Kuumuus tärveli Romanian ja Bulgarian vehnäsadon | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuumuus tärveli Romanian ja Bulgarian vehnäsadon

Bulgariaa ja Romaniaa koetteli menneenä kesänä helleaalto, jota asiantuntijat pitävät pahimpana 150 vuoteen. Viljasadot uhkaavat jäädä puoleen normaalista, ja liikenne Tonavalla tyssäsi veden vähyyteen.

"Arvioimme, että viljasatomme jää heikoimmaksi 50 vuoteen", Vasile Stancu Romanian maatalousministeriöstä kertoo. Normaalivuosina vehnää saadaan kuutisen miljoonaa tonnia, mutta nyt vain 3,5 miljoonaa tonnia.

Kuivuus pahentaa entisestään viljelijöiden ahdinkoa, sillä rahaa siemeniin, lannoitteisiin ja torjunta-aineisiin ei ole tahtonut löytyä aiemminkaan.

Romanian pääministeri Adrian Nastase ilmoitti elokuussa hallituksen varanneen noin 25 miljoonaa euroa korvauksiin kuivuudesta kärsiville tiloille. Hallitus lupaa myös kohentaa keinokasteluverkostoa ja auttaa pienviljelijöitä siementen ostossa.

"Raha on tervetullutta, mutta se ei riitä. Tarvitsemme traktoreita sekä kunnon siemeniä ja lannoitteita. Nykyisin päätavoitteemme on pysyä hengissä", sanoo Nelu Banta, joka pitää maatilaa Maneciussa sadan kilometrin päässä Bukarestista.

Bulgarian hallitus on tilapäisesti kieltänyt vehnän ja jauhojen viennin. Vehnää aiotaan sen sijaan ostaa ulkomailta 100 000 tonnia. Kuluttajia viljaongelma kurittaa kallistuneena leivän hintana.

Jo varhain kesäkuulla alkaneet 35-40 asteen helteet laskivat alueen valtasuonen, Tonavan, pintaa rajusti. Liikenne joella käytännöllisesti katsoen pysähtyi, ja Romania joutui sulkemaan ainoan ydinvoimalansa vesipulan vuoksi.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia