Maapallon väestö kasvaa ja ikääntyy | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maapallon väestö kasvaa ja ikääntyy

Meitä on nyt viisi miljardia enemmän kuin YK:n perustamisen aikaan 1945.

(IPS) -- Maailman väestötilanne on kokenut suuria mullistuksia YK:n 70-vuotisen olemassaolon aikana. Meitä on nyt 7,3 miljardia eli 5 miljardia enemmän kuin maailmanjärjestön perustamisen aikaan 1945.

Kasvu ei ole jakautunut tasaisesti. Euroopassa se on hiponut 40:tä prosenttia, mutta yltänyt Afrikassa 500 prosenttiin. Kovimmillaan väestö kasvoi yli kaksi prosenttia vuodessa 1960-luvun lopulla, mutta nyt vauhti on laantunut hitaimmilleen eli 1,1 prosenttiin. Lisäys on nyt 81 miljoonaa henkeä vuodessa.

70 vuotta sitten noin kolmannes väestöstä asui teollisuusmaissa, nyt enää 17 prosenttia. Euroopan väestöosuus on pudonnut 22:sta kymmeneen prosenttiin ja Afrikan tuplaantunut 16 prosenttiin.

Ehkä paras uutinen on äiti- ja lapsikuolleisuuden aleneminen. 70 vuotta sitten vauvoja menehtyi tuhatta elävänä syntynyttä kohti 140, nyt enää 40. Ihmisten keskimääräinen elinikä on noussut 70 vuoteen.

Syntyvyys puolittui

Samaan aikaan syntyvyys on puolittunut keskimäärin viidestä 2,5 lapseen naista kohti. Se heijastuu ikärakenteeseen: maapallon asukkaiden keski-ikä on noussut 24:stä 30 vuoteen. Yli 80-vuotiaiden osuus väestöstä on kolminkertaistunut 1,6 prosenttiin.

Maapallon väestö jakautuu melko tasan puoliksi naisiin ja miehiin. Intiassa ja Kiinassa miehiä on kuitenkin 107 sataa naista kohti, mikä johtuu valikoivasta abortoinnista.

Kaupungeissa asui vuonna 1950 vain 30 prosenttia ihmisistä, mutta nyt jo 54 prosenttia.

New York oli vuonna 1950 ainoa yli kymmenen miljoonan asukkaan kaupunki, nyt niitä on 28. Suurin on 38 miljoonan asukkaan Tokio. Yli 20 miljoonaa ihmistä asuu myös Delhissä, Shanghaissa, Méxicossa, Mumbaissa ja São Paulossa.

Siirtolaisuus lisääntyi

Muualla kuin synnyinmaassaan elävien osuus maailman asukkaista on pysynyt vuosikymmeniä noin kolmessa prosentissa, mutta heidän määränsä on noussut 232 miljoonaan. Paperittomien siirtolaisten luvun arvioidaan ylittävän 50 miljoonaa.

Pakolaisten määrä saavutti huippunsa 1990-luvun alussa, jolloin evakkoon oli joutunut 18 miljoonaa. Nyt maailmassa on pakolaisia 16,7 miljoonaa, mutta luku on kasvussa.

Kun mukaan lasketaan myös kotimaassaan paossa olevat, määrä ylittää 50 miljoonaa ensi kertaa toisen maailmansodan jälkeen.

Hyvää ja huonoa

Maailman väestökehitys 70 viime vuoden ajalta sisältää hyvää ja huonoa. Parannuksia ovat kuolleisuuden aleneminen ja pidentynyt elinikä, samoin lapsiluvun aiempaa parempi hallinta.

Tuloksena on ihmiskunnan ikääntyminen, joka asettaa yhteiskunnille uusia vaatimuksia.

Pakenemaan joutuneiden suuri määrä ja vaikea tilanne vaativat myös paljon voimavaroja. Lisäksi poliittisten levottomuuksien ja talousvaikeuksien lisääntyminen uhkaavat kasvattaa evakkojen joukkoa.

Maapallon väestö on paisunut ennennäkemättömästi 1900-luvun puolivälin jälkeen. Se asettaa valtavia haasteita ruoka- ja vesihuollolle. Myös ympäristö- ja ilmasto-ongelmat kärjistyvät.

Väestönkasvu on kuitenkin talttunut viime vuosina, ja sen odotetaan jossain vaiheessa kääntyvän laskuun. Väkiluku saattaa kuitenkin ylittää kymmenen miljardia jo kuluvan vuosisadan loppupuolella.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia