Uutiset

Liettua kieltäytyy tutkimasta CIA:n salaisia vankiloita

Liettuan valtiosyyttäjän mukaan mitään tutkittavaa ei ole, vaikka todisteet puhuvat toista.
(Kuva: Ninja M. / Flickr / cc 2.0)

Liettuan valtiosyyttäjä on kieltäytynyt avaamasta uudelleen tutkimuksia Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:n salaisista vankiloista maassa 2000-luvun alussa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on päätöksestä tyrmistynyt ja vaatii Liettuan viranomaisia harkitsemaan päätöstä uudelleen. Järjestön mukaan maan rooli Yhdysvaltojen johtamassa vankeusohjelmassa pitää selvittää.

“Syyttäjän väittää, että asiassa ei ole enää mitään tutkittavaa. Väite ei ole uskottava”, sanoo Amnestyn ihmisoikeus ja vastaterrorismin asiantuntija Julia Hall.

Vuonna 2009 tehdyn parlamenttikyselyn mukaan Liettuassa oli kaksi salaista vankilaa ottamaan vastaan pidätettyjä. Syyttäjä aloitti asian tutkimuksen vuonna 2010, mutta lopetti tutkinnan vuotta myöhemmin.

Tutkinnan tietoja ei koskaan julkaistu, sillä niiden vedottiin sisältävän valtionsalaisuuksia.

Amnestyn raportin mukaan ensimmäisessä tutkimuksessa löydettyjä tärkeitä todisteita ei ole tutkittu riittävästi. Suomen viranomaiset ovat luvanneet selvittää Suomen roolin Liettuan vankiloihin liittyvien laittomien vankilentojen osalta. Amnestyn Suomen osasto paljasti tietoa lennoista aiemmin tässä kuussa.

CIA:n vankilennot ihmisoikeudetmedia Liettua

Lue myös

Amnesty: Euroopan myönnettävä osuutensa CIA:n kidutusohjelmassa

Ilman Euroopan apua Yhdysvallat ei olisi pystynyt pidättämään ja kiduttamaan ihmisiä, järjestö kritisoi.

Miksi CIA:n vankilennoista on edelleen puhuttava?

Vankilentojen selvitys jäi Suomessa puolitiehen, eikä se ollut vahinko, selviää asiaa penkoneen Ilari Kailan artikkelista.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Puolilähikuva naisesta vihreällä penkillä kimppu vaaleanpunaisia neilikoita kädessään

”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon

Sanna Kekäläinen pohti vuosia, miten kääntää ilmastonmuutos esittävien taiteiden kielelle. Tuloksena on Kansallisteatterin suurella näyttämöllä ensi-iltansa saava teos If I Would Lose My Voice, jonka keskiössä eivät ole ihmiset henkilökohtaisine tunteineen vaan maapallo, jolla ihmiset ovat ”pelkkiä pieniä kakkiaisia”.
Hengityssuojaimella varustettu nainen ompelukoneen ääressä.

Koronavirus supistaa vaateteollisuutta, ja seuraukset osuvat pahimmin kehitysmaiden työntekijöihin – Miljoonat ovat jääneet ilman palkkaansa

Osa vaatebrändeistä kieltäytyi koronakeväänä maksamasta jo toimitettuja tuotteita. Vaikutuksista kärsivät eniten Aasian vaatetehtaiden työntekijät, joista moni on nyt pudonnut tyhjän päälle.
Vaurioituneita rakennuksia ja miehiä raivaamassa raunioita.

Suomalaisjärjestöiltä tukea Beirutin avustustyöhön – Räjähdys on maalle jälleen uusi kriisi

Unicefin hätäapukeräys tuotti kolmessa päivässä yli 100 000 euroa. Maa tarvitsee hätäavun lisäksi myös jälleenrakentamista.
Sateenkaarilippu

Loppu homovitseille ja epäkunnioittavalle pukukoppikulttuurille

Hetero-oletukset, homofobia ja humoristisiksi tarkoitetut heitot ovat yhä yleisiä urheilumaailmassa. Epäkunnioittavaan pukukoppi- ja fanikulttuuriin tulee puuttua. Sitä helpottaa, kun osaa ottaa sateenkaariteemoja puheeksi, kirjoittaa Setan koulutusasiantuntija Marita Karvinen.
Rivi pientaloja, joiden katolla on aurinkopaneelit

Aurinkoenergian käyttö lisääntyy Brasiliassa – Kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja koronasta huolimatta

Aurinkoenergian käyttö sähkövoiman lähteenä kasvaa Brasiliassa kovaa vauhtia. Samaan aikaan kun korona on lisännyt työttömyyttä muilla aloilla, aurinkoenergiahankkeet ovat synnyttäneet maahan tänä vuonna lähes 40 000 uutta työpaikkaa. Kasvun taustalla ovat pääosin yksityiset kuluttajat ja yritykset, sillä aurinkoenergia tulee monia muita energiamuotoja halvemmaksi.

Tuoreimmat

Koronavirus supistaa vaateteollisuutta, ja seuraukset osuvat pahimmin kehitysmaiden työntekijöihin – Miljoonat ovat jääneet ilman palkkaansa
Suomalaisjärjestöiltä tukea Beirutin avustustyöhön – Räjähdys on maalle jälleen uusi kriisi
”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon
Aurinkoenergian käyttö lisääntyy Brasiliassa – Kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja koronasta huolimatta
Moni senegalilaistyttö lopettaa koulunkäynnin kuukautisten vuoksi – Ongelmina käymälätilojen ja veden puute
”Suhtaudumme puihin ja luontoon samoin kuin ihmisiin” – Uusi teknologia auttaa kenialaista alkuperäiskansaa maaoikeuksiensa puolustamisessa
Avustusjärjestöt: Jemen ”hirvittävän katastrofin” partaalla – Uhkana kolera, korona, nälkä ja tulvat
Senegalissa on vain muutama naispuolinen startup-yrittäjä ja Siny Samba, 28, on yksi heistä
YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä
Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa

Luetuimmat

YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä
”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon
Tutkimus: Alle 15-vuotiaiden tyttöjen sukuelinten silpominen romahtanut Afrikassa – ”Riskitekijät ovat silti yhä vallalla”
Zimbabwe pidätti protestijohtajan
Koronavirus on vauhdittanut etäoppimista myös kehittyvissä maissa – Moni kuitenkin putosi kyydistä, eivätkä kaikki pääse enää takaisin
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa
Suomalaisjärjestöiltä tukea Beirutin avustustyöhön – Räjähdys on maalle jälleen uusi kriisi
Puiden istutusta ylistetään ilmastonmuutoksen ratkaisukeinona – Tutkijoiden mukaan pahimmillaan vaikutus voi olla kuitenkin päinvastainen
Luoteis-Syyriassa vahvistettu ensimmäinen koronavirustapaus – ”Koronavirus tulee leviämään pakolaisleireillä kulovalkean tavoin”