Kysely: Suomalaiset pitävät kehitysyhteistyötä yhä tärkeämpänä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kysely: Suomalaiset pitävät kehitysyhteistyötä yhä tärkeämpänä

Samaan aikaan aiempaa useampi kannattaa kuitenkin leikkauksia.

Suomalaisista 87 prosenttia pitää kehitysyhteistyötä ja -politiikkaa erittäin tai melko tärkeänä, käy ilmi ulkoministeriön jokakesäisestä kehitysyhteistyön mielipidemittauksesta.

Kannatus on noussut, sillä viime vuonna kehitysyhteistyötä tärkeänä pitävien osuus oli 82 prosenttia. Erityisen paljon on kasvanut erittäin tärkeänä kehitysyhteistyötä pitävien osuus, sillä heitä on nyt 42 prosenttia, 12 prosenttiyksikköä viime vuotta enemmän.

Myös luottamus kehitysyhteistyön tuloksiin ja tehokkuuteen on kasvanut viime vuodesta. Kolme neljästä pitää sitä tehokkaana ja tuloksellisena, kun edellisvuonna samaa mieltä oli kaksi kolmesta.

Kyselyn toteuttaneen Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen arvioi, että syynä kannatuksen lisääntymiseen on entistä levottomammaksi käyvä maailma.

"Pakolaisia on maailmassa nyt enemmän kuin vuosikymmeniin, ja ihmisten hätä on konkreettisesti kaikkien nähtävillä esimerkiksi Välimeren yli tulevien siirtolaisten myötä", Rahkonen sanoo ulkoministeriön tiedotteessa.

Tärkeimpänä kehitysyhteistyön muotona suomalaiset pitävät humanitaarista apua, joka on melko tai erittäin tärkeää 90 prosentin mielestä.

Suuresta kannatuksesta huolimatta kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaukset ovat saaneet lisää kannatusta. Siinä, missä viime vuonna 16 prosenttia oli valmis leikkaamaan määrärahoja, osuus on tänä vuonna noussut 26 prosenttiin. Lisäystä kannattaa vain 11 prosenttia, 61 prosenttia pitäisi määrärahat ennallaan.

Tutkimukseen lisättiin tänä vuonna myös uusi kysymys, jossa tiedusteltiin, pitäisikö kehitysyhteistyön olla kansalaisille vapaaehtoista. 39 prosenttia kannatti vapaaehtoisuutta, 43 prosenttia vastusti.

Tutkimusraportin mukaan onkin ristiriitaista, että samaan aikaan, kun ihmiset pitävät kehitysyhteistyötä entistä tärkeämpänä ja uskovat sen tuloksellisuuteen, yhä useampi vaatii määrärahojen leikkausta. Sen mukaan mielipiteisiin on voinut vaikuttaa se, että hallitus ilmoitti tutkimusjakson alkupäässä kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksesta, ja osa kansasta on siksi ikään kuin taipunut asian kannalle.

Tutkimusta varten haastateltiin touko- ja kesäkuussa 992:ta yli 15-vuotiasta suomalaista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia