Malesia kumoaa toisinajattelijoita tukahduttaneen lain | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Malesia kumoaa toisinajattelijoita tukahduttaneen lain

Malesian hallitus on poistamassa lain, joka sallii ennaltaehkäisevät pidätykset ilman oikeudenkäyntiä.

Malesian pääministeri Najib Razak ilmoitti syyskuussa, että maan hallitus aikoo kumota sisäistä turvallisuutta koskevan ISA-asetuksen, kertoo Amnesty International. Laki on sallinut viranomaisten pidättää ihmisiä määrittelemättömäksi ajaksi ilman syytteitä tai oikeudenkäyntiä.

Poliisit ovat voineet pidättää ennakoivasti ihmisiä, joiden he uskovat toimineen tai ehkä tulevan toimimaan tavalla, joka uhkaa maan turvallisuutta, elintärkeitä palveluita tai taloudellista elämää. Amnestyn mukaan sitä on käytetty useiden oppositiojohtajien ja toisinajattelijoiden pidättämiseen.

"ISA on pahamaineisen sortava laki, joka on tukahduttanut rauhanomaista toisinajattelua maassa jo 50 vuotta", sanoi Sam Zarifi, Amnesty Internationalin Aasian ja Tyynenmeren alueen johtaja.

Zarifi kiittää päätöstä kumota laki, mutta vaatii myös tuhansien yhä pidätettyinä olevien vapauttamista tai tuomista oikeuteen. Myös ISA:n korvaavien kahden uuden lain tulee olla kansainvälisen ihmisoikeusstandardien mukaisia, hän huomauttaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia