Lintuinfluenssa ajoi Vietnamin kanafarmarit ahtaalle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lintuinfluenssa ajoi Vietnamin kanafarmarit ahtaalle

Vietnamin valtion maksamat korvaukset lintuinfluenssan köyhdyttämille kanankasvattajille eivät ole riittävän suuria, jotta kasvattajat saisivat pankkilainansa maksettua ja käynnistettyä toiminnan uudelleen. Tilanteen toivotaan helpottuvan Maailmanpankin rahoittamien liikkuvien pankkien avulla, jotka kiertävät maaseudella tarjoamassa palveluksiaan.

"Valtion maksama korvaus ei tehnyt ketään onnelliseksi. Se on kuin hyppysellinen suolaa valtameressä", vietnamilainen kanafarmari Tran Thi Muoi huokaa. Hän joutui monen muun tavoin teurastamaan kevättalvella siipikarjansa lintuinfluenssan vuoksi.

Muoi on 45-vuotias naispuolinen kanankasvattaja. Valtio maksoi hänelle korvausta 40 miljoonaa dongia (2 132 euroa), mutta kanojen teurastuksesta aiheutuneet tappiot olivat 600 miljoonaa dongia (31 983 euroa). Puolet tappiosta muodostui maksamattomasta pankkilainasta ja velasta rehukauppiaalle.

Samana päivänä kun Muoi sai korvausrahat, My Tuongin rehuyhtiön edustaja saapui perimään saataviaan ja vei puolet rahoista. Lisäksi hän vaati Muoita allekirjoittamaan paperin, jossa tämä lupaa maksaa loput 4 264 euroa kahden kuukauden kuluttua. Muuten yhtiö sanoo liikesuhteen irti.

Mekongjoen suistossa asuvalla Muoilla on paljon kohtalotovereita. Kaikkiaan kanaflunssaa tavattiin yhdeksässä maassa Kiinasta Thaimaahan, ja se aiheutti kaikkialla valtavia teurastuksia.

Viranomaisten mukaan Muoin kotimaakunnassa Tien Giangissa noin 700 kotitaloutta on jäänyt pankeille ja rehufirmoille velkaa yhteensä yli 82 600 euroa. Long Anin maakunnassa ahdinkoon jäi liki 5 000 taloutta, joiden velat nousevat yli 330 400 euroon.

"Ellen pysty maksamaan velkaani, rehuyhtiö ei myy minulle uuden siipikarjan tarvitsemaa rehua", Muoi huolehtii.

Tilanteen pelastajiksi odotetaan nyt "liikkuvia pankkeja", jotka kiertävät maaseudulla tarjoamassa palvelujaan.

Maailmanpankin rahoittama hanke alkoi laajassa mitassa vuosina 2000 ja 2001, jolloin vietnamilaisten pankkien peruspalveluja kuljetti maaseudulle 159 ajoneuvoa.

Suunnitelman mukaan kukin pankkiauto käy keskimäärin 62 syrjäisessä kohteessa kuukaudessa. Sinä aikana perustetaan parisen tuhatta talletustiliä, myönnetään toinen mokoma uusia lainoja kerätään aiempien lyhennyksiä.

Vuosina 1998-2001 seitsemän mukana ollutta pankkia myönsi liki 650 000 lainaa 250 000 kotitaloudelle ympäri Vietnamia. Lainanottajista 30 prosenttia oli naisia.

Kyse oli enimmäkseen pienistä, keskimäärin 399 euron mikroluotoista. Niiden avulla kohennettiin maaseudun elinkeinoja kuten maanviljelyä, karjanhoitoa, kalankasvatusta ja tuotteiden jalostusta sekä palveluja ja kauppaa.

Muoi on turvautunut pankkiautoon aiemminkin. Vuosina 2000-2001 hän otti 5 330 euroon nousseet velat kehittääkseen kanafarmiaan.

Koska hän maksoi ensimmäisenä vuonna lyhennykset säntillisesti, uutta lainaa myönnettiin helposti. Sitten tuli lintuinfluenssa ja jätti hänet pennittömäksi.

"Toivon, että he ottavat huomioon aiemman toimintani ja myöntävät minulle lainaa velkojen maksuun ja elinkeinon aloittamiseen uudelleen", Muoi sanoo.

Toivoa on, sillä liikkuvat pankit -hanke laajeni huhtikuussa 240 auton "laivastoksi", ja uutta lainarahaakin on tarjolla.

Koska Muoin tila kuuluu maakunnan suurimpiin kanafarmeihin, se todennäköisesti autetaan uuteen alkuun.

Naapurikylässä pientä kanatarhaa pitäneen emännän tulevaisuus on hämärämpi. Nguyen Thi Kim Thoa ei ole kokaan aiemmin ottanut pankkilainaa, eikä hän tiedä, saako sitä pankkiautosta nytkään.

Thoalla ei muiden köyhien syrjäseutujen perheiden tapaan ole antaa pankille mitään vakuuksia. Hänen tarhansa sijaitsee toisen mailla, eikä rakennuksistakaan ole kiinnityksen väärtiksi.

Thoa kertoo saaneensa lintuflunssan vuoksi korvausta 13,5 miljoonaa dongia (720 euroa), josta rehuyhtiö vei 13 miljoonaa.

Jäljellä olevilla noin 27 eurolla hän tuskin pystyy aloittamaan uutta kanatarhaa.

"Hinnat ovat kolminkertaistuneet. Päivän vanha kananpoika maksaa 15 000 dongia (noin 0,80 euroa) ja muniva kana tuplasti. Mikroluotto tulisi nyt tarpeeseen", Thoa huokaa.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia