Uutiset

Liberiassa evakot ja paluumuuttajat kotoutuvat uuteen elämäänsä

Nancy Saypaylayn pitkä evakkomatka on päättynyt onnellisesti: hän viljelee riisiä ja tulee toimeen omillaan Mambahnin alueella, Liberian pääkaupungin Monrovian läheisyydessä.

”Nyt on kaikki hyvin. On ruokaa, on katto pään päällä. Jos nyt jotain valittamista pitää keksiä, niin linnut voisivat kyllä lakata syömästä riisiä pellolta”, Nancy Saypaylay toteaa ja istahtaa hetkeksi puupenkille majansa edustalle kertaamaan viimeaikaista elämäänsä.

Itse asiassa hän ei joutaisi rupattelemaan vieraiden kanssa, koska kypsän riisisadon korjuu ei voi odottaa: normaalin vuodenkierron mukaisesti Länsi-Afrikan rannikolla eletään lokakuun lopussa jo kuivaa kautta, mutta vilkaisu taivaalle viestii hetkenä minä hyvänsä lankeavasta trooppisesta vesisuihkusta.

Nancyn on siis saatava läheiseltä pellolta riisinsä kiireesti talteen ja vielä kuivatuksi varastoon, hyvän sään aikana.

”Sodan aikana oli vaikeaa”, hän jatkaa silti tarinaansa.

”Yksi pojistani tapettiin, mutta kuusi muuta lasta jäivät henkiin. Neljä heistä otin mukaani, kun jätin kotini Kaakkois-Liberiassa ja lähdin evakkoon. Tänne Mambahniin päädyin 1998, pitkän kulkemisen jälkeen.”

Nancyn ja hänen lapsensa vastaanottanut maisema oli rujo: Liberian hallinnasta vuosina 1989-96 sotineet asejoukkiot ryöstivät, tuhosivat ja tyhjensivät rintamien väliin jääneen Mambahnin päällikkökunnan alueen jotakuinkin perusteellisesti. Asujaimistosta ei säästynyt mitään: talot hävitettiin, ja kymmenen tuhatta mambahnilaista pakeni kuka minnekin. Moni tapettiin. Alueen asukkaiden aikaisemmasta pääelinkeinosta, kumipuuviljelmistä jäljelle jäivät vain hiiltyneet rungot.

”Täällä oli vain puskaa ja paljon käärmeitä. Ruokaa ei ollut: ei kassavaa, ei kaalia, ei palmuja – ei mitään. Ensi alkuun asuin teltassa ja elätin perheeni hiilenpoltolla, kuten muutkin evakot ja paluumuuttajat”, Nancy muistelee.

Hiilenpolttajista riisinviljelijöiksi

Hiilenpoltto ja varsinkin tulikuumien kekäleiden käsitteleminen kävivät ajan oloon terveyden päälle. Samoin hiilirahoilla ostettu riisisäkki hupeni nopeasti lasten suihin, eikä edes sademetsästä ollut tuottamaan jatkuvasti poltettavaksi kelpaavaa kasvillisuutta ja siten lisää hiiltä Monrovian toreilla myytäväksi.

Lopulta voimat ehtyivät, mutta nälkä jäi.

Oli siis onni, että Nancy Saypaylay lapsineen oli majoittunut juuri Beatrice Togban ja Sam Wuon naapurustoon: liberialainen pariskunta oli omasta pakolaisuudestaan toivuttuaan ryhtynyt auttamaan maanmiehiään ja -naisiaan uuden elämän alkuun ja perustanut tarkoitusta varten pienen, Project New Outlook (PNO) -nimisen järjestön.

Mambahnin alueelle PNO asettui 1999: sen kunnianhimoisena päämääränä oli vieroittaa sodan päätyttyä alueelle paluumuuttaneet mambahnilaiset ja sieltä turvapaikan saaneet evakot lyhytjänteisestä, kannattamattomasta hiilenpoltosta ja kannustaa heitä sen sijaan riisin sekä muiden vihannesten viljelyyn – eli omavaraiseen ruoantuotantoon. Forzohnin kylän kupeeseen rakennetun PNO-tilan tehtävänä oli pelkällä olemassaolollaan generoida ympäristöönsä kehitystä ja uusia viljelymenetelmiä.

”Alku ei ollut helppo. Mambahnilaiset eivät ole perinteisesti viljelleet maata, vaikka olosuhteet ovat suotuisat varsinkin riisin kasvattamiselle. Sitä vastoin he ovat tottuneet ostamaan ruokansa kumiplantaaseilta tienaamillaan palkkarahoilla”, ennen sotaa öljynjalostamolla uran tehnyt kemisti ja nyt siis maataloushanketta koordinoiva Beatrice kertoo.

Ensi alkuun vain Forzohnissa asuva zoe duan -klaanin päällikkö innostui uudesta toimintatavasta ja patisti kyläläisensä pellolle ruoan tuotantoon, usein vastoin heidän tahtoaan. Muissa kylissä poikkeukselliset ideat tulkittiin raamatun tuomiopäivän ennustuksiksi – siis paholaisen tekosiksi.

”Monivuotinen pakolaisleirielämä ja riippuvuus humanitaarisesta avusta eivät myöskään kannustaneet omatoimiseen ruoan tuottamiseen”, Beatrice jatkaa.

”Itse asiassa meidän oli lahjottava ihmiset ruoka-avulla mukaan peltoja raivaamaan. Varsin pitkään monet polttivatkin hiiltä viljelyn ohessa saadakseen ’pikarahaa’ ruoan ostamiseen.”

Toisaalta myös mambahnilaisten tuoreet sotamuistot ja pelko kaiken uudelleen menettämisestä estivät paikoilleen juurtumisen sekä sitoutumisen raskaaseen peltotilkkujen kunnostamiseen ja viljelemiseen.

Vasta alkuvuodesta 2002 ihmiset alkoivat uskoa tulevaisuuteensa: Pohjois-Liberiassa – ja aivan Monrovian laitamilla – käydyistä taisteluista huolimatta kattomateriaalit vaihtuivat bambusta peltiin, ja riisinkylvössä innostus oli suurimmillaan. Ihmiset tajusivat, ettei sotaa voinut kädet ristissä odottaa, vaan jokaisen oli epävarmuudessakin suunnattava katseensa huomiseen.

Kannettu vesi ei kaivossa pysy

Nyt siis Mambahnissa kaikki on hyvin, kuten Nancy Saypaylay asian ilmaisee. Riisinviljelyhalukkuus ja -taidot ovat levinneet kylästä toiseen. Samoin riisisadot ovat parissa vuodessa kolminkertaistuneet, ja suunnitelmat kuivan kauden viljelyksiksi ovat valmiina. Pahimpaan nälkään on löydetty ratkaisu, ja monet arvelevat sadostaan riittävän jopa myyntiin.

Ja mikä Nancyn on Mambahnissa asuessa, kun hänet on evakkona ja yksinhuoltajana vastaanotettu hyvin uuteen yhteisöönsä. Hän ei ole kohtaloineen yksin, vaan kotiseudultaan paenneita leskinaisia on ympäristössä useita.

”PNO auttaa, ja me naiset pidämme yhtä”, Nancy nauraa, eikä Beatrice Togbankaan hymyä tarvitse kauan esiin houkutella.

Myös PNO on ottanut yrityksen ja erehdyksen koulimana opikseen alkuaikojen virheistään. Enää se ei usko mallioppimiseen vaan osallistaviin menetelmiin. Toisin sanoen hyvä esimerkki ei riitä, vaan kyläläisten on itse määriteltävä oma hyvänsä, haluttava sitä ja toteutettava se: oli kyse sitten ruoasta, puhtaasta vedestä, terveydestä tai kulkukelpoisesta tiestä.

”Kannettu vesi ei kaivossa pysy”, Beatrice mukailee suomalaista sananlaskua.

Itse asiassa juuri kulkukelpoinen tie – tai pikemminkin sen kunnostaminen – on lähentänyt mambahnilaisia toisiinsa: yhteisestä tietyömaasta vuonna 2000 alkunsa saanut Mambahnin kehitysohjelma (Mambahn Development Program, MDP) rekisteröidään pitkän prosessin tuloksena vuoden 2003 alkupuolella alueen asukkaiden omaksi kansalaisjärjestöksi.

Sitä ennen ehditään kylissä ja kokouksissa jatkaa kehityksen pohdintaa ja opiskelua, omaan historiaan perehtymistä sekä kaikkien, nykyään jo noin 12 000 mambahnilaisen tulevaisuuden tarpeiden kartoittamista: lasten ja nuorten koulutusta, naisten aseman parantamista, terveydenhoitoa, kaivojen rakentamista, jalkapalloliigan organisoimista, muiden muassa.

Toisaalta sekin on jo kirjattava saavutukseksi, että alueen kaikkien neljän klaanin päälliköt, tietäjät ja muut tärkeät henkilöt alamaisineen on ylipäätään saatu sovussa saman katoksen alle yhteisen kehityksen ja tekemisen nimissä. Vielä pari vuotta sitten tervehtiminen, rauhanomaisesta keskustelusta puhumattakaan, ei tullut kuuloonkaan.

”Täällä on turvallista ja hyvä asua, en minä pelkää mitään. Enkä minä halua palata takaisin synnyinseudulleni. Minä kuulun tänne”, toteaa Nancy omasta puolestaan – ja pyytää vihdoin lupaa päästä riisiveitsi kädessään pellolle, muiden naisten ja tyttöjen perään.

© Muista tekijänoikeudet

Julkaisija: Pakolainen

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Puolilähikuva naisesta

Tasapainoilu kahden kulttuurin välillä ei ole aina helppoa – Amina Mohamed on suomensomalialainen, ja monelle ulkopuoliselle se on ongelma

Suomalaiset maahanmuuttajavanhempien lapset elävät usein kahdessa hyvin erilaisessa kulttuurissa. Moni onnistuu yhdistämään kummankin maailman parhaat puolet, mutta yhteiskunta ei sitä aina ymmärrä. “Jotkut ihmiset määrittelevät minut asettamalla minut kulttuuriin, joka on tuntematon itsellenikin”, sanoo Amina Mohamed.
Kuivunut ruohonkorsi kuivassa maassa

Ennusteet toteutuvat: Ennenäkemättömät 45 miljoonaa ihmistä eteläisessä Afrikassa on vakavassa ruokapulassa

Avustusjärjestöt ovat varoitelleet pitkään, että kuivuudesta kärsivässä eteläisessä Afrikassa kehittyy massiivinen ruokakriisi. ”Nälkäkriisi on laajempi kuin olemme ennen nähneet ja näyttää siltä, että se on pahenemassa”, sanoo Maailman ruokaohjelman aluejohtaja Lola Castro.
Toimittajat ottavat kuvia kylttiä pitelevästä luurangosta

Ammattitaitoa vähätellään, haastateltavat ahdistelevat – Kaksi toimittajaa kertoo, millaisia ongelmia naistoimittajat kohtaavat Meksikossa

Meksiko on yksi maailman vaarallisimmista maista toimittajille. Erityisen hankalaa on naistoimittajilla, jotka muiden uhkien lisäksi voivat joutua kokemaan seksuaalista ahdistelua, syrjintää ja miehiä suosivia asenteita työssään.
Kolumbian lippu ja talojen raunioita

YK huolissaan Kolumbiassa tapettujen ihmisoikeusaktivistien määrästä – Rauhansopimus loi tyhjiön, jonka täyttävät rikollisjengit

Kolumbiassa tapettiin viime vuonna enemmän ihmisoikeusaktivisteja kuin missään muualla. Etenkin etnisten ryhmien ja alkuperäiskansojen ryhmät ovat tulilinjalla.
Autiotalo maantien laidassa

Miten nälkämaa-Suomesta tuli hyvinvointivaltio – Ja olisiko siitä esimerkiksi nykyisille kehitysmaille?

Eurooppa-vetoiseen maailmantalouteen integroituminen, onnekas ajoitus ja osittain sattumanvaraiset tapahtumat – siinä syitä köyhän Suomen vaurastumiseen, listaa aiheesta kirjan toimittanut emeritusprofessori Juhani Koponen.

Tuoreimmat

Ennusteet toteutuvat: Ennenäkemättömät 45 miljoonaa ihmistä eteläisessä Afrikassa on vakavassa ruokapulassa
Ammattitaitoa vähätellään, haastateltavat ahdistelevat – Kaksi toimittajaa kertoo, millaisia ongelmia naistoimittajat kohtaavat Meksikossa
YK huolissaan Kolumbiassa tapettujen ihmisoikeusaktivistien määrästä – Rauhansopimus loi tyhjiön, jonka täyttävät rikollisjengit
Tasapainoilu kahden kulttuurin välillä ei ole aina helppoa – Amina Mohamed on suomensomalialainen, ja monelle ulkopuoliselle se on ongelma
Miten nälkämaa-Suomesta tuli hyvinvointivaltio – Ja olisiko siitä esimerkiksi nykyisille kehitysmaille?
Lapsiavioliitoista päästään nykymenolla eroon vasta vajaan sadan vuoden päästä – Toisen asteen koulutus olisi tehokas lääke
Johtavat järjestöt boikotoivat G20-kokouksen järjestöfoorumia, jota johtaa tänä vuonna Saudi-Arabia – ”Farssimainen maineenpuhdistusyritys”
Australian palot kasvattavat painetta muuttaa maan ilmastopolitiikkaa – ”Metsillä kestää vuosikymmeniä toipua”
Kehitysmaat leikkaavat rajusti julkisen sektorin menoja velkoja maksaakseen – ”Maailman pitää herätä köyhien maiden kasvavaan velkakriisiin”
Pelastakaa Lapset: Syyrian Idlibissä tapettu vuoden ensimmäisellä viikolla lapsi päivittäin