Maailman suurin meripuisto Cookinsaarille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailman suurin meripuisto Cookinsaarille

Cookinsaaret on päättänyt perustaa maailman suurimman merellisen luonnonsuojelualueen Tyynellemerelle.

Cookinsaaret sijaitsee 3 000 kilometriä pohjoiseen Uudesta-Seelannista, jonka kanssa se on valtioliitossa. 15 saaren muodostamassa valtiossa asuu vain 18 000 henkeä, mutta sen 1,8 miljoonan neliökilometrin merialue vastaa Grönlannin jäätikön kokoa.

Lähes miljoonan neliökilometrin suojelualueen tarkoituksena on saada elinkeinot, kuten matkailu, kalastus ja merenalainen kaivostoiminta, luonnon kannalta kestävälle pohjalle. Idean takana on Cookinsaarten urheiluakatemian johtaja Kevin Iro, jota innoittivat alueen koskematon meriluonto ja ekoturismin kasvava suosio.

Cookinsaarilla käy vuosittain noin 100 000 matkailijaa, joista monia kiehtovat sukeltelu ja kalastus koralliriutoilla. Teollinen liikakalastus ja yltyvä kiinnostus merenalaisiin luonnonvaroihin voisivat vaarantaa luonnon ja matkailutulot. Niistä kertyy 65 prosenttia Cookinsaarten kansantuotteesta.

Hanke liittyy osana eteläisen Tyynenmeren maiden suunnitelmaan laajentaa suojelualueita ja toimia yhdessä ilmastonmuutosta vastaan. Cookinsaaret tarvitsee ulkopuolista rahoitusta hankkeeseen, jonka aluksi kerätään tietoa muun muassa vesialueiden lajikirjosta, Jacqueline Evans ympäristöjärjestö Te Ipukareasta kertoo.

Iro muistuttaa, että hankkeen toteutus vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Cookisaarten meripuistosta tulee kolme kertaa suurempi kuin Ison valliriutan suojelualue, jonka Australia perusti vuonna 1975.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia