Maailman piti mennä avoimempaan suuntaan, mutta nyt länsimaissa jyllää seksuaalioikeuksien vastainen liike – ”Eurooppa on naiivi” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailman piti mennä avoimempaan suuntaan, mutta nyt länsimaissa jyllää seksuaalioikeuksien vastainen liike – ”Eurooppa on naiivi”

Sekä Väestöliiton että Euroopan parlamentin väestö- ja kehitysfoorumin asiantuntijat paheksuvat Suomen ulkoministerin Timo Soinin (sin) abortinvastaisia kommentteja. Vaikka ne Suomessa voivat olla yksittäistapaus, he ovat huolissaan uudesta liikkeestä, joka pyrkii palauttamaan ”luonnollisen järjestyksen”.

Nainen mielenosoituskyltin "Girls just wanna have fundamental human rights " kanssa

Vaikka uusi konservatiivinen liike on noussut, Euroopassa myös puolustetaan seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksia. Puolassa osoitettiin vuonna 2016 mieltä, kun maassa yritettiin kiristää aborttilainsäädäntöä. Lakialoite kaatui. Kuva: Iga Lubczańska / CC BY 2.0.

Abortti, ehkäisy, avioero ja vaikkapa hedelmöityshoidot on nähty Euroopassa pitkään perusoikeuksina – niin selkeinä, että ne otetaan jo itsestäänselvyytenä. Ei pitäisi, sanovat Väestöliiton sekä Euroopan parlamentin väestö- ja kehitysfoorumin asiantuntijat.

”Eurooppa on jollakin tavalla kauhean naiivi. Uskomme, että kun olemme saavuttaneet tietyn ihmisoikeuksien tason, sitä ei voi viedä meiltä enää pois. Se ei pidä paikkaansa”, sanoo Väestöliiton kansainvälisen kehityksen yksikön esimies Elina Korhonen.

Väestöliitto on osa kansainvälistä perhesuunnittelujärjestöjen kattojärjestöä IPPF:ää. Sen kumppanit ovat Korhosen mukaan viime vuosina havainneet, että naisten asemasta, abortista ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä on alettu puhua yhä vihamielisemmin.

Korhonen osallistui huhtikuussa YK:n väestö- ja kehityskomission kokoukseen ja havaitsi, että kokouksessa näkyi aiempaa vahvemmin järjestöjä, jotka vastustavat aborttia, avioeroa, seksuaalikasvatusta sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Niitä kutsuu kokouksiin etenkin Donald Trumpin johtama Yhdysvallat.

”Tavoitteena on luonnollisen järjestyksen palauttaminen – että perheessä pitää olla mies, vaimo ja lapsia, ja se on ainoa oikea perhemuoto”, Korhonen kertoo.

Trendi on havaittu myös EPF:ssä (European Parliamentary Forum). Se on Brysselissä toimiva Euroopan parlamenttien yhteistyöverkosto, joka keskittyy seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksiin. Se on juuri julkaissut raportin uudesta eurooppalaisesta konservatiivisesta liikkeestä, Agenda Europesta.

Huolestuttavia merkkejä havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2012, kertoo EPF:n asiantuntija Marina Davidashvili, joka on ollut myös tuottamassa EPF:n uutta dokumenttia aiheesta.

”Liike on yhä paremmin järjestäytynyt ja rahoitettu. Sillä on strategia, manifesti ja jäseniä aivan samalla tavoin kuin ihmisoikeuksia puolustavilla liikkeilläkin”, Davidashvili kertoo.

Vaikutuksia kehitysmaihinkin

Vuonna 2013 perustettu Agenda Europe on kasvanut yli 100 järjestön verkostoksi, joka toimii yli 30 Euroopan maassa. Liikkeen taustalla on katolisia aktivisteja, ja sillä on yhteyksiä Vatikaaniin. Siinä on EPF:n selvityksen mukaan jäseninä myös poliitikkoja ainakin Irlannista, Kroatiasta ja Italiasta.

EPF:n mukaan liike on onnistunut jo hidastamaan tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön etenemistä. Esimerkiksi Kroatiassa Agenda Europeen kuuluva Perheen nimeen -järjestö aloitti vuonna 2013 vetoomuksen, jossa vaadittiin, että avioliitto määritellään perustuslaissa miehen ja naisten väliseksi. Se onnistui.

Samantyyppisiä esimerkkejä on myös Romaniasta ja Sloveniasta. Puolassa ja Espanjassa liike yritti aborttilainsäädännön kiristämistä mutta epäonnistui.

Liike on toistaiseksi marginaalinen. Silti äänenpainojen koventuminen huolettaa sekä Korhosta että Davidashviliä.

”Meidän pitää pysyä valppaina emmekä saa ottaa oikeuksiamme itsestään selvinä. Kun alamme tehdä niin, voimme menettää ne”, Davidashvili muistuttaa.

Korhonen pelkää, että liikkeen vaikutukset voivat ulottua kehitysmaihin asti. Hänen mukaansa jo nyt Afrikan äärikristilliset liikkeet saavat rahoitusta vastaavilta tahoilta länsimaista. Ne ovat saaneet uutta voimaa nyt, kun perinteinen kehitysapu on vähentynyt.

Samaan aikaan Trumpin hallinto on leikannut rahoituksen kaikilta abortin toiminnassaan edes mainitsevilta kansainvälisiltä järjestöiltä, mikä on tuoreen tutkimuksen mukaan vaikuttanut noin 7,5 miljardiin euroon kansainvälistä terveysrahoitusta.

Soinin kommentit järkyttävät

Korhonen uskoo, että viime aikojen kehityksessä on kyse konservatiivisuuden vastaiskusta liberaalin 1990-luvun ja 2000-luvun alun jälkeen. Väestöliiton kaltaiset järjestöt ovat jo alkaneet koota rivejään torjuakseen iskun, ja Korhonen toivoo toimintaa myös tavallisilta ihmisiltä.

”Jokaikinen voi tehdä jotain. Jo se riittää, että puhuu omien arvojensa mukaisesti, kertoo vaikkapa kannattavansa tasa-arvoista yhteiskuntaa. Riittää, ettei ole hiljaa”, hän kannustaa.

Etenkin aborttioikeudesta onkin Euroopassa keskusteltu viime aikoina tavallista enemmän. Irlanti äänesti maan tiukan aborttikiellon kumoon muutama viikko sitten.

”Irlannissa näkyy se, että jos ihmisille annetaan päätösvaltaa, he joutuvat myös miettimään tätä asioita oikeasti. Väittäisin, että suurin osa ihmisistä kuitenkin haluaa liberaalin, ihmisoikeuksia ja naisten oikeuksia arvostavan ympäristön”, Korhonen toteaa.

Keskustelu aiheesta leimahti myös Suomessa viime viikolla, kun ulkoministeri Timo Soini (sin) kritisoi blogissaan Irlannin kansanäänestystulosta. Samalla kävi ilmi, että hän oli osallistunut virkamatkallaan Kanadassa myös abortinvastaiseen mielenosoitukseen.

”Se on aivan järkyttävää. Ihmettelen, miksei siihen ole otettu enempää kantaa. Esimerkiksi kommentit Irlannista olivat täysin ei-linjassa Suomen virallisen politiikan ja ulkopolitiikan kanssa. On käsittämätöntä, että ulkoministeri voi antaa sellaisia lausuntoja”, Korhonen sanoo.

Samaa mieltä on Davidashvili.

”Ministerin pitäisi toteuttaa valtion politiikkaa etenkin matkustaessaan valtion ja veronmaksajien rahoilla.”

OIKAISU 7.6.: Elina Korhosen titteli on kansainvälisen kehityksen yksikön esimies.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia