Lähetysseuran kehitysyhteistyön valvonta saa kiitosta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lähetysseuran kehitysyhteistyön valvonta saa kiitosta

Lähetysseuran kehitysyhteistyö läpäisi ulkoministeriön tarkastuksen kunnialla.

Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyön hallinnointi ja valvonta on vahvaa, toteaa tilintarkastusyhtiö KPMG Julkishallinnonpalvelut Oy.

Yhtiö tarkasti järjestön kehitysyhteistyövarojen käyttöä ulkoministeriön toimeksiannosta. Tarkastuksessa käytiin läpi Lähetysseuran toiminnot Suomessa, Etiopiassa ja Nepalissa vuosina 2009–2011. Painopisteenä oli hankkeiden hallinto.

Lähetysseuran mukaan tarkastuksessa ei löytynyt välitöntä muutosta edellyttäviä seikkoja ja järjestön toiminta todettiin lainmukaiseksi, hallinnollisesti tarkaksi, täsmälliseksi ja ammattimaiseksi.

Tarkastuksessa suositeltiin sisäisen tarkastuksen, riskienhallinnan ja seurantajärjestelmän kehittämistä. Lähetysseuran mukaan lisäksi järjestön tavoitteena on kehittää hallintokulujen budjetointia ja lisätyökaluja laadunvalvontaan sekä varmistaa hankkeissa toimivien ihmisten osallistuminen heitä koskevan toiminnan arviointiin.

Toiminnantarkastus oli osa ulkoasiainministeriön viiden vuoden välein teettämiä kumppanuusjärjestöjen toiminnantarkastuksia, joiden tavoitteena on valvoa Suomen kehitysyhteistyövarojen käyttöä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia