Tutkimus: Lapsiäitiys yhä kasvussa Latinalaisessa Amerikassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Lapsiäitiys yhä kasvussa Latinalaisessa Amerikassa

66,5 tyttöä tuhannesta saa lapsen alaikäisenä Latinalaisessa Amerikassa. Cladem-järjestön koordinaattori Julia Escalante vaatii parempia tilastoja ja seksuaalikasvatusta. Myös tiedotusvälineiden pitäisi kantaa vastuunsa ja poistaa tyttöihin seksistisesti suhtautuvat sisällöt.

Mielenosoittajia värikkäiden kylttien kera

Alle 14-vuotias synnyttäjä on lain mukaan aina raiskauksen uhri, muistutettiin mielenosoituksessa, joka järjestettiin Perun pääkaupungissa Limassa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25 marraskuuta. Kuva: Mariela Jara / IPS.

(IPS) -- Lapsiäitiys on Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella yleisintä maailmassa Saharan eteläpuolisen Afrikan jälkeen. Lapsen saa 66,5 alaikäistä tyttöä tuhannesta, kun maailman keskiarvo on 46 tuhannesta, YK:n väestörahaston Unfpan tuore tutkimus kertoo.

Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella tulee äidiksi 7,3 miljoonaa alaikäistä tyttöä vuodessa ja heistä yli 2 miljoonaa on alle 15-vuotiaita. Määrät ovat jatkaneet kasvuaan, ja nykymenolla nuorimpien luku nousee 3 miljoonaan vuonna 2020.

Naisten oikeuksia puolustava Cladem-järjestö muistuttaa, että alueen maiden lainsäädäntö määrittelee seksin alle 14-vuotiaan kanssa raiskaukseksi. Järjestö pitää abortin saannin estämistä ja vaikeuttamista rikollisena, koska se voi vaurioittaa tyttöjen fysiikkaa ja mielenterveyttä pysyvästi.

Valistusta, ei seksismiä

Perun pääkaupungissa Limassa päämajaansa pitävä Cladem kampanjoi tunnuksella Lapsiraskaus on kidutusta. Järjestön aluekoordinaattorina toimiva asianajaja Julia Escalante korostaa valtioiden vastuuta.

Hän vaatii tarkkoja tilastoja alle 14-vuotiaiden tyttöjen raskauksista ja seksuaalikasvatusta varhaisimmista kouluvuosista alkaen. Myös tiedotusvälineiden pitäisi kantaa vastuunsa ja poistaa tyttöihin seksistisesti suhtautuvat sisällöt.

Vuosina 2011–2017 Perun terveysviranomaiset tilastoivat 14 325 alle 15-vuotiasta synnyttäjää. Pelkästään vuonna 2015 rekisteröitiin 1 538 vauvaa, joiden äidit olivat 11–14-vuotiaita, YK:n lastenrahaston Unicefin edustajana Perussa työskentelevä Olga Isaza kertoo.

”71 prosentissa tapauksista vauvan isä oli yli 18-vuotias, mikä kertoo, että taustalla on seksuaalista ahdistelua”, Isaza sanoo.

Tilastojen mukaan Perussa raskaaksi tulevista 13 prosenttia on alaikäisiä, mutta Amazonin viidakon alueella osuus saattaa nousta 30 prosenttiin.

Taustalla vallankäyttöä

”Meitä huolestuttavat eniten alle 14-vuotiaat. Taustalla on alistamista ja vallankäyttöä, jonka seurauksena lapset saavat lapsia. Se loukkaa tyttöjen oikeutta olla turvassa kaikelta väkivallalta, elää ikänsä edellyttämällä tavalla ja kehittyä”, Isaza painottaa.

”Kodin ja koulun on oltava turvallisia tiloja jokaiselle tytölle. Heille kuuluu terveydenhoito, koulutus, suojelu kaikenlaista väkivaltaa vastaan ja mahdollisuus osallistua yhteisönsä elämään”, hän listaa.

Kunkin maan on asetettava etusijalle tyttöjen kannalta suurimman riskin alueet ja huolehdittava siitä, että tarjotut palvelut toimivat tehokkaasti ja ottavat huomioon paikallisen kulttuurin, lista jatkuu.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia