LiiKe ry houkuttelee tansanialaislapsia kouluun jalkapallolla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

LiiKe ry houkuttelee tansanialaislapsia kouluun jalkapallolla

Mahdollisuus jalkapalloiluun kasvattaa tansanialaisten lasten innostusta koulunkäyntiin, tietää LiiKe ry:n toiminnanjohtaja Ari Koivu. LiiKe ry toimittaa Tansanian kouluille jalkapalloja ja pelivarusteita.

Mahdollisuus jalkapalloiluun kasvattaa tansanialaisten lasten innostusta koulunkäyntiin, tietää LiiKe ry:n toiminnanjohtaja Ari Koivu. LiiKe ry toimittaa Tansanian kouluille jalkapalloja ja pelivarusteita.

LiiKe ry:n Pasilan-toimiston lattialla on pahvilaatikoita, joissa on jalkapallovarusteita. Nämä laatikot ovat kehitysvammaisten liikuntatoimen ja poliisien urheiluseuran lahjoittamia.

Kansalaisjärjestö LiiKe (Liikunnan Kehitysyhteistyö) kerää käytettyjä jalkapallovarusteita, jotka se vie Tansaniaan. Varusteita toimitetaan Tansaniaan matkaavien suomalaisten mukana.

”Noin kaksitoista vapaaehtoista menee vuodessa Tansaniaan opettamaan liikuntaa ja suorittamaan työharjoitteluaan. He tulevat ammattikorkeakouluista ja heillä on useimmiten urheilutausta”, LiiKe ry:n toiminnanjohtaja Ari Koivu kertoo. ”He vievät mukanaan näitä laatikoita.”

Koivu käy kolme, neljä kertaa vuodessa Tansaniassa – ja vie myös mukanaan laatikoita.

Pahvilaatikoita Suomesta Tansaniaan raahaavat suomalaiset ovat Koivun mielestä huvittava näky, mutta työ on merkittävää hyväntekeväisyyttä.

Suunnitelmana olisi, että tulevaisuudessa varusteita voitaisiin toimittaa kaksi kertaa vuodessa kontilla. ”Se maksaisi kymmenisen tuhatta euroa”, Koivu laskee.

 

Kouluttautuminen elinehtona

LiiKe on keskittänyt toimintansa Tansanian kouluihin. Tavoitteena on kasvattaa tansanialaisten innokkuutta koulunkäyntiin.

”Siellä esiintyy koulun keskeyttämistä, pinnaamista ja lorvimista. Koulua käyvien osuus on melko korkea, mutta säännöllisyys puuttuu. Koulussa käydään harvoin viitenä päivänä viikossa”, Koivu kertoo.

Mahdollisuus jalkapalloiluun houkuttelee lapsia kouluihin. Sen LiiKe on havainnut toimitettuaan jalkapalloja paikallisille kouluille.

”Opettajat tulevat sanomaan, että nyt kun saimme tänne pallon, niin kaikki oppilaat ilmestyvät yhtäkkiä paikalle”, Koivu naurahtaa.

LiiKen toiminta ei ole pelkästään jalkapallojen toimittamista, vaan se on osallistunut myös paikalliseen sosiaalikasvatukseen ja järjestänyt turnauksia ja tapahtumia sekä koulutusta tansanialaisille opettajille. Koivu kertoo esimerkkinä, että vuosittainen panos yhteen lääniin on noin 100 000 dollaria.

”Siinä läänissä se tekee oppilasta kohden vain noin 50 senttiä. Sillä on kuitenkin saatu koulua käyvien osuus kasvamaan ja myös alakoulun päättökokeiden tulokset nousemaan kohtuullisesti, joten silloin se on onnistunut”, Koivu toteaa.

Alakoulun suorittaminen on ehtona kouluttautumiselle.

”Paitsi yksityiskouluihin, mutta ne ovat kalliita ja monien saavuttamattomissa.”

 

Tansanialaiset mukana Helsinki Cupissa

Tansanian väkiluku on kaksinkertaistunut 40 vuodessa. Se on nyt 40 miljoonaa. Sen uskotaan vielä kaksinkertaistuvan seuraavan 40 vuoden aikana. Perheissä on useita lapsia, eikä kaikille riitä perinnöksi maa-alaa ja uraa maanviljelyssä. Siksi kaupungistuminen ja kouluttautuminen on elinehto.

”Paikallinen teollisuus, ATK-toiminta ja monet YK:n toimistot kaipaisivat koulutettua paikallista väestöä”, Koivu sanoo.

LiiKe on pyrkinyt kasvattamaan tansanialaislapsia kansainvälisyyteen. Se on viimeiset kymmenen vuotta järjestänyt tansanialaisen juniorijoukkueen osallistumisen Helsinki Cupiin, vuosittaiseen junioreiden jalkapalloturnaukseen.

Keltapaitainen joukkue tunnetaan nimellä FC Vito. Se kootaan eri koulujen oppilaista. Joka toinen vuosi on poikien vuoro, joka toinen vuosi tyttöjen. Tänä vuonna Helsinkiin saapuu 11-vuotiaiden poikien joukkue.

Päämääränä on saada mahdollisimman monesta koulusta edustaja, joka tulee Suomeen oppimaan ja voi viedä oppimansa tietotaidon takaisin koululleen.

”Tietoa muun muassa ruokatottumuksista, täsmällisyydestä, hygieniasta, liikenteestä ja jalkapalloelämästä”, Koivu luettelee.

”Heillä on kotiin palattuaan monta tarinaa kerrottavanaan.”

 

Tytöillä näytön paikka

Mitaleita FC Vitolle on tullut kahdesti, molemmilla kerroilla poikien joukkueelle.

”Tytöille ei ole tullut urheilullista menestystä, mutta enemmän se on ollut sosiaalista. Suurin osa heistä on jatkanut yläasteelle, kun muutoin hyvin vähän tytöistä jatkaa”, Koivu huomauttaa.

Hänen mielestään tyttöjen osallistuminen on ollut merkittävää.

”He osallistuvat jalkapalloon, joka on hyvin maskuliini laji, ja sitten he matkustavat Suomeen ja pääsevät täällä pelaamaan Helsinki Cupia. Se on innostanut heidän vanhempiaan tukemaan heitä myös opiskeluissa”, Koivu kertoo.

”Kehitysmaissa naisten saaminen mukaan kilpaurheiluun on hitaampaa”, Koivu miettii ja kertoo, kuinka Tansaniassa on kuitenkin naisille liigat muun muassa kori- ja lentopallossa. ”Heiltä kuitenkin odotetaan, että heidän tehtävänsä on joku muu kuin kilpailla urheilussa. Heillä on kodin- ja lastenhoito ja niin edelleen.”

Eläketoiminta Tansaniassa on vähäistä, joten työpaikan ja pääoman kartuttaminen olisi tärkeää.

Onko Tansaniasta ponnistanut jalkapalloilijoita ammattilaiseksi asti?

”On. Ei nyt maailman parhaisiin liigoihin asti, mutta esimerkiksi Saksan, Sveitsin ja Ruotsin liigoissa on pelannut tansanialaisia”, Koivu kertoo.

Yksi FC Viton juniori on päässyt Kanadaan ammattilaiseksi.



FC Viton 11-vuotiaat pojat ovat tänä vuonna mukana Helsinki Cupissa, joka alkaa sunnuntaina 11. heinäkuuta. Maailma.net seuraa FC Viton viikkoa Helsingissä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia