Lehti: Irakin pääministerin joukot kiduttavat epäiltyjä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lehti: Irakin pääministerin joukot kiduttavat epäiltyjä

Irakin pääministerin alaisuudessa toimii viranomaisten kiellosta huolimatta pidätyskeskus, jossa kidutetaan epäiltyjä, kirjoittaa Los Angeles Times.

Irakin pääministerin Nuri al-Malikin sotilastoimiston alaisuudessa toimii eliittijoukko, jonka johtamassa salaisessa vankilassa kidutetaan pidätettyjä, uutisoi Los Angeles Times.

Vaikka niin Punainen Risti kuin Irakin viranomaisetkin ovat ilmaisseet huolensa pidätyskeskuksen olemassaolosta ja se on määrätty suljettavaksi, siellä pidetään ja kidutetaan edelleen epäiltyjä, kertovat lehden haastattelemat irakilaisviranomaiset.

Camp Honor -nimisen pidätyskeskuksen kerrotaan sijaitsevan Bagdadin vihreällä vyöhykkeellä, jolla toimii myös ulkomaisia suurlähetystöjä. Sitä ylläpitävät Malikin sotilastoimiston alaisena toimivat eliittijoukot.

Viranomaiset kertoivat Los Angles Timesille, että Punainen Risti on lähettänyt hallitukselle kirjeen, jonka mukaan keskuksesta poispäässeet ovat kertoneet muun muassa pahoinpitelyistä, sähköshokeista, tukehduttamisesta muovipussin avulla sekä palovammojen aiheuttamisesta. Pidätetyt sanoivat myös, että heidän naispuolisia perheenjäseniään oli raiskattu heidän silmiensä edessä. Punainen Risti ei ole vahvistanut kirjeen sisältöä eikä kommentoi artikkelia.

Irakin oikeusministeriö määräsi Camp Honorin suljettavaksi maaliskuussa sen jälkeen, kun parlamentin ihmisoikeuskomitea löysi keskuksesta todisteita kidutuksesta. Irakin ihmisoikeusministeriön mukaan paikka onkin suljettu.

Los Angeles Timesin haastatteleman Irakin ihmisoikeuskomitean johtajan Salim Abdullah Jabourin mukaan keskus on kuitenkin edelleen toiminnassa. Hänen mukaansa maaliskuun jälkeen keskuksessa on pidetty jopa 120:tä ihmistä.

Luultavasti syytökset vankilan jatkumisesta aloittavat keskustelun Malikin vallasta, lehti arvioi. Maliki on ollut haluton hellittämään otettaan armeijasta, poliisista ja eliittijoukoistaan, koska pelkää vastustajiensa salaliittoa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia