KUA:n Pentikäinen: "YK epäonnistunut Kongossa" | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

KUA:n Pentikäinen: "YK epäonnistunut Kongossa"

YK:n toiminta Kongossa ei ole edistänyt maan konfliktin päättymistä, sanoo Kirkon Ulkomaanavun johtaja.

YK:n sekaantuminen Kongon luonnonrikkauksien salakuljetukseen ja epäonnistuminen siviilien suojelussa tarkoittavat, että järjestön toiminta pitäisi ottaa laajan sisäisen tarkastuksen alaiseksi, vaatii Kirkon Ulkomaanavun johtaja Antti Pentikäinen.

Aseelliset yhteenotot ovat kiihtyneet jälleen viime kuukausien aikana mineraalirikkaan itäisen Kongon alueella. 

Silti YK:n 19 000 sotilaan rauhanturvaoperaatio MONUSCO, joka on yksi maailman kalleimmista, ei ole onnistunut katkaisemaan väkivallan kierrettä.

"Esimerkiksi Goman lentokenttä on edelleen suurimpia salakuljetusreittejä, vaikka se on ollut YK:n valvonnassa jo vuosia", Pentikäinen toteaa.

Tyytymättömyys MONUSCO:on puhkesi viime viikolla väkivaltaisiksi mielenosoituksiksi, kertoo Kongon aluetoimiston humanitaarisen avun koordinaattori Risto Ihalainen.

Väkivaltaisuudet Kongon armeijan ja kenraali Bosco Ntagandan johtamien kapinallisten välillä ovat johtaneet pakolaisten räjähdysmäiseen kasvuun viimeisen kuukauden aikana. Naapurimaista erityisesti Ugandan vastaanottokyky on äärirajoilla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia