Maanjäristys ahdistaa yhä nepalilaislapsia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maanjäristys ahdistaa yhä nepalilaislapsia

Kolme kuukautta maanjäristyksen jälkeen lapset haaveilevat muun muassa kouluunpaluusta ja kunnollisista kodeista, käy ilmi järjestöjen selvityksestä.

Monet nepalilaislapset kärsivät yhä maanjäristyksen aiheuttamasta pelosta ja surusta, käy ilmi avustusjärjestöjen tekemästä selvityksestä, johon osallistui yli 1 800 lasta.

Maanjäristystuhojen aiheuttama pelko ja menetykset nousivat Pelastakaa Lasten, Planin, World Visionin ja Unicefin tekemän selvityksen mukaan esiin kaikissa ryhmäkeskusteluissa, jotka järjestettiin selvityksen tekoa varten. Suru läheisten menettämisestä puolestaan nousi esiin noin kolmanneksessa. Ahdistus on monella lapsella yleinen tunne.

"Pelkään jopa silloin, kun joku puhuu kovalla äänellä. Se tuntuu maanjäristykseltä", kertoi eräs tyttö raportin mukaan.

Lapsia pelottaa myös esimerkiksi hyväksikäytön uhriksi joutuminen, ja osa tytöistä kertoikin kokeneensa seksuaalista häirintää.

Lapset kertoivat myös olleensa huonosti valmistautuneita katastrofeihin, vaikka Nepal on yksi maailman katastrofiherkimmistä maista. Monet lapset kertoivat, etteivät he edes tienneet, mikä maanjäristys on tai miten toimia sen sattuessa, selvityksessä kerrotaan.

Nepaliin huhtikuussa iskeneestä maanjäristyksestä tuli lauantaina kuluneeksi kolme kuukautta. Järistyksessä ja sen jälkijäristyksessä kuoli yli 8 800 ihmistä ja lähes 800 000 rakennusta vaurioitui tai tuhoutui.

Selvityksen mukaan lapset toivovat eniten saavansa kunnollisen asumuksen, pääsevänsä palaamaan kouluun sekä saavansa puhdasta vettä ja terveyspalveluita. Moni asuu yhä huterassa tilapäissuojassa monsuunikaudesta huolimatta. Maanjäristys tuhosi myös kymmeniä tuhansia luokkahuoneita ja vaikka koulut virallisesti ovatkin auki, monella ei ole koulua, jota käydä.

Myös YK:n humanitaarisen avun koordinaatiotoimiston OCHA:n mukaan Nepalissa tarvitaan yhä apua. YK:n avustusvetoomuksen 422 miljoonan dollarin avustussummasta vasta puolet on saatu kerättyä. Kolmen kuukauden aikana suojia on saatu kuitenkin toimitettua noin 340 000 perheelle. Ruoka-apua on jaettu yli kahdelle miljoonalle ihmiselle ja vettä 2,5 miljoonalle.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia