Uutiset Naisten oikeudet

Ensimmäiset kuukautiset tulevat Etelä-Aasian tytöille usein yllätyksenä

Sri Lankassa 66 prosenttia tytöistä ei saa tietoa kuukautisista ennen kuin ne alkavat, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.
Kuukautissuoja takataskussa
Kuukautiset ovat usein tabu. Etelä-Aasiassa monet tytöt eivät saa tietoa niistä ennen kuin ne alkavat, selviää tutkimuksesta. (Kuva: SCA Svenska Cellulosa Aktiebolaget / CC BY-NC-ND 2.0)

Etelä-Aasian koulut ovat edistyneet kunnollisten vessojen rakentamisessa ja kuukautisvalistuksen lisäämisessä. Joissakin maissa jopa puolet tytöistä ei kuitenkaan saa tietoa kuukautisista ennen kuin ne alkavat ensimmäisen kerran, kertovat YK:n lastenjärjestö Unicef ja vesialan avustusjärjestö WaterAid tuoreessa raportissaan.

Esimerkiksi Sri Lankassa tietämättömien osuus on 66 prosenttia ja Intiassa 52 prosenttia.

”Usein tytöt kääntyvät äitiensä ja opettajiensa puoleen tuen saamiseksi, mutta jos näillä itselläänkään ei ole itseluottamusta eikä tietoa, he voivat sen sijaan pahentaa tabuja. Yleinen ajatus on, että kuukautiset ovat likainen salaisuus. Viestiä on muutettava niin, että kuukautiset nähdään terveinä ja normaaleina”, sanoo raportin teossa mukana ollut WaterAidin Etelä-Aasian ohjelmajohtaja Thérèse Mahon tiedotteessa.

Raportista selviää myös, että esimerkiksi Afganistanissa, Sri Lankassa, Pakistanissa ja Bangladeshissa noin kolmasosa tytöistä jättää joka kuukausi koulupäiviä väliin kuukautisten takia.

Syinä ovat huonot vessat, joissa ei välttämättä ole vettä, mahdollisuuksia jätteiden poisheittämiseen tai yksityisyyttä. Lisäksi kulttuuriset uskomukset estävät tyttöjä liikkumasta, menemästä kouluun tai vierailemasta uskonnollisissa paikoissa kuukautisten aikana.

Kunnollisten vessojen rakentaminen kouluihin on raportin mukaan kuitenkin lisääntynyt. Useimmat alueen maat eivät silti täytä Maailman terveysjärjestön suositusta, jonka mukaan jokaista 25:tä oppilasta kohti tarvitaan yksi tyttöjen vessa. Esimerkiksi Nepalin Sindhulin alueella suhdeluku on yksi vessa 170:tä tyttöä kohti.

Raportissa käsitellään tarkemmin Afganistania, Bangladeshia, Bhutania, Intiaa, Malediiveja, Nepalia, Pakistania ja Sri Lankaa. Se julkaistiin 28.5. vietettävän maailman kuukautishygieniapäivän kunniaksi.

Naisten oikeudet genderkoulutusnuorisoterveys Etelä-Aasia

Lue myös

Nainen tietokoneella lapsi sylissä

Mosambikissa kannustetaan naisia it-alalle – Moni uskoo teknologian olevan vain miesten alaa

Maputossa järjestettävällä it-taitojen kurssilla pyritään vahvistamaan naisten itsetuntoa ja murtamaan myyttejä. ”Monet vanhemmat eivät halua tyttäriensä käyvän tätä kurssia. He pelkäävät, että tytöt itsenäistyvät, lykkäävät naimisiinmenoa tai tarjoavat seksiä saadakseen työpaikan", kertoo Ideario-keskuksen johtaja Jessica Manhiça.
Mauritanian lippu

Raiskauksen uhrit pelkäävät rikossyytteitä Mauritaniassa

Avioliiton ulkopuolinen seksi on kriminalisoitu Mauritaniassa. Siksi raiskaustutkinta saattaa muuttua moraalitutkinnaksi, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Unikkoja ja aurinkoenergiapaneeleja

Vaikuttavuussijoittajat haluavat parantaa maailmaa – mutta miten ja kenen ehdoilla?

Sijoitusmaailman radikaaliksi extreme-lajiksi kutsuttu vaikuttavuussijoittaminen kasvaa vauhdilla ja ylittää jo perinteisen valtioiden antaman kehitysavun. Kysymys kuuluu: voiko sijoittamalla vähentää globaalia epätasa-arvoa?
Koulutyttöjä ylhäältä päin kuvattuna

Pelastakaa Lapset: Suomen lopetettava asevienti Jemeniin

Siviiliuhrien määrä on kasvanut Jemenissä. Pelastakaa Lasten mukaan Suomi ei saa ylläpitää konfliktia asekaupalla.
Nainen tietokoneella lapsi sylissä

Mosambikissa kannustetaan naisia it-alalle – Moni uskoo teknologian olevan vain miesten alaa

Maputossa järjestettävällä it-taitojen kurssilla pyritään vahvistamaan naisten itsetuntoa ja murtamaan myyttejä. ”Monet vanhemmat eivät halua tyttäriensä käyvän tätä kurssia. He pelkäävät, että tytöt itsenäistyvät, lykkäävät naimisiinmenoa tai tarjoavat seksiä saadakseen työpaikan", kertoo Ideario-keskuksen johtaja Jessica Manhiça.
Ilmakuva Juban liepeiltä Etelä-Sudanista

Mitä kerrot läheisillesi, kun olet käynyt konfliktialueella?

Kehitysyhteistyöjärjestöjen työntekijät joutuvat matkustamaan myös levottomille alueille. Kirkon Ulkomaanavun tiedottaja Erik Nyström kertoo, että matkasta sotaisaan Etelä-SUdaniin jäi silti päällimmäisenä mieleen paikallisten kiitollisuus siitä, että joku saapuu Suomesta asti kysymään, miten heillä menee.