Uutiset Kreikan talouskriisi

Kreikan järjestösektori kutistuu talouskriisin vuoksi

Järjestöjen fokus on siirtynyt kehitysmaista oman maan ongelmiin.
(Kuva: Julián Pavón / cc 2.0)

Kreikan talouskriisi on saanut monet maan kansalaisjärjestöt hylkäämään operaationsa ulkomailla ja jopa sulkemaan ovensa kokonaan, kertoo eurooppalainen järjestöverkosto CONCORD.

Maa leikkasi kehitysapubudjettiaan vuonna 2012 17 prosenttia ja viime vuonna 7,7 prosenttia lisää, mikä on vaikuttanut myös järjestöjen toimintaan.

"Järjestöt eivät saa enää julkista tukea, eivätkä ne ole saaneet jo aiemmin käytettyä ja budjetoitua rahaa aiemmista projekteistakaan. Niitä vastaan on hyökätty mediakampanjoissa, joissa yleistäviä esimerkkejä käyttäen sanotaan, että järjestöjen rahoittaminen on julkisten varojen väärinkäyttöä", kertoo Kreikan Reilun kaupan järjestön johtaja Marina Sarli.

Kreikkalaisen järjestöverkoston Hellenic Platform for Developmentin mukaan lähes enemmistö järjestöjen ulkomaanhankkeista on viime vuosina vedetty pois.

Jäljelle on jäänyt maan omiin ongelmiin, kuten kodittomuuteen, köyhyyteen ja siirtolaisuuteen, vaikuttaminen. Valopilkkuna on kuitenkin kansainvälisen ActionAid-järjestön Kreikan osasto, joka on vahvan brändinsä ansiosta onnistunut viime vuonna nostamaan tulojaan, CONCORD kertoo.

Kreikan talouskriisi kansalaisyhteiskuntatalous Kreikka

Lue myös

YK-asiantuntija Kreikan kriisistä: Ei säästöjä ihmisoikeuksien kustannuksella

Myös sosiaaliset näkökohdat on otettava huomioon, kun uusista säästötoimista päätetään, sanoo YK:n velka-asiantuntija.

Kreikan siirtolaiskriisi pahenee

Velan ahdistama Kreikka ei pysty huolehtimaan siirtolaisista, joita tulee jo noin tuhat päivässä.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Fight racism -kyltti rakennuksen edustalla

Podcast: Rasistinen nimittely vahingoittaa mielenterveyttä – ”Kuulemme sitä niin paljon, että luulemme sen olevan normaalia”, sanoo Fiona Musangamfura

63 prosenttia Suomen tummaihoisista on kokenut rasistista syrjintää. Se on tuttua Fiona Musangamfuralle, joka vei nimittelyn lopulta oikeuteen. Maahanmuuttajien terveysongelmista väitelleen Shadia Raskin mukaan terveyspalveluissa ei vielä ymmärretä syrjinnän terveysvaikutuksia. Kuuntele podcast!
Nuori nainen puolilähikuvassa

Maahanmuuttajanuorten asioista puhuvat usein keski-ikäiset kantasuomalaiset keskenään – MakeSomeNoise-foorumi antaa äänen maahanmuuttajataustaisille nuorille

Helsingissä perustetun MakeSomeNoise-foorumin nuoret eivät ole kokemusasiantuntijoita vaan asiantuntijoita, jotka puhuvat tärkeinä pitämistään asioista. Yksi sen aktiiveista on Ulkar Aghayeva, joka sai 16-vuotiaana kuulla olevansa ylikoulutettu siivoojan työhön.
Valkoinen kivirakennus sekä pienempi rakennus, jossa kyltti Fleurs d'Algeer

Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita

Algerian presidentin viimekeväinen ilmoitus tavoitella viidettä presidenttikautta synnytti Hirak-liikkeen, joka on vaatinut Algerian kaduilla muutoksia viikoittain yli vuoden ajan. ”Mielenosoitukset voisi nähdä lähes terapeuttisena performanssina, jonka kautta ihmiset uusintavat kansalaisoikeuksiaan”, sanoo tutkija Karim Maiche.
Puita kuvattuna alhaalta päin

Oikeus hyödyntää mangrovemetsiä teki Borneon kalastajista luonnonsuojelijoita

Sungai Nibungin kalastajat hakkasivat mangrovemetsiä aiemmin polttopuuksi, mutta toiminta muuttui, kun heille annettiin lupa hyödyntää metsiä, kunhan he eivät kaada sitä. ”Tuloni olivat ennen epävarmat, mutta nyt pystyin lähettämään toisen lapseni opiskelemaan yliopistoon ja nuorimmaiseni yläkouluun”, kertoo kalastaja Muhammad Tahir.
Mies puolilähikuvassa mikrofonien ympäröimänä

Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja epidemiaa olisi vaikea hallita

Syyrian ensimmäinen koronavirustapaus havaittiin reilu viikko sitten. YK:n erityislähettiläs Geir Pedersen varoittaa, ettei maa pystyisi välttämättä hallitsemaan epidemiaa.

Tuoreimmat

Maahanmuuttajanuorten asioista puhuvat usein keski-ikäiset kantasuomalaiset keskenään – MakeSomeNoise-foorumi antaa äänen maahanmuuttajataustaisille nuorille
Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita
Oikeus hyödyntää mangrovemetsiä teki Borneon kalastajista luonnonsuojelijoita
Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja epidemiaa olisi vaikea hallita
Podcast: ”Olen suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa espanjaksi” – Roxana Crisólogo on julkaissut neljä runokirjaa, mutta ei voi hakea Suomen kirjailijaliiton jäsenyyttä
Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten
Tutkimus: Demokratiaa ei juuri käsitellä Euroopan opettajakoulutuksessa – Syynä on se, ettei demokratia ole aiemmin ollut uhattuna, sanoo lehtori Matti Rautiainen
Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla
Podcast: Rasistinen nimittely vahingoittaa mielenterveyttä – ”Kuulemme sitä niin paljon, että luulemme sen olevan normaalia”, sanoo Fiona Musangamfura
Kysely: Jemenin lapset kärsivät peloista ja masennuksesta – Koronavirus luo uusia uhkia

Luetuimmat

Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita
Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja epidemiaa olisi vaikea hallita
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Maailmanpankki: Äärimmäinen köyhyys laskenut ennätysalhaiseksi – Köyhyyden poistaminen kokonaan on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi
Raportti: Demokratia heikkenee kehittyvissä maissa – sortoa kiristävät nyt myös aiemmin edistyneet maat
Avustusjärjestö: Kreikan saarten pakolaisleirit evakuoitava koronan vuoksi – Ihmisten pitäminen leireillä ”lähentelee rikollista toimintaa”
Antropologi Jason Hickel haaveilee maailmasta ilman talouskasvua – ”Ajatus vihreästä kasvusta on epä-älyllinen”
Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla
Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten
Keuhkokuumeeseen kuolee lapsi joka 39. sekunti – Jopa joka kolmas jää ilman tärkeää hoitoa, varoittavat järjestöt