Kuivuus pahentaa Somalian kriisiä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuivuus pahentaa Somalian kriisiä

Somalia kärsii vuosikausiin pahimmasta kuivuudesta. Oxfamin mukaan nälkäkatastrofi uhkaa miljoonia, ellei kansainvälinen yhteisö toimi ajoissa.

Kansainvälinen avustusjärjestö Oxfam varoittaa Somaliaa uhkaavasta kriisistä, joka on seurausta pahimmasta kuivuudesta vuosikausiin. Erityisen paha tilanne on maan etelä- ja keskiosissa, joissa ei ole satanut joko lainkaan tai ainoastaan 15 prosenttia normaalista sademäärästä.

Eteläisellä Gedon alueella neljäsosa väestöstä kärsii akuutista aliravitsemuksesta ja sen läheisellä Juban alueella aliravittuja on lähes kolmasosa.

Oxfamin ohjelmatyöntekijä Zachariah Imeje muistuttaa, että yli kaksi miljoonaa somalialaista kärsii jo erilaisista kriiseistä. Kuivuudesta kärsivien auttamiseen tarvitaan kansainvälisen yhteisön tukea.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia