Kreikan siirtolaiskriisi pahenee | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kreikan siirtolaiskriisi pahenee

Velan ahdistama Kreikka ei pysty huolehtimaan siirtolaisista, joita tulee jo noin tuhat päivässä.

Kreikan saarille tulevien siirtolaisten ja pakolaisten määrä kasvaa yhä. Tulijoita on jo noin tuhat päivässä. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR varoittaa pahenevasta pakolaiskriisistä, jota talousahdingossa oleva maa ei pysty hallitsemaan.

Kreikan epävakaa taloustilanne yhdistettynä yhä useampaan tulijaan asettaa pienten saarten yhteisöt vakavan paineen alle. Perusinfrastruktuuria ja -palveluita ei yksinkertaisesti ole riittävästi huolimatta viranomaisten ja paikallisten asukkaiden pyrkimyksestä, järjestön tiedotteessa kerrotaan.

Järjestön mukaan tänä vuonna heinäkuun 3. päivään mennessä Kreikkaan oli saapunut yli 77 100 ihmistä. Lähes 60 prosenttia oli Syyrian konfliktia pakenevia, muut olivat muun muassa Afganistanista, Irakista, Eritreasta ja Somaliasta.

"Euroopan on vastattava välittömästä ennen kuin tilanne pahenee enemmän", sanoo järjestön edustaja William Spindler.

Osa Kreikan saarille tulijoista joutuu pidätyskeskuksiin, joissa olot ovat karut. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch tapasi siirtolaisia toukokuussa. Järjestön mukaan pahin tilanne on Kosin saarella, jossa vastaanottojärjestelmää tai keskuksia ei ole. Lapset ja aikuiset nukkuivat hylätyssä hotellissa ilman sähköä ja rajoitetun vedentulon varassa. Osa nukkui ulkona, ja lähes kaikki kertoivat, että viranomaisilta heruu ruokaa vain vähän.

Moni yrittää jatkaa matkaa Kreikasta Balkanin kautta Länsi- ja Pohjois-Eurooppaan, mutta reitti altistaa monet väkivallalle ja muulle kaltoin kohtelulle.

EU:n on määrä päättää tässä kuussa 40 000 turvapaikanhakijan jakamisesta jäsenmaiden kesken Kreikan ja Italian siirtolaistilanteen helpottamiseksi. Kiintiöistä päätetään kuitenkin vapaaehtoiselta pohjalta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia