Lähi-idän kvartetti: Kahden valtion ratkaisu vaarassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lähi-idän kvartetti: Kahden valtion ratkaisu vaarassa

Tuore raportti kritisoi muun muassa jatkuvaa väkivallan lietsomista.

Lähi-idän kvartetti varoittaa, että Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin päättyminen kahden valtion ratkaisuun on yhä suuremassa vaarassa. Sunnuntaina julkaistun raportin (pdf) mukaan jatkuva väkivalta ja sen lietsominen, Israelin siirtokuntapolitiikka ja maan takavarikointi sekä Gazan epävakaa tilanne heikentävät merkittävästi mahdollisuuksia saada aikaan rauha.

"Olemme vaarallisessa luisussa kohti yhden valtion todellisuutta, joka on vastoin kummankin kansan tavoitteita", toteaa Nikolai Mladenov, YK:n Lähi-idän koordinaattori kommentissaan uutistoimisto Reutersille.

Yhdysvalloista, Venäjästä, EU:sta ja YK:sta koostuva kvartetti pyrkii edistämään rauhaa palestiinalaisten ja Israelin välillä. Edelliset rauhanneuvottelut kaatuivat keväällä 2014.

Raportissa kritisoidaan muun muassa Israelin jatkuvaa siirtokuntien laajentamista miehitetyllä Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa, palestiinalaisten kotien tuhoamista sekä palestiinalaisten maiden ottamista Israelin valtion käyttöön. Miehitetyillä alueilla elää noin 570 000 israelilaista, ja siirtokuntien laajentaminen jatkuu raportin mukaan yhä.

Kvartetti on huolissaan myös alueen jatkuvasta väkivallasta. Viime lokakuussa alkaneen uusiman kierteen seurauksena ainakin 30 israelilaista on kuollut palestiinalaisten tekemissä puukko-, ajoneuvo- ja asehyökkäyksissä sekä pommi-iskussa. 140 palestiinalaista on kuollut iskuja tehdessään ja lisäksi 60 on kuollut esimerkiksi Israelin tekemissä sotilasoperaatioissa sekä mielenosoituksissa.

Viimeisimmät iskut tapahtuivat viime viikolla. Kvartetin mukaan tänä vuonna iskut ovat kuitenkin vähentyneet, syynä muun muassa turvallisuusviranomaisten yhteistyön ja palestiinalaishallinnon tekemät pidätykset.

Kvartetti kritisoi myös väkivallan lietsomista. Sen mukaan etenkin Gazassa valtaa pitävä ääriliike Hamas ylistää väkivaltaa julkisesti, eikä palestiinalaishallinto ole tuominnut riittävän selväsanaisesti yksittäisiä iskuja, vaikka se onkin paheksunut siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa. Myös Israelissa ääriliikkeet ovat lietsoneet väkivaltaa palestiinalaisia kohtaan, raportissa sanotaan.

Raporttia vaaditaan muun muassa Israelia lopettamaan siirtokuntapolitiikkaansa ja palestiinalaisia tuomitsemaan terrorismin selkeämmin.

"Kummankin osapuolen pitäisi työskennellä jännitteiden lieventämiseksi harjoittamalla itsehillintää ja pidättäytymällä provokatiivisista teoista ja retoriikasta", raportissa todetaan.

Reutersin mukaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kommentoi raporttia sanoen, että se syventää "myyttiä" Israelin rakennustöistä Länsirannalla esteenä rauhalle. Palestiinalaishallinto taas on pettynyt siihen, että kvartetti ei vaatinut Israelia vetäytymään vuoden 1967 rajoille, joita pidetään palestiinalaisvaltion virallisimpina rajoina

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia