Köyhyyden mittaaminen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Köyhyyden mittaaminen

Koska köyhyys on laajempi onggelma kuin rahan puute, sen mittaaminen ei onnistu vain taloudellisilla mittareilla. Yleisesti käytetty talousmittari bruttokansantuote (BKT) kuvaa köyhyyttä vain osittain. Köyhyyden mittaamiseen tarvitaan mittareita, jotka ottavat huomioon myös hyvinvoinnin ja inhimillisen kehityksen ulottuvuudet.

Maailman tulojen epätasainen jakautuminen kansakuntien kesken on antanut aihetta luokitella maita tulojen ja kehitystason mukaan. Kehitysmaiksi luetaan 137 maata, joista 50 kuuluu vähiten kehittyneiden eli LDC-valtioiden (Least Developed Countries) ryhmään. Näiden maiden kansalaisista yli 70 prosenttia ansaitsee vähemmän kuin yhden dollarin päivässä. Afrikan maista 34 kuuluu LDC-ryhmään.

Bruttokansantuote GDP Perinteisin tapa mitata köyhyyttä on tarkastella bruttokansantuotetta (BKT) asukasta kohden Yhdysvaltain dollareissa laskettuna. Kansainvälisissä tilastoissa ja kehitysyhteistyökeskustelussa BKT:sta käytetään lyhennettä GDP (gross domestic product). Nykyisin kansainvälisissä tilastoissa maiden vertailuun käytetty mittari on GDP (PPP US$) joka on paikallisella ostovoimalla (purchasing power parity) korjattu. Näin mittari osoittaa rahan todellisen arvon kussakin maassa.

Yhdysvalloissa GDP (PPP US$) asukasta kohden on noin 37 562 dollaria, Suomessa 27 619, Bulgariassa 7 731, Perussa 5 260, Intiassa 2 892, ja Etiopiassa 711 dollaria. Kansantuotteen mukaan mitattuna maailman köyhimpiä maita on verisestä ja pitkästä sisällissodasta toipuva Sierra Leone, jonka GDP (PPP) asukasta kohden on 548 dollaria. UNDP:n mukaan koko maailman GDP (PPP) on 8 229 dollaria jokaista maailman ihmistä kohden.

Bruttokansantulo GNI Toinen yhä enemmän käytetty kansantalouksien varallisuutta kuvaava mittari on bruttokansantulo (BKTL) eli GNI (gross national income). Se muodostuu BKT:sta ja ulkomailta tulevien rahalähtysten arvosta. Siten GNI antaa hieman enemmän todellisuutta vastaavan kuvan kansalaisten käytössä olevista varoista. GNI ja GDP kansantalouden mittareina huomioivat eri asioita ja eroavat oleellisesti toisistaan.

Siirtolaisten kotiin lähettämistä rahoista on tullut monille kehitysmaille yksi tärkeimmistä ulkomaisen valuutan lähteistä. Esimerkiksi vuonna 2001 siirtolaisten rahalähetykset muodostivat yli 15 prosenttia BKT:sta Tongassa, Lesothossa, Jordaniassa, Albaniassa, Nicaraguassa, Jemenissä ja Moldovassa.

Yksitysten tulonsiirrot kehitysmaihin olivat peräti 80 miljardia dollaria vuonna 2002. OECD-maiden virallinen kehitysapu samana vuonna oli yhteensä 57 miljardia dollaria. Monen kehitysmaan talous joutuisikin vakaviin vaikeuksiin, jos rahalähetykset äkkiä loppuisivat tai vähenisivät.

Maailmanpankki luokittelee maat neljään ryhmään sen perusteella, kuinka suuri GNI on asukasta kohden. Matalan tuloluokan maissa GNI on korkeintaan 875 dollaria asukasta kohden vuodessa, alemman keskitason maissa 876 – 3 465 dollaria, ylemmän keskitason maissa 3 466 – 10 725 dollaria ja korkean tuloluokan maissa yli 10 726 dollaria vuodessa per asukas. Alimman tuloluokan maissa GNI on siis korkeintaan vähän yli kaksi dollaria päivässä henkeä kohden ja rikkaimmissa maissa vähintään noin 28 dollaria.

Inhimillisen kehityksen indeksi HDI Pelkän talouden ja varallisuuden mitaaminen antaa köyhyydestä kuitenkin hyvin yksiulotteisen kuvan ja unohtaa, että ihminen on paljon muutakin kuin homo economicus. Vuodesta 1990 saakka on YK:n kehitysohjelma UNDP kehittänyt ihmiskeskeisempiä mittareita rahamääräisten rinnalle. Mittarit ovat yhdistelmiä hyvinvoinnin ja inhimillisen kehityksen keskeisistä tekijöistä.

Inhimillisen kehityksen indeksi HDI (Human development index) muodostuu odotettavissa olevasta eliniästä, kansantuotteesta (GDP, PPP US$) asukasta kohden ja koulutustasosta. Koulutustaso sisältää aikuisten lukutaitoasteen sekä 1. - 3. asteen koulutuksessa olevien osuuden. Korkean inhimillisen kehityksen maissa HDI on vähintään 0,8. Norja pitää HDI-listan kärkisijaa indeksiluvullaan 0,963. Suomi on sijalla 13 (HDI 0,941). Kaikkiaan 57 maassa HDI-arvo on yli 0,8.

Keskitason inhimillisen kehityksen maissa HDI on välillä 0,5 – 0,799. Esimerkiksi Venäjän HDI on 0,795 (62. sija) ja Nepalin 0,526 (sijalla 136). Keskitason maita on kaikkiaan 88. Matalan inhimillisen kehityksen maita ovat ne, joiden HDI jää alle 0,500. Näitä maita on yhteensä 32; muun muassa Kenia sijalla 154 (HDI 0,474) ja alimman indeksiluvun 0,281 saanut Niger (177. sija).

HPI-1, GDI ja GEM Kehitysmaiden köyhyysindeksin HPI-1 (Human poverty index) osatekijöinä ovat lukutaitoisten aikuisten, köyhyysrajan alapuolella elävien ja ilman puhdasta juomavettä jäävien osuus väestöstä, todennäköisyys kuolla ennen 40 vuoden ikää sekä alipainoisten alle viisivuotiaiden lasten osuus. Paras HPI-1 -indeksin arvo - 3,6 - on Uruguaylla ja huonoin Nigerillä, 64,4.

Lisäksi käytössä on tasa-arvopainotettu kehitysindeksi GDI (Gender-related development index), jossa on tarkasteltu erikseen naisten ja miesten elinikäodotetta, koulutustasoa ja arvioituja tuloja. GEM-indeksi (Gender empowerment measure) kertoo naisten osallistumisesta yhteiskunnan sekä poliittiseen että taloudelliseen toimintaan.

Luotettavan tiedon saaminen ja kattavan kuvan muodostaminen köyhyydestä on kaikista monipuolisista mittareista ja tilastoista huolimatta vaikeaa. Köyhyystilastoissa täytyy huomata sama asia kuin tilastoinnissa yleensäkin: tilastot ovat vain suuntaa-antavia. Erityisesti tämä pätee kehitysmaita koskevissa tilastotiedoissa, sillä useissa kehitysmaissa tilastointi on hyvin puuttellista ja alkeellista. Tiedot esimerkiksi lapsikuolleisuudesta, keskimääräisestä eliniästä tai keskiansioista ovat usein pelkkiä arvioita väestörekisterien tai verotilastojen puuttuessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia