Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat Angolassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat Angolassa

Kuljettajan ohjaamassa autossa töihin matkaava
tyylikäs naisjohtaja ja katuvierellä vihanneksia kauppaava slummiasukas
edustavat kahta Angolaa, jotka sivuuttavat toisensa päivittäin koskaan
kohtaamatta.

Kuljettajan ohjaamassa autossa töihin matkaava tyylikäs naisjohtaja ja katuvierellä vihanneksia kauppaava slummiasukas edustavat kahta Angolaa, jotka sivuuttavat toisensa päivittäin koskaan kohtaamatta.

Sisällissodan päätyttyä 2002 Angola on nauttinut jopa 15 prosentin vuotuisesta talouskasvusta. Sitä ovat siivittäneet öljyn korkea hinta ja rakennushankkeisiin kohdistuneet ulkomaiset investoinnit.

Angola on ohittanut Nigerian Afrikan suurimpana öljynviejänä ja noussut timanttikaupassa maailman viidenneksi.

Kaksi kolmasosaa Angolan 18-miljoonaisesta väestöstä elää kuitenkin yhä alle kahdella dollarilla (1,4 eurolla) päivässä, Maailmanpankki kertoo.

Kuilu levenee

Angolan katolisen yliopiston CEIC-tutkimuslaitos arvioi maan työttömyysasteen 25 prosentiksi muistuttaen, että yli puolet asukkaista toimii epävirallisessa taloudessa ja pienviljelijöinä.

Öljynporaus työllistää heikosti, ja rakennusyhtiöt tuovat työvoimansa Kiinasta ja muualta Aasiasta. "Kansan pieni vähemmistö rikastuu ja enemmistö jatkaa köyhtymistään", oppositiopuolue Unitan tiedottaja Alcides Sakala tiivistää.

Elintasokuilu näkyy pääkaupungissa Luandassa. Luksusasunnoista maksetaan 17 000 euron kuukausivuokria, mutta ympärillä hyörii kerjäläisiä ja sodassa vammautuneita. He yrittävät ansaita muutaman rovon auttamalla asukkaita parkkeeraamaan kalliita maastureitaan.

Rikkaita varten rakennetaan yksityissairaaloita, mutta perusterveydenhuolto potee huutavaa resurssipulaa. Eliitti maksaa huikeita koulumaksuja yksityisissä opinahjoissa, mutta kolmannes lapsista ei käy lainkaan koulua. Useimmat tekevät sen sijaan työtä.

"Rikkaiden ja köyhien välillä on valtava kuilu, ja monet eivät aavistakaan, miten vauras Angola on", Pelastakaa lapset -järjestön maajohtaja Douglas Steinberg sanoo. Sisämaan asukkaat eivät näe rannikon öljynporaustorneja, tulovirtoja, uusia rakennuskohteita, loistoautoja ja kalliita ravintoloita, hän jatkaa.

Steinberg uskoo tietämättömyyden ylläpitävän eriarvoisuutta. "Kun ihmiset eivät tunne maansa vaurautta, he eivät osaa vaatia hallitusta tilille rahojen käytöstä."

Investoinnit auttaisivat


CEIC:n raportin mukaan Angolan bruttokansantuote viisinkertaistui vuosina 2003-2008, mutta köyhyys on silti ennallaan.

Luandan slummissa työskentelevä sisar Domingas Loureiro epäilee, että Angolan hallitus ei ole perillä ilman sähköä sekä vesi- ja viemärihuoltoa elävien ihmisten kurjuudesta.

Angolaa 30 vuotta luotsannut presidentti Jose Eduardo Dos Santos on myöntänyt köyhyyden ja työttömyyden olevan valtavia haasteita. Hänen mukaansa niistä selvitään vain jatkuvien ulkomaisten investointien avulla.

Yhdysvaltalainen toimittaja tivasi hiljan Angolan ulkoministeriltä Assunção Dos Anjosilta, miten Afrikan suurin öljyntuottaja voi jäädä naapureistaan jälkeen YK:n inhimillisen kehityksen indeksissä.

"Antakaa meille aikaa ratkaista ongelma. Meillä on mekanismit, meillä on tahto ja rakenteet, joiden avulla taata asukkaillemme säälliset elinolot. Valitettavasti köyhyyttä ei voiteta taikasauvaa heiluttamalla", ministeri vastasi.

Luandan arviolta viidelle miljoonalle slummiasukkaalle taikasauva näyttää kuitenkin ainoalta pelastukselta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia