruokapulasta

Vuosi 2010 on ollut Pohjois-Nigerin ja Pohjois-Malin asukkaille poikkeuksellisen vaikea. Jo ennestään kuivalla Sahelin aavikolla edellisvuoden sateet myöhästyivät. Perheiden viljasadot jäivät ol

Vuosi 2010 on ollut Pohjois-Nigerin ja Pohjois-Malin asukkaille poikkeuksellisen vaikea. Jo ennestään kuivalla Sahelin aavikolla edellisvuoden sateet myöhästyivät. Perheiden viljasadot jäivät olemattoman pieniksi, eikä karjallakaan ollut juuri syötävää, kertoo Punainen Risti.

Länsiafrikkalaisen Nigerin väestöstä puolet, kaikkiaan 7 miljoonaa ihmistä, kärsi ruoanpuutteesta ennen kuin harvat maassa toimivat avustusjärjestöt ehtivät apuun. Malissa ruokakriisi oli pahin maan pohjoisosissa Gaossa ja Timbuktussa, joihin maan hallituksen avustukset eivät ulottuneet etnisten ryhmien välisten taisteluiden vuoksi.

 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia