Kysely: Kolmannes suomalaismiehistä uskoo, että väkivalta voi joskus olla naisen oma syy | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kysely: Kolmannes suomalaismiehistä uskoo, että väkivalta voi joskus olla naisen oma syy

Solidaarisuus-järjestön tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista pitää tärkeänä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä sekä Suomessa että maailmalla. Järjestö on kuitenkin huolissaan muun muassa nuorten sekä miesten asenteista.

Rikottu lasi

Kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat lähes yksimielisiä siitä, että naisiin kohdistuva väkivalta on aina väärin. Kuva: Jason Jacobs / CC BY 2.0.

Useimmat suomalaiset on sitä mieltä, että Suomen pitää tukea naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä näkyvästi maailmalla, selviää Solidaarisuus-järjestön tänään julkaisemasta kyselytutkimuksesta. Järjestö on kuitenkin huolissaan etenkin miesten ja nuorten asenteista.

96 prosenttia kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että naisiin kohdistuva väkivalta on aina väärin.

86 prosenttia pitää tärkeänä sitä, että Suomi pyrkii parantamaan naisten asemaa kehittyvissä maissa. Yli puolet vastaajista ohjaisi lisää varoja naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön myös Suomessa.

”On ilahduttavaa huomata, että naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiselle kansainväliselle työlle on suomalaisten laaja tuki. Haluamme muistuttaa, että naisiin kohdistuva väkivalta on aina väärin, tapahtuipa se sitten Suomessa tai muualla maailmassa ja tästä suomalaiset näyttävät olevan kyselytulosten mukaan kanssamme samaa mieltä”, sanoo Solidaarisuuden tasa-arvoasiantuntija Maria Väkiparta tiedotteessa.

Toisaalta alle puolet suomalaisista on sitä mieltä, että sukupuolten eriarvoisuus lisää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa Suomessa.

Solidaarisuus on huolissaan etenkin miesten ja nuorten asenteista kyselyssä. Joka kolmas suomalaismies ajattelee, että naisen kohtaama väkivalta voi joskus olla hänen oma vikansa. Kaikista suomalaisista näin uskoo noin joka neljäs.

Nuoret puolestaan ovat nihkeämpiä tukemaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä. Suomalaisista yleisesti lähes kolme neljästä on sitä mieltä, että Suomen pitää tukea näkyvästi kaikkialla maailmassa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä. Alle 30-vuotiaista tätä mieltä on vain runsas puolet. Alle puolet heistä myöskään lisäisi julkisia varoja naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön.

”On huolestuttavaa, että vähiten solidaarisuutta ja väkivallan tuomitsemista löytyy juuri nuorimmasta vastaajaryhmästä. Se, että kolmannes suomalaismiehistä pitää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa joissain tilanteissa naisen omana vikana tarkoittaa, että olemme vielä valitettavan kaukana väkivallan nollatoleranssista”, Väkiparta sanoo.

Solidaarisuus tekee kehitysyhteistyötä naisten parissa muun muassa Keniassa, Somalimaassa ja Nicaraguassa. Järjestö aloittaa tänään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavan kampanjan.

Tutkimuksen toteutti TNS Kantar. Kyselyyn vastasi 1061 15–74-vuotiasta ihmistä ympäri Suomen viime joulukuun aikana.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia