Libyan esimerkki ei kannusta Israelia ydinaseriisuntaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Libyan esimerkki ei kannusta Israelia ydinaseriisuntaan

Libyan joulukuinen päätös luopua joukkotuhoaseista ja pitkän matkan ohjuksista vahvisti Israelin strategista asemaa alueella. Samalla voimistuivat Israelin ydinaseriisuntaa vaativat äänet. Egyptin ja Syyrian lisäksi Kansainvälisen atomienergiajärjestön pääjohtaja kehotti Israelia luopumaan ydinaseestaan. Israel ei ole kuitenkaan ole myöntänyt aseen olemassaoloa.

Libyan ilmoitus, samoin kuin Iranin lupaus sallia ydinlaitostensa tarkastukset, käänsi arabien katseet liukkaasti kohti Israelia. Sekä Egypti että Syyria vaativat Israelia luopumaan ydinaseesta, jonka olemassaoloa se tosin ei ole virallisesti myöntänyt.

Myös Libyan johtaja Muammar Gaddafi mainitsi erikseen Israelin antaessaan yllättävän ilmoituksensa. Hän järkeili, että jos alueen muut valtiot seuraisivat Libyan esimerkkiä, paine Israelia kohtaan kasvaisi.

Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) pääjohtaja Mohammed ElBaradei kehotti niin ikään joulukuussa Israelia luopumaan ydinaseestaan osana alueellista rauhansuunnitelmaa.

Hän sanoi pelkäävänsä, että Israel ruokkii esimerkillään joukkotuhoaseiden kilpavarustelua Lähi-idässä.

Arabiliiton johtaja Amr Moussa oli samoilla linjoilla tammikuussa arvioidessaan, että Israelin joukkotuhoaseet voisivat ajaa muut alueen maat puolustautumaan vastaavalla uhkalla.

Israel ei kuitenkaan ole aikeissa muuttaa vuosikymmeniä vanhaa "epämääräistä ydinasepolitiikkaansa". Se ei myönnä eikä kiellä ydinasetta, jonka olemassaolosta kaikki ovat perillä.

Libyan päätös on "hyvä uutinen, ja se vähentää meihin kohdistuvaa uhkaa", israelilainen professori Efraim Inbar kommentoi. Hän johtaa Beginin ja Sadatin nimeä kantavaa strategisen tutkimuksen keskusta Tel Avivissa ja kannattaa maansa ydinasepolitiikkaa.

Iranin suopeus IAEA:n tarkastuksille sen sijaan epäilyttää Inbaria. "He voivat omaksua samanlaisen puhu ja rakenna -politiikan kuin Pohjois-Korea", hän kuittaa.

Israelin julkilausumattoman näkemyksen mukaan atomipommi on sen viimesijainen turvatakuu vihamielisessä ympäristössä.

Viime aikojen tapahtumat eivät kuitenkaan ole jääneet huomiotta Israelin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaavissa piireissä. Siellä on pohdittu muun muassa sitä, pitäisikö valtion suostua vapaaehtoisesti joukkotuhoaseidensa tarkastuksiin vai odottaa, kunnes paine käy ylivoimaiseksi.

Tarkkailijoiden mukaan Israel saattaa myös harkita kemialliset aseet kieltävän sopimuksen ratifioimista, jos muut alueen maat tekevät samoin. Kemiallisten aseiden omistajiksi uskotut Egypti ja Syyria ovat kuitenkin kieltäytyneet allekirjoittamasta niiden kieltoa ennen kuin Israel liittyy ydinsulkusopimukseen.

Israelin ydinohjelma käynnistyi 1950-luvulla entisen pääministerin ja nykyisen työväenpuolueen johtajan Shimon Peresin johdolla. Ranskalaisten avustuksella rakennettiin ensimmäinen ydinreaktori Dimonan aavikkokaupunkiin maan eteläosissa. Hanke on sittemmin onnistuttu pitämään lähes täydellisesti salassa ja kaiken valvonnan ulkopuolella.

Salaisuuden verho raottui hiukan 1986, kun ydinteknikko Mordechai Vanunu paljasti tietoja laitoksesta brittiläiselle Sunday Timesille. Sen perusteella arvioitiin, että Israelilla oli noin 200 ydintaistelukärkeä.

Vanunu maksoi paljastuksestaan kalliisti. Israelilaiset agentit sieppasivat hänet Roomassa, ja hän sai 18 vuoden vankeustuomion, joka päättyy huhtikuussa.

Israel on vihjannut, ettei se päästä Vanunua maasta uusien paljastusten pelossa. Joidenkin tarkkailijoiden mukaan tämän antamat tiedot tosin vain paransivat Israelin puolustuksen pelotevoimaa.

Ydinaseriisuntaa ajavat piirit pitävät Vanunua sankarina, mutta monille maanmiehilleen hän on petturi.

Israelin radion tuoreen kyselyn mukaan 77 prosenttia israelilaisista uskoo, että heidän maallaan on ydinase. 56 prosenttia vastustaa siitä luopumista, vaikka koko Lähi-itä julistettaisiin ydinaseettomaksi. Ydinaseriisuntaa kannattaa noin 25 prosenttia.

Painostusta ydinaseriisuntaan ei ole luvassa myöskään Israelin tärkeimmältä tukijalta Yhdysvalloilta. Se on käynyt ilmi lausunnoista, joita nimettöminä pysyttelevät Yhdysvaltain hallinnon edustajat ovat viime aikoina antaneet Israelin lehdille.

"Yhdysvallat tuntee erikoisongelmamme. On olemassa maita, jotka haluavat tuhota meidät. Siksi tähän asiaan ei kajota niin kauan kuin kattava rauha on saavuttamatta", Inbar vakuuttaa.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia