Kuukautiset eivät ole naurun asia, opitaan Eswatinin kouluissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuukautiset eivät ole naurun asia, opitaan Eswatinin kouluissa

Eswatinissa eli entisessä Swazimaassa kuukautisten alkaminen voi johtaa tyttöjen nöyryyttämiseen, kiusaamiseen ja jopa perheväkivaltaan. Tilanne on muuttumassa muun muassa aktivisti Nomcebo Mkhaliphin ansiosta. Hän valistaa tyttöjen lisäksi myös poikia, jotta nämä ymmärtäisivät, että kyseessä on luonnollinen asia.

Terveyssiteitä ja terveyssidepaketteja pöydällä

Monissa kehittyvissä maissa on viime vuosina herätty kuukautisvalistuksen tärkeyteen. Etiopiassa juhlittiin vuonna 2018 kuukautishygieniapäivää. Kuva: Mulugeta Ayene / UNICEF Ethiopia / CC BY-NC-ND 2.0.

(IPS) -- Kun eswatinilainen Nomcebo Mkhaliphi 14-vuotiaana ensimmäistä kertaa havaitsi veren vuotavan vaginastaan, hän oli järkyttynyt. Tytön vanhemmat olivat eronneet, kun hän oli yhdeksän, eikä kukaan ollut kertonut hänelle kuukautisista.

Hämmentyneenä hän kääntyi vanhempien siskojensa puoleen.

”Siskoni kertoivat minulle, että heille tapahtui samoin joka kuukausi ja että he käyttivät kangasta, vessapaperia ja sanomalehtiä kuukautissuojina”, muistelee nyt 45-vuotias Mkhaliphi. Hän noudatti neuvoa ja käytti samoja materiaaleja kuin siskonsa, sillä hänellä ei ollut rahaa ostaa terveyssiteitä.

Kuukautiskokemuksista kertominen herättää Mkhaliphissa surua. Kuukautiset asettivat hänet koulussa juoruilun, kiusaamisen ja nöyryyttämisen kohteeksi. Kerran hän tahrasi mekkonsa ja myöhemmin kävi niinkin, että Mkhaliphin kuukautissuojina pitämät verestä vettyneet vessapaperit ja sanomalehdet putosivat maahan muiden oppilaiden silmien edessä.

”Nämä tapaukset alensivat itsetuntoani, sillä toiset oppilaat alkoivat kiusata minua”, sittemmin kahden pojan ja yhden tytön äidiksi tullut Mkhaliphi sanoo.

Likainen salaisuus

Mkhaliphi kesti pilkan ja kävi koulunsa loppuun. Nykyään hän kiertää vapaaehtoisena kouluissa ja yhteisöissä kertomassa kuukautisista ja erityisesti niihin liittyvästä stigmasta nuorille tytöille ja pojille. Hän ottaa pojat mukaan, jotta nämä lakkaisivat näkemästä kuukautiset naurun aiheena ja ymmärtäisivät, että se on heidän naispuolisille tovereilleen luonnollinen tapahtuma.

”Kuukautisiin liittyy paljon stigmaa. Kun naisella on kuukautiset, hänen sanotaan olevan puhdistautumassa. Se antaa kuvan naisesta likaisena. Siksi joissain perheissä ei anneta naisen laittaa ruokaa kuukautisten aikana ja joissain kirkoissa naisten ei anneta tulla papin lähelle”, Mkhaliphi kertoo.

Eikä siinä kaikki: kuukautiset ovat tabu ja niistä on kiellettyä puhua, sillä swati-kulttuurissa asia on aina ollut salaisuus.

Surullisia tarinoita

Puhuessaan Mkhaliphi käyttää omaa tarinaansa rakentaakseen tytöille itseluottamusta.

”Tytöt avautuvat omista surullisista tarinoistaan, kun he kuulevat minun kokemuksistani”, hän sanoo.

Yksi tytöistä on 14-vuotias Nomthandazo. Nomthandazo kertoo, että hän tapasi jäädä koulusta pois kuukautisten aikana, koska eräänä päivänä hänen kuukautissuojana käyttämänsä sanomalehti putosi lattialle ja hän joutui koulussaan pitkäksi aikaa naurunalaiseksi.

Koska hänellä ei ollut varaa ostaa siteitä, hän oli menevinään kouluun ja piilotteli vanhemmiltaan noin viikon, kunnes kuukautiset olivat ohi.

”Nykyään käytän rättejä. Niiden kuivuminen kestää kauan, mutta ovat ne parempia kuin sanomalehdet”, Nomthandazo sanoo.

Temphilo puolestaan aikanaan kertoi äitipuolelleen heti, kun alkoi vuotaa verta. Temphilo pelkäsi, että hänessä oli jotain vialla. Äitipuoli oli samaa mieltä ja hakkasi tytön ja syytti tätä seksin harrastamisesta.

”Vuosin verta melkein kuukauden eikä äitipuoleni edes vienyt minua sairaalaan, sillä hänen mielestään olin itse aiheuttanut itselleni tilani”, Temphilo kertoo. Myöhemmin hänen kuukautisensa ovat jääneet säännölliseen 4 tai 5 päivään.

Vaadittiin Mkhaliphin kohtaaminen, jotta Temphilo pystyi vapautumaan häpeästä ja vakuuttumaan, että kuukautiset ovat luonnollinen asia.

Tähän mennessä Mkhaliphi on auttanut yli 3 000:ta tyttöä. Hän ryhtyi hankkeeseen vuonna 2016 jouduttuaan pois työstään lakisihteerinä. ”Minua kutsutaan puhumaan moniin paikkoihin, mutta on vaikea tavoittaa kaikkia, sillä taloudellisia voimavaroja on niin niukasti.”

Mkhaliphi on kuitenkin löytänyt uuden väylän niin nuorten kuin rahoittajienkin etsimiseen. Nykyään hänet löytää myös Twitteristä nimellä @nomcebo_mkhali.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia