Kuka määrää avustustyön ehdot | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuka määrää avustustyön ehdot

Avustusoperaatioiden ja -työntekijöiden rooli on muuttunut ratkaisevasti viime vuosina. Sotilaiden osuus avustusoperaatioissa, joko niiden suojaamisessa tai varsinaisen operaation toteutuksessa, ovat kasvaneet. Muutokset ovat herättäneet keskustelua siitä, onko sotilaiden kasvaneen roolin taustalla julkilausumattomia tavoitteita.

Viime vuosien aikana eri avustusoperaatioissa painopiste on vaihtunut ihmisoikeuksista turvallisuuteen, totesi Kalle Sysikaski Suomen Sadankomitealiitosta. Sysikaski johti AEPF:n työryhmää, joka käsitteli avustusoperaatioiden militarisoitumista ja sen vaikutuksia rauhaan ja oikeudenmukaisuuteen.

Avustusoperaatioiden militarisoituminen tarkoittaa sitä, että armeijoilla on aikaisempaa laajempi rooli avustusoperaatioissa ja monissa paikoissa, esimerkiksi Mindanaossa Filippiineillä, armeijan yksiköt vastaavat avustusoperaation toteutuksesta. Monet työryhmän puhujista arvioivat, että ennen kaikkea Yhdysvallat yrittää avustusoperaatioiden kautta rakentaa sotilaallista läsnäoloa esimerkiksi Filippiineille ja Indonesiaan.

Filippiiniläinen Herbert Docena eritteli työryhmäalustuksessaan Irakin jälleenrakennusoperaation kokemuksia. Docenan mukaan Yhdysvallat on pyrkinyt siirtämään jälleenrakennuksen kustannuksia EU:lle ja muille maille. “Madridin konferenssissa EU:lle ja muille maille esitettiin kutsu osallistua Irakin jälleenrakennukseen, jonka taloudellinen merkitys on suuri”, totesi Docena.

Docenan mukaan jälleenrakennuksen urakoita on suunnattu sellaisten maiden yrityksille, joiden hallitukset ovat osallistuneet sodan tuhojen korjauksen rahoitukseen.

Indonesialainen, mutta Hollannissa asuva, Liem Soei Liong kuvasi tilannetta Indonesiassa Suharton vallankaappauksen jälkeen. “Maassa oli silloin 1,3 miljoonaa poliittista vankia ja sitä pidettiin tuolloin Indonesian keskeisimpänä ihmisoikeusloukkauksena”, Liong muistutti.

Liongin mukaan oli ongelmallista, että Yhdysvaltain presidentti Carter, joka ensimmäisenä maansa presidenttinä nosti ihmisoikeudet politiikan asialistalle, kuitenkin tositilanteessa toimi kaksinaamaisesti.

Indonesia vapautti 1970-luvun puolivälissä suuren määrän poliittisia vankeja, mutta miehitti joulukuussa 1975 Itä-Timorin. Liongin mukaan poliittisten vankien vapauttaminen oli se “täky”, jolla ostettiin Yhdysvaltojen hiljainen siunaus Itä-Timorin miehitykselle.

Itä-Timorin tilannetta käsiteltiin työryhmässä laajemminkin. Filippiiniläinen Joy Chavez piti itsenäisen Itä-Timorin suurimpana saavutuksena jälkeen taloudellisen itsenäisyyden säilyttämistä. Itä-Timor ei ole halunnut ottaa Maailmanpankin tarjoamia lainoja, huolimatta pankin voimakkaasta painostuksesta.

Sen sijaan Chavez arvosteli YK:n siirtymäkauden hallinnon lyhyttä määräaikaa. Hänen kanssaan samaa mieltä oli itätimorilaisen ihmisoikeusjärjestö HAKin toiminnanjohtaja Joaquim Fonseca. Hänen mukaansa aikataulu oli erittäin lyhyt. “Toinen keskeinen ongelma oli se, että prosessi oli täysin YK:n määräämä ja YK valitsi ne itätimorilaiset, joiden kanssa se halusi tehdä yhteistyötä”, kritisoi Fonseca.

Maailman vanhimman kansainvälisen rauhanjärjestön, IPB:n (International Peace Bureau), pääsihteeri Colin Archer esitteli omassa puheenvuorossaan IPB:n kampanjaa kestävä aseidenriisunta - kestävä kehitys. “Kampanjan tavoitteena on nostaa keskusteluun muun muassa henkilömiinojen ja rypälepommien kaltaisten aseiden yhteys kehitykseen.”

Archer haastoi myös pohtimaan avun luonnetta. Hänen mukaaansa olisi hyödyllistä pohtia, ovatko kaikki rahavirrat pohjoisesta etelään apua, vai voitaisiinko osa rahavirroista luokitella muunlaiseksi toiminnaksi. Archer kaipasi myös keskustelua avustustyön militarisoitumisesta niiden kanssa, jotka ovat mukana avustustyössä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia