Uutiset

Lama vahvistaa Itä-Euroopan äärioikeistoa

Talouslama vahvistaa rasismia ja
äärioikeistolaisia liikkeitä itäisen Euroopan entisissä
sosialistimaissa, ihmisoikeusaktivistit varoittavat.

Talouslama vahvistaa rasismia ja äärioikeistolaisia liikkeitä itäisen Euroopan entisissä sosialistimaissa, ihmisoikeusaktivistit varoittavat.

"Äärioikeisto on vahvistunut varsinkin Unkarissa ja Tshekin tasavallassa, joissa on perustettu aseellisia toimintaryhmiä", rasisminvastaisen eurooppalaisen verkoston tiedottaja Georgina Siklossy sanoo.

Laitaoikeisto ilmaantui Itä-Eurooppaan pian sosialismin romahdettua 1990-luvun taitteessa.

Kommunismi oli kieltänyt virallisesti vihanpidon juutalaisten ja romanien kaltaisia vähemmistöjä kohtaan, mutta ulkomaalaisiin suhtauduttiin silloinkin epäluuloisesti.

Kun rajat avattiin ja sananvapaus koitti, myös kiihkoilu sai vaikutteita lännestä.

"Moni ryhmä on saanut oppia paremmin organisoiduilta oikeistoliikkeiltä esimerkiksi Saksasta", Eva Dobrovolna Amnesty Internationalin Tshekin osastosta sanoo.

Otteet kovia

Itä-Euroopassa on tehty viime aikoina joitakin raakoja hyökkäyksiä vähemmistöjä vastaan.

Unkarissa tapettiin viime vuonna seitsemän romania ja lukuisien muiden koteihin on heitetty palopommeja tai ammuskeltu.

Tämän vuoden huhtikuussa kaksivuotias romanityttö oli päästä hengestään palopommi-iskussa Tshekissä. Samana päivänä 300 uusnatsia marssi Usti bad Labemin kaupungissa Adolf Hitlerin syntymäpäivän kunniaksi.

Lisäksi yhdysvaltalaisen Ku Klux Klanin johtaja David Duke on kutsuttu puhekiertueelle Tshekkiin. Maan romanit pelkäävät uusnatsien hyökkäyksiä ja suunnittelevat joukkopakoa maasta.

Slovakian ihmisoikeusryhmät vaativat maaliskuussa poliisivoimien päällikön ja sisäministerin eroa, kun julki tuli videonauha, jolla poliisit nöyryyttivät romanipoikia.

Myös itäisessä Saksassa viharikokset ovat viranomaisten mukaan kasvussa laman syvetessä.

Saksin osavaltiossa ulkomaalaisiin kohdistuneet rikokset lisääntyivät viime vuonna puolella ja juutalaisvastaiset teot liki kaksinkertaistuivat.

Joukkoirtisanomisten koettelemassa Dresdenissä 6 000 uusnatsia osoitti helmikuussa mieltään maahanmuuttajia vastaan.

Poliisille ei kerrota

Euroopan unioni julkisti huhtikuussa ensimmäisen koko alueen maahanmuuttajien parissa tehdyn kyselyn.

Vastaajista 55 prosenttia katsoi etnisen syrjinnän olevan yleistä ja 37 prosenttia sanoi kokeneensa sitä itse vuoden sisällä. Samaan aikaan rasistisen rikoksen uhriksi oli joutunut 12 prosenttia. Valtaosa jätti ilmoittamatta asiasta poliisille, koska piti sitä hyödyttömänä.

Väkivallan yleistyessä laitaoikeiston poliittisten puolueiden kannatus on kasvanut monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa.

"Euroopan parlamentin vaalit 7. kesäkuuta mittaavat myös ääriajattelun levinneisyyttä", Siklossy uskoo.

kansalaisoikeudetvähemmistöpolitiikka Itä-Eurooppa

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Puolilähikuva naisesta vihreällä penkillä kimppu vaaleanpunaisia neilikoita kädessään

”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon

Sanna Kekäläinen pohti vuosia, miten kääntää ilmastonmuutos esittävien taiteiden kielelle. Tuloksena on Kansallisteatterin suurella näyttämöllä ensi-iltansa saava teos If I Would Lose My Voice, jonka keskiössä eivät ole ihmiset henkilökohtaisine tunteineen vaan maapallo, jolla ihmiset ovat "pelkkiä pieniä kakkiaisia”.
Myyntikoju ja ihmisiä kadun varrella.

Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa

Kroonisesta ruokapulasta kärsivään Haitiin on vaikea löytää avustusrahaa, sillä köyhyys ei ole mitään uutta tai dramaattista. ”Pelkkä epäonnistuneena oleminen ei ylitä uutiskynnystä”, toteaa Latinalaisen Amerikan historian ja tutkimuksen dosentti Pekka Valtonen.
Rivi pientaloja, joiden katolla on aurinkopaneelit

Aurinkoenergian käyttö lisääntyy Brasiliassa – Kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja koronasta huolimatta

Aurinkoenergian käyttö sähkövoiman lähteenä kasvaa Brasiliassa kovaa vauhtia. Samaan aikaan kun korona on lisännyt työttömyyttä muilla aloilla, aurinkoenergiahankkeet ovat synnyttäneet maahan tänä vuonna lähes 40 000 uutta työpaikkaa. Kasvun taustalla ovat pääosin yksityiset kuluttajat ja yritykset, sillä aurinkoenergia tulee monia muita energiamuotoja halvemmaksi.
Aasi ja kaksi lasta keräämässä vettä keltaisiin kanistereihin

Moni senegalilaistyttö lopettaa koulunkäynnin kuukautisten vuoksi – Ongelmina käymälätilojen ja veden puute

Yli puolet senegalilaisista koulutytöistä jää joskus pois koulusta kuukautisten vuoksi ja moni joutuu lopettamaan kokonaan. Senegalin kouluista vain yhdellä prosentilla on erilliset tyttöjen käymälät. Kuukautishygienian ylläpitoa hankaloittaa myös paheneva vesipula.

Tuoreimmat

”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon
Aurinkoenergian käyttö lisääntyy Brasiliassa – Kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja koronasta huolimatta
Moni senegalilaistyttö lopettaa koulunkäynnin kuukautisten vuoksi – Ongelmina käymälätilojen ja veden puute
”Suhtaudumme puihin ja luontoon samoin kuin ihmisiin” – Uusi teknologia auttaa kenialaista alkuperäiskansaa maaoikeuksiensa puolustamisessa
Avustusjärjestöt: Jemen ”hirvittävän katastrofin” partaalla – Uhkana kolera, korona, nälkä ja tulvat
Senegalissa on vain muutama naispuolinen startup-yrittäjä ja Siny Samba, 28, on yksi heistä
YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä
Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa
Puhetta ymmärtävä chatbotti yhdistää intialaiset pienviljelijät ja kuluttajat – Digitaalinen markkinapaikka korjaa pandemian aiheuttamia häiriöitä
Egypti ja Etiopia vesisodan kynnyksellä – Egyptiläiset pelkäävät, että Etiopian jättipato vie Niilin vedet

Luetuimmat

”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon
YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä
Tutkimus: Alle 15-vuotiaiden tyttöjen sukuelinten silpominen romahtanut Afrikassa – ”Riskitekijät ovat silti yhä vallalla”
Zimbabwe pidätti protestijohtajan
Koronavirus on vauhdittanut etäoppimista myös kehittyvissä maissa – Moni kuitenkin putosi kyydistä, eivätkä kaikki pääse enää takaisin
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa
Luoteis-Syyriassa vahvistettu ensimmäinen koronavirustapaus – ”Koronavirus tulee leviämään pakolaisleireillä kulovalkean tavoin”
Maailmassa on tarpeeksi ruokaa, mutta koronavirus voi silti aiheuttaa ruokakriisin – Yksi syy ovat huonosti toimivat tuotantoketjut
Kehitysmaiden verovaje on 30–60 prosenttia – Suomi ohjaa 8,6 miljoonaa euroa verotusjärjestelmien parantamiseen