Maailman suurin ilmasilta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailman suurin ilmasilta

Intia evakuoi kansalaisensa Persianlahdelta

IS- NEW DELHI/ JUHA REKOLA

Kuljettaakseen kotiin Persianlahden kriisin jalkoihin jääneet yli 150 000 kansalaistaan on Intia rakentanut maailman tähän mennessä suurimman evakuointiohjelman.

Maan kahden siviililentoyhtiön ja ilmavoimien yhteisoperaationa syyskuun 8. päivästä toiminut ilmasilta kuljettaa Ammanista Bombayhin päivittäin 3.500 pakolaista. Legendaarinen Berliinin ilmasilta 1948-49 jää varjoon, vaikka vertailu onkin hieman kaukaa haettua.

Teknisesti suoritus on kehitysmaalta valtava: kahden kuukauden aikana 150 000 ihmistä siirretään yhteensä 7000 kilometrin matka. Operaatioon sisältyy yhteensä yli 5.000 lentotuntia ja yli 500 täpötäyttä lentoa joiden yhteismatka riittäisi kahdeksan kertaa kuuhun ja takaisin.

Ilmasillan hinnaksi on alustavasti laskettu öljyn hintakehityksestä riippuen 3-5 miljardia Intian rupiaa (750 - 1.250 miljoonaa markkaa), joka vastaa pienen maan osavaltion vuosibudjettia.

Tehoton alku

Pelastusoperaatio alkoi hitaasti ja tehottomasti. Ensimmäiset intialaiset pakenivat Kuwaitista Ammaniin välittömästi Irakin miehityksen jälkeen, mutta vasta ulkoministeri I.K. Gujralin vierailu Baghdadissa ja Kuwaitissa elokuun loppupuolella käynnisti valtavan pakolaisvirran.

Gujral lupasi halukkaille pikaisen evakuoinnin suoraan Kuwaitista. Kun tämä ei toteutunut, tuhannet siirtyivät Baghdadiin, josta ei lentoja myöskään ollut. Vain 200 parhaiten varustautunutta onnistui ostamaan itselleen paikan ulkoministerin paluukoneeseen, mikä aiheutti jäljelle jääneiden keskuudessa valtavaa katkeruutta.

Baghdadista tilanteeseen täysin varautumaton Intian lähetystö lähetti pakolaisten virran Jordanian puolelle Ammaniin, jossa heidän tuloonsa oli valmistauduttu vielä vähemmän.

Sopimuksia
a sekaannusta


Intian hallitus mietti hätätoimia kahden viikon ajan. Sillä välin Amman täyttyi pakolaisista ja Jordania pysäytti loput rajalle, nyt jo kuuluisaan helvetinkoloon ei-kenenkään-maalla Shalaanissa.

Hallituksella oli vaikeuksia löytää lentokoneita ja saada erityisesti sotilaskoneilleen ylilentolupia monesta maasta. Lisäksi järjestelyjä sotki Saddam Husseinin kanssa tehty sopimus lentojen järjestämisestä Baghdadista ja Basrasta suoraan.

Irakilaiset alkoivat vaatia, että paluukoneet toisivat mukanansa ruokaa, mikä olisi selkeästi rikkonut YK:n pakotteita. Intia aloitti diplomaattisen kampanjan saadakseen erikoisluvan YK:lta ruokakuljetuksiin Irakiin ja Kuwaitiin.

Samanaikaisesti pakolaisia virtasi autiomaaleirille tuhansien ihmisten päivävauhtia.

-Vasta syyskuun ensimmäisellä viikolla havaitsimme tilanteen koko vakavuuden, myönsi maaliikenneministeri Unnikrishnan palattuaan Jordaniasta viime viikolla.

Maanpäällinen
elvetti


40.000 ensimmäiselle evakuoidulle odotuksen viikot Shalaamin leirillä olivat maanpäällistä helvettiä. Mitättömiä ruoka- ja vesiannoksia jouduttiin jonottamaan tuntikaupalla lähes 50 asteen kuumuudessa. Loppuaika kului etsiessä varjoa täpötäysistä teltoista käärmeiden, skorpionien, jätteiden ja tauteja levittävien hyönteisten keskellä.

Yli 80.000 pääosin aasialaisesta pakolaisesta oli tullut Persianlahden kriisin avuttomia panttivankeja.

-Miehitys vei kaikki rahamme ja nyt olemme tuomitut kuolemaan tässä helvetinkolossa. Jopa Allah on meidät hylännyt, valitti Bombaylainen puuseppä Samir Hamid leirillä vierailleelle toimittajalle.

Pelätty kolera vaati ensimmäiset uhrinsa leirillä viime viikolla.

Elämäni
ummallisimmat lennot


Lopulta Intia kykeni irroittamaan kylliksi koneita pelastusoperaatioon mm. vapauttamalla lentokiellosta 14 Airbus-320- konetta, rukkaamalla siviiliaikataulut uuteen uskoon ja vuokraamalla Aeroflotilta yhden IL-62- koneen.

Ilmasilta käynnistyi ja evakuoitujen määrä kymmenkertaistui 3.500 ihmiseen päivässä. Tähän mennessä on lennetty runsaasti toistasataa evakuointilentoa, jotka ovat tuoneet Ammanista suoraan tai Dubain kautta yli 40.000 pakolaista Bombayhin.

Ammanin pakolaissumaa on kyetty purkamaan ja sen odotetaan helpottavan elämää myös erämaaleireillä. Harva kuitenkaan vuodattaa kiitoksen sanoja viranomaisille.

-Kukaan ei tule koskaan kiittämään meitä, ei edes tilanteen rauhoituttua, sanoi Ammanissa työskennellyt Air Indian virkailija.

-Kaikki tulevat muistamaan vain ne helvetilliset ensimmäiset päivät.

Mutta kun kone on saatu ilmaan, tunnelma muuttuu lennon ajaksi. Osittain ansio kuuluu tarjoiltaville erikoisannoksille ruokaa.

-Nämä ovat kummallisimpia lentoja, millä olen ikinä ollut mukana. On kuolemanhiljaista ja kaikki matkustajat ovat joustavia, sanoi eräs lentoemäntä.

Guinnesin
nnätysten kirjaan?


Bombayn Saharin lentokentällä alkaa operaation viimeinen vaihe, kun 3.500 saapujalle toimitetaan päivittäin ilmaiset junaliput kotikaupunkiin ja heidät kuljetetaan rautatieasemalle odottamaan erikoisjunia tai reittijuniin lisättyjä erikoisvaunuja.

Suurin osa evakuoiduista on kotoisin Etelä-Intiasta, erityisesti Keralan osavaltiosta. Junat ovat tupaten täynnä.

Valitukset eivät kuitenkaan lopu. Hallitus on joutunut pudottamaan jokaiselle saapujalle annettavan käteissumman tuhannesta rupiasta 100 rupiaan. Köyhemmät ovat raivoissaan joutuessaan allekirjoittamaan lupauksen maksaa 9.000 rupian summa evakuoinnistaan.

-Haluaisin vielä palata Kuwaitiin, mutta passini on leimattu siten, että en voi sitä käyttää ennenkuin olen maksanut, valitti Ramprashad Dhobi Uttar Pradeshista. - Mistä minä täällä sen rahan ansaitsen?

Maailman suurin ilmasilta ei ole vielä puolivälissä eikä Kuwaitiin paluun järjestäminen ole vielä kovinkaan korkealla Intian hallituksen preferenssilistalla.

Valtavasta inhimillisestä dramatiikasta huolimatta ovat ennätushullut intialaiset jaksaneet TV- uutisia myöten muistuttaa, että tämä ilmasilta tulee viemään kansakunnan jälleen kerran - Guinnesin ennätysten kirjaan.

© Muista tekijänoikeudet

Julkaisija: IS

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia